16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
mainos Golfkesä 2020

Porvoo Golf - Helposti ja nopeasti perille

Tule ja ylläty myönteisesti. Golfpäivä voi meillä olla mutkattomasti paljon muutakin kuin golfia.

Erinomainen sijainti moottoritien tuntumassa takaa sen, että pelioikeuden Porvoo Golfista hankkinut ehtii kotikentälle kohtuullisessa ajassa vähän kauempaakin. Kehä ykköseltä matka taittuu alle puolessa tunnissa.

Viiden kilometrin päästä löytyvä idyllinen Vanha Porvoo ja vähän kauempana sijaitsevan Haikon kartanon läheisyys antavat puolestaan useammankin syyn yhdistää golf ja kotimaan matkailu. Miksei samalla hemmottelisi itseään?

Kehityspäällikkö Heidi-Maria Helenius Porvoo Golfista haluaa painottaa pelaamisen vaivattomuutta.

”Vaikka viime vuosi oli kierrosmäärien osalta ennätyksellinen, tilaa on edelleen hyvin. Meille on helppo tulla, monessakin mielessä. Haluamme panostaa ilmapiiriin, jossa kaikki pelaajat tuntevat itsensä tervetulleiksi.”

Kahdessa vaiheessa rakennettua Kosti Kurosen suunnittelemaa kenttää on jatkuvasti kehitetty. Viihtyisä ja toimiva klubitalo viimeistelee kokonaisuuden.

”Olemme menneet kentän kunnon kanssa eteenpäin ja saaneet siitä runsaasti hyvää palautetta. Viime vuonna tuli paljon hyvää palautetta erityisesti viheriöiden kunnosta”, Helenius kertoo.
Helenius luonnehtii kenttää monipuoliseksi, kauniiksi ja liikunnallisuutta suosivaksi.

Haastetta on tarjolla kaiken tasoisille pelaajille.

Vain 5km Porvoon keskustasta!

Jos mielii päästä kentällä fyysisesti helpommalla, golfauto on hyvä vaihtoehto. Kesällä 2020 käytössä on kahdeksan tuliterää autoa. Ne ovat vastaus kasvaneeseen kysyntään.

Klubin terassilta aukeaa komea näkymä takaysille. Pöytien äärestä voi seurata kierroksellaan vielä olevien pelaajien otteita ja käydä läpi päivän tapahtumia.

Ravintola Porvoo Golf palvelee aamusta iltaan päivittäin vaihtuvalla lounaalla ja Ravintolan menulla. Tilauksen voi kätevästi tehdä 18. reiän tiiauspaikalta.

OPI ALKEET TAI KEHITY PELAAJANA

Pro Christine Blomqvistin säännöllisesti vetämillä alkeiskursseilla on kova kysyntä. Lajiin kiinni jo päässeitä autetaan eteenpäin suosituilla seuran jäsenille suunnatuilla klinikoilla.

Harjoitteluun Porvoo Golf tarjoaa hyvät olosuhteet klubitalon välittömässä läheisyydessä. Pro shop -valikoimasta ja välinehuollosta (gripin vaihdot, korjaukset) pitää huolen Gripsterin Mika Saastamoinen, joka alkavalla kaudella tekee paluun Porvoo Golfin yhteyteen (www.gripster.fi).

Mikä ilahduttavinta, nuorten osuus kentällä viihtyvistä pelaajista on kasvamassa.

”Yksi syy on varmaankin 18–30-vuotiaille tarjoamamme edullinen nuorisopelioikeus”, Helenius iloitsee. Muut pelioikeusvaihtoehdot löytyvät ohesta.

Kenttäinfo:

Klubitie 46
06200 PORVOO

Puhelin: 0600 550 739
Puhelun hinta on 0,78 €/ min + ppm

Sähköposti: info@porvoogolf.fi
Kotisivut: porvoogolf.fi

Ravintola Porvoo Golf
Puhelin 0405711806
ravintola@porvoogolf.fi

GREEN FEE
– 18 reikää arkisin 40 e
– maanantaisin ja perjantaisin 33 e
– viikonloppuisin 50 e (klo 13.00 alkaen 35 e)
– opiskelijat 35 e
– juniorit 25 e
– 9 reikää arkisin 20 e
– viikonloppuisin 25 e
– juniorit 15 e

Golfkesä 2020 kuponkietu:

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje