26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
mainos Golfkesä 2020

Peuramaa Golf - Uudistuksilla eteenpäin

Peuramaalla kehitetään palveluja ja halutaan astua uudistuneena uudelle vuosikymmenelle.

Krkkonummella vajaan puolen tunnin päässä Länsiväylän alkupäästä sijaitsevalla Peuramaa Golfilla on jo 30-vuotinen historia. Pyöreitä vuosia juhliva seura on yksi Suomen suurimmista lähes kahdella ja puolella tuhannella jäsenellään. Tarjolla on 36 reikää ja par 3 -kenttä, joilla on kasvanut merkittävä määrä golfin harrastajia Suomeen.

Harjoitusmahdollisuudet laadukkaine lähipelialueineen ovat hyvät. Äskettäin remontoidusta klubitalosta löytyy viihtyisät ja toimivat tilat vaikkapa golfin ja työn yhdistävän tapahtuman järjestämiseen. Terassilla voi käydä jälkipelejä ja seurata kentän puolella yhä viipyvien pelaajien edesottamuksia.

Ravintolaankin on panostettu.

”Ravintola on ollut nyt jo kolmatta vuotta yhtiön omassa hallussa”, toimitusjohtaja Juha Ruponen kertoo. ”Ratkaisusta on tullut hyvää palautetta. Järjestely auttaa meitä entistä paremmin vastaamaan asiakkaiden toiveisiin.”

18 reiän kokonaisuudet ovat luonteeltaan sopivasti erilaiset. Vanha Peura on leppoisampi ja suo onnistumisen elämyksiä kaiken tasoisille pelaajille. Porkkala korkeuseroineen on haastavampi, joskus myös palkitsevampi.

Kun Finnish Touria on pelattu Peuramaalla, kansalliseen kärkeen lukeutuvat pelaajat ovat kiittäneet pintojen erinomaista pelattavuutta. Kentänhoito onkin yksi Peuramaan kunnia-asioista.
”Vaikka rangelle ja Pikku Peuralle on yleensä päässyt harjoittelemaan jo hyvin varhain keväällä, emme halua ottaa riskiä varsinaisten kenttien puolella”, Ruponen sanoo.

”Maltti antaa hyvät edellytykset sille, että kentät ovat avaamisen jälkeen nopeasti erinomaisessa kunnossa. Viime vuonna kevät oli haasteellinen ja kentillä jouduttiin tekemään radikaaleja hoitotoimenpiteitä. Näiden ansiosta loppukaudella päästiin nauttimaan hyväkuntoisista kentistä.”

UUTTA OPETUSRINTAMALLA

Viime vuoden lopulla Pego Golf Schoolin kanssa allekirjoitettu yhteistyösopimus tuo uusia tuulia opetuspuolelle.

”Opetusta on tarkoitus kehittää monin eri tavoin”, Ruponen kertoo. ”Autamme riviharrastajia saamaan pelistään enemmän iloa irti ja tarjoamme polkuja myös kilpapelaajina eteenpäin mieliville. Tapahtumapuolellakin voimme tehdä uusia aluevaltauksia yhteistyökumppanin kokemuksen ansiosta.”

Kokonaisuus sopii hyvin vasta-alkajille, mutta kentällä viihtyy myös pitempäänkin pelannut

Peuramaalla pelattiin kaudella 2019 runsaat 55 000 kierrosta. Tilaa uusillekin tulijoille on edelleen hyvin. Miten olisi vaikka kierros kesäillan rauhassa? Viikonloppuisin klo 16:n jälkeiset lähdöt on Peuramaalla hinnoiteltu perushintaa edullisemmiksi.

30-vuotias kenttäyhteisö on toimitusjohtajan mukaan mitä parhaassa iässä.

”Kolmessa vuosikymmenessä on ehtinyt tapahtua paljon, ja tapahtuu edelleen. Haluamme viedä yhteisön uudistuneena uudelle vuosikymmenelle.”

Kuluvan kauden konkreettisista tavoitteista Ruponen nostaa esiin par 3 -kentän, Pikku Peuran, käyttöasteen kasvattamisen.

”Kokonaisuus sopii hyvin vasta-alkajille, mutta kentällä viihtyy myös pitempäänkin pelannut. Sinne voi ottaa vaikkapa kaverin mukaan lajia kokeilemaan. Riittää, että yhdellä ryhmässä on vähintään green card suoritettuna.”

Kenttäinfo:

Peuramaantie 152
02480 Kirkkonummi

Puhelin: 0200 22 122 (puhelun hinta 0,78 €/min + pvm)
Sähköposti: caddiemaster@peuramaagolf.com
Kotisivut: peuramaagolf.fi

GREEN FEET
Aikuiset arkisin 50 e,
viikonloppuisin 59 e;
juniorit (alle 22 v.) 25 e;
Par 3 päivälippu aikuiset 20 e,
juniorit 10 e
Tasoitusvaatimus: 36 viikonloppuisin koko päivän ja arkisin klo 13 jälkeen

Golfkesä 2020 kuponkietu:

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje