26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
mainos Golfkesä 2020

Ruukkigolf - Tule yllättymään iloisesti

Ruukkigolf nousee kohisten ylöspäin rankingeissa. Ilmapiiri ja kauniit maisemat saavat palaamaan takaisin.

Ruukkigolf ottaa vieraansa lämpimästi vastaan viileämpänäkin kesäpäivänä. Rauhallinen ja idyllinen maalaismiljöö on hyvä vastapaino arjen melskeelle.

”Alue on tosi kaunista”, ihastelee toimitusjohtajana kaksi kautta toiminut Nina Sampakoski. ”Ihan kuin olisi Ruotsissa, on moni todennut.”

Klubitalo huokuu omaa jäljittelemätöntä tunnelmaansa. Se on seisonut samalla paikalla vuodesta 1830 asti. Hirret ovat alkuperäiset.

Ollaan Raaseporissa läntisellä Uudellamaalla, lähellä Fiskarsin elämää sykkivää ruukkialuetta. Pääkaupunkiseudulta tänne ehtii noin tunnissa.

”Ruukkigolf oli aikoinaan ihan pop nuorten keskuudessa”, Sampakoski muistelee. ”Itsekin kuljin tänne usein kimppakyydillä edullisen greenfeen perässä.”

Välillä oli hiljaisempaa. Paluu näkyvämmälle paikalle golfkartalla käynnistyi 2010-luvun puolivälissä Sarfvikiin sittemmin siirtyneen Staffan Tuomolinin toimitusjohtajakaudella. Muutoksia on tehty paljon. Saunat, ravintola ja WC:t on uusittu, puita kaadettu ja reuna-alueita siistitty.

”Mitä oikein on tapahtunut?”, hämmästelee moni pienen tauon jälkeen maisemiin palannut vieraspelaaja.

Uusi alku näkyy myös palautteessa. Golflehden kenttärankingissä pisteet ja sijoitus ovat nousseet kohisten. Pelaaja ensin -kommenteissa Ruukkigolfin griinit arvioitiin kaudella 2019 kunnoltaan koko Suomen toiseksi parhaiksi. Edullinen sijainti on perinteisestikin taannut sen, että kentän pelattavuus on ollut hyvä varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.

SUJUVASTI JA SOPUISASTI

18-reikäinen vaihteleva kenttä tarjoaa haastetta kaiken tasoisille pelaajille. Jos kierrokselle ei vielä tohdi lähteä, perustaitoja voi hioa kolmereikäisellä ja ilmaisella par 3 -kentällä tai klubin välittömässä tuntumassa sijaitsevilla laadukkailla harjoitusalueilla.

Kentällä on tosi kiva tunnelma. Aloittelijat otetaan avosylin vastaan, ja moni on heti apuaan tarjoamassa

Ruuhkia Ruukkigolfissa ei tarvitse pelätä. Kierrokset sujuvat lähes poikkeuksetta ilman tarvetta ylimääräiseen odotteluun. Kesäiltaisin golfarin lumoaa lähes pysähtynyt tunnelma auringon hiljalleen kullatessa maiseman. Heinäkuun vilkkaamma

Golfin aloittamiseen kynnys Ruukkigolfissa on harvinaisen matalalla.

”Kentällä on tosi kiva tunnelma. Aloittelijat otetaan avosylin vastaan, ja moni on heti apuaan tarjoamassa”, Nina Sampakoski vakuuttaa.

Perheystävälliseksikin lähes tuhannen jäsenen yhteisöä kiitetään. Ja junioreille Ruukkigolf, yksi junioritoiminnan laatuseuroista maassamme, on erinomainen ympäristö golfia kohtaan tunnetun rakkauden juurruttamiseen.

”Moni senioriaktiivi on tuonut lastenlapsensa mukaan toimintaan”, Sampakoski kertoo. ”Ja koululaisille laji tulee tutuksi opettajien johdolla toteutettavien kenttävierailujen kautta.”

Paikallisuuteen panostavasta klubiravintolasta löytyy päivittäin vaihtuvan lounaan lisäksi annoksia pitsasta pastaan, hampurilaisista klubivoileipiin. Yritysasiakkaille tarjoilut ja muut oheispalvelut räätälöidään yksilöllisesti. Tarvittaessa apuun otetaan yhteistyökumppaneita Fiskarsista tai Nordcenteristä, lähinaapureista.

Kenttäinfo:

Osoite: Hiekkamäentie 100
10420 Pohjankuru

Puhelin: 019-245 4485
Sähköposti: toimisto@ruukkigolf.fi
Kotisivut: ruukkigolf.fi

GREEN FEE

18 reikää arkisin 37 e,
opiskelijat (-26 v.) ja
varusmiehet 25 e, juniorit 20 e; viikonloppuisin 47 e, opiskelijat (-26 v.) ja varusmiehet 25 e, juniorit 20 e
junioripelioikeus 100 e

Tasoitusvaatimus: Green card ja golfseuran jäsenyys. Ruuhka-aikoina tasoitusten summa enintään 110.

Golfkesä 2020 kuponkietu:

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje