7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Pimeys jätti ”ok peliä" esittäneen Samoojan kierroksen kesken – Abu Dhabiin luvassa myrskyä

Hyviä avauksia lyöneen Kalle Samoojan mielestä lähestymiset jättivät toivomisen varaa. Kuva: Getty Images

Kalle Samooja odottaa ET-kilpailun toisena päivänä itseltään terävämpiä otteita.

Suomalaisista viimeisenä Abu Dhabi HSBC Championshipin ensimmäiselle kierrokselle lähtenyt Kalle Samooja ei aivan ehtinyt saada päivän urakkaansa valmiiksi ennen hämärän laskeutumista Yas Links -kentän ylle.

Hän pelasi 17 reikää yksi alle -tahdissa, ja on DP World Tourin vuoden avauskilpailussa jaetulla 56. sijalla.

Samoojan pelisuoritus noudatti pitkälti parhaina suomalaisina 17. sijaa jakavien Sami Välimäen ja Mikko Korhosen tasapainoista esitystä. Kukin selvitti päivän yhdellä bogilla, mutta birdiejä Samoojan kortissa oli kaksi kappaletta vähemmän.

Hän oli peliinsä varsin tyytyväinen, joskin myös hampaankoloon jäi jotain.

”Ihan ok peliä oli, en vain oikein saanut hyviä avauksia käytettyä hyväksi”, Samooja kertoi tiedotteessa.Samooja pelaa kierroksensa loppuun huomisaamuna kello 5.45 Suomen aikaa, ja jatkaa toiselle kierrokselle. Olosuhteet tuovat oman mausteensa, sillä tuulta on hänen mukaansa luvattu 12–14 metriä sekunnissa.”Huomenna pitäisi alkaa myrskytuuli heti aamusta, jos ennustus pitää paikkansa. Pitää olla napsun terävämpi kuin tänään.”

Helpohkot olosuhteet näkyivät  tuloslistalla. Top 8:aan vaadittiin tulos 66, ja kaikkiaan 37 pelaajaa on kiinni kuutosella alkavassa tuloksessa. Perjantaiksi ennustetun myräkän toteutuessa tulostaso tulee putoamaan selvästi.

Scott Jamieson aloitti vuoden 2022 ET:llä komealla kenttäennätyksellä, 63 (-9). Skotlantilaista lyönnin päässä hiostaa maailmanlistan seiska, Viktor Hovland. Kilpailun hallitseva mestari, neljä Rolex-sarjan turnausta urallaan voittanut Tyrrell Hatton jakaa neljättä sijaa, kolme lyöntiä kärjestä.

Maailmanlistan muilla top 10 -pelaajilla oli sitäkin vaikeampaa: Rory McIlroy jakaa tuloksellaan par (72) vaatimattomasti 77. sijaa. Rankingykkösen valtikkaa tällä viikolla jahtaava Collin Morikawa (T90) tarvitsi kierrokseensa yhden lyönnin McIlroyta enemmän.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje