14.–21.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista
mainos Golfkesä 2020

Espoo Ringside Golf - Hyvällä paikalla hyvässä hengessä

Ringsidesta on kasvanut jäsenmäärältään Suomen neljänneksi suurin golfseura. Viesti hyvästä hengestä leviää suusta suuhun.

Ringside Golf Espoossa Kehä kolmosen tuntumassa on kasvattanut jäsenmääräänsä tasaisesti viimeisen noin kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä ”Rinkku” on yli 2600 jäsenen yhteisö. Se ei ole sattumaa, sillä sijainti tekee kentästä helposti tavoitettavan kaikille pääkaupunkiseudulla asuville. Bussikin pysähtyy aivan kentän portille. Helsingin keskustasta perille ehtii omalla autolla vajaassa puolessa tunnissa.

Ringside on vuosien varrella tullut tunnetuksi myös hyvästä hengestään ja aktiivisesta seuratoiminnastaan.

”Me otamme kaikki pelaajat hymyillen ja ystävällisesti vastaan”, toimitusjohtaja Ari Vepsä lupaa. Ilmapiiriä on yleisesti kuvailtu avoimeksi ja suvaitsevaiseksi.

Toimintaa on kaikille ikään tai taitotasoon katsomatta. Aloittelijaakin autetaan harrastuksessaan eteenpäin. Moni perhe on löytänyt yhteisöstä hyvän kotipesän yhteiselle harrastukselle.

Aktiivisuus on pantu merkille. Ringside valittiin reilu vuosi sitten vuoden 2018 golfseuraksi Suomessa. Tänä vuonna juhlat jatkuvat seuran 30-vuotisen taipaleen merkeissä.

”Meillä on kova vaatimustaso griinien hoidolle ja siitä olemme erittäin ylpeitä. Saaduissa asiakaspalaluteissa griinimme on arvostettu kärkisijoille.”

Kentän vaivaton pelattavuus ja hyvä kunto luovat erinomaiset edellytykset nautinnolliselle golfpäivälle. Viihtyvyyttä lisäävät vuonna 2016 uudistetun ja laajennetun klubitalon monipuoliset ja laadukkaat palvelut. Puitteet ovat kunnossa myös yritystapahtumia ajatellen.

KÄTEVÄSTI KEHÄ III:N VARRELLA.

Erityisesti viheriöistä on saatu hyvää palautetta, Vepsä kertoo.
”Meillä on kova vaatimustaso griinien hoidolle ja siitä olemme erittäin ylpeitä. Saaduissa asiakaspalaluteissa griinimme on arvostettu kärkisijoille.”

Sijainti omalla maalla antaa osakkeenomistajille turvaa. Vastikettakaan ei tarvitse maksaa, jos pelioikeus jossakin vaiheessa jää aktivoimatta.

JOUSTAVAA GOLFIA

18-reikäisen kentän lisäksi Ringsidessa on erinomainen range- ja harjoitusalue sekä par 3 -kenttä aloittelijoiden tarpeisiin. Kaikki toiminnot on keskitetty klubitalon läheisyyteen.

Golfkausi Ringsidessa on pitkä. Kenttä avataan säiden salliessa jo varhain keväällä, ja pelata voi myöhäiseen syksyyn asti.

Kenttä on lyhyiden siirtymien ansiosta joustava kiertää. Tilaa on varsin hyvin, mutta onnistuneesti sijoitetut esteet ja viheriöiden muodot tarjoavat haastetta lähestymisiin ja lähipeliin. Tiukimmin pelaajasta otetaan mittaa väylillä 13–15, joille onkin annettu kuvaava yhteisnimi ”Bermudan kolmio”.

Toimiva reititys tarjoaa myös useita vaihtoehtoja kierroksen pituudelle. Edullisella iltaysillä kierroksen pituuden voi näkyvyyden salliessa kasvattaa 11, 13, 14 tai jopa 18 reikään. Vastaavasti varhaisen työpäivää edeltävän aamulenkin pituutta voi säädellä omien aikataulujen ehdoilla. Klubitalolle ja parkkipaikalle on jokaisen lenkin jälkeen lyhyt matka.

Jäsenyyden kynnys Ringsidessa on matala. Kun liittyy yhteisöön uutena jäsenenä, 79 euron jäsenmaksuun sisältyy liittymislahjana yksi ilmainen green fee. Muut pelit voi kätevästi hoitaa suosituilla sarjakorteilla (4, 8, 12, 16 tai 32 kierrosta), joilla kierroksen yksikköhinta laskee asteittain kokonaiskierrosmäärän kasvaessa. Täyden kierroksen sijasta voi pelata myös kaksi erillistä yhdeksän reiän kierrosta.

Kenttäinfo:

Nurmikartanontie 5
02920 Espoo

Puhelin: 010 501 3100
Sähköposti: caddie@ringsidegolf.fi
Kotisivut: ringsidegolf.fi

GREEN FEE
– 18 reikää 4–79 e,
– nuoriso (13–21 v.) 30–40 e,
– juniorit (alle 12 v.) 20–30 e;
– 9 reikää 36–42 e,
– nuoriso (13–21 v.) 20–25 e,
– juniorit (alle 12 v.) 15–20 e;
– Iltapelit klo 18 jälkeen 36 e,
– nuoriso 20 e, juniorit 15 e.

Tasoitussuositus ruuhka-aikana on 36.
Par 3 -kenttä avoin kaikille.

Golfkesä 2020 kuponkietu:

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje