23.7.–30.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][25]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Koleat kelit pelaamisen jarruna pääsiäisenä

Mikäli sääennusteet pitävät paikkansa, golfin harrastamiseen on viikonloppuna mahdollisuuksia vain sisätiloissa ja joillain harjoituskentillä.

Ylös, ulos ja hallille. Tai fysiikkaa kehittävien, golfia tukevien harrastusten pariin. Tämä on hyvä ohje golfareille pääsiäisenä.

Neljä perättäistä vapaapäivää huhtikuun puolivälissä on normaalitilanteessa ensimmäisessä aallossa kenttänsä avaaville golfkeskuksille kulta-aikaa.

Käynnistyvä pääsiäinen on muodostumassa kentille varsin heikoksi, tyhjäksi arvaksi. Sääennusteet lupaavat ympäri maan pakkasta ja osin lumisadetta.

Jo avatut kentät ovat sulkeneet / sulkemassa viheriöitään. Lukuisat pääsiäissesonkiin avauksen tähdänneet ovat ilmoittaneet siirtävänsä kauden ensimmäisiä kierroksia yli viikonlopun.
Nordcenterissa oli tarkoitus avata Fream-kenttä pääsiäiseksi, mutta sääennusteiden johdosta tästä luovuttiin. Täällä on lunta yöpakkasia.  Meillä pelataan aikaisintaan pyhien jälkeen”, kertoi caddiemasterin virkaa torstaina hoitanut Maarit Valo.

Hangossa kenttä avattiin 30. maaliskuuta.

Hangossa ehdittiin pelata kahden viikon ajan ennen pakkasia.

”Pakkasta on tulossa. Siltä näyttää, että perjantaista eteenpäin täällä ei pelata. Katsomme tilannetta kuitenkin päivittäin”, raportoi toimitusjohtaja Lena Haanpää.

Kauden alkuvaiheilla Hangon pelaajamäärästä noin 80 prosenttia on green feellä pelaavia, joten sesongin tyrehtyminen merkitsee päivittäin tuhansissa euroissa laskettavaa tulonmenetystä.

Vuosaaressa kenttä avattiin tiistaina.

”Nyt täällä voisi pian laskea pulkalla. Vahvasti näyttää siltä, että pääsiäisenä ei pelata. Hyvillä keleillä pääsiäisen kassa vieraspelaamisesta on 2000-2500 euroa päivässä. Pyhien aikana myös ravintolassa on lappu luukulla kentän ollessa suljettuna”, ynnää tilannetta toimitusjohtaja Juha Ruponen.

Vuosaaren kenttä on suljettu, mutta taustalla näkyvä maamme suurin harjoitushalli avoinna päivittäin.

Vuosaari pitää viikolla ravintolaansa avoinna läpi vuoden, lounastajien määrä on talvellakin reilusti sadan paremmalla puolella.

Paloheinä markkinoi alkuviikosta avaavansa Ison Ysin torstaina vieraille. Omat jäsenet pääsivät kiertämään jo keskiviikkona iltapäivällä.

”Kenttä on nyt suljettuna, range auki. Maa on valkoisena. Teemme päätöksiä pääsiäisen osalta iltapäivällä ja informoimme niistä välittömästi”, kerrottiin Paloheinän caddiemasterin toimistosta.

Sisähalleille ja avoinna oleville suojatuille harjoitusalueille pääsiäinen on muodostumassa normaalia paremmaksi jaksoksi.

”Luonnollisesti meillä näkyy ja tuntuu kelien vaihtelu ja nyt erityisesti huonot ennusteet pääsiäiselle. Väkeä käy hyvin ja puhelin soi tiuhaan. Pidämme ovet avoinna harjoittelijoille päivittäin kello 10-18”, informoi Vuosaaressa sijaitsevan Planmeca GolfareenanPekka Löfman.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje