7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Kahdeksan suomalaista Asian Tourin esikarsinnassa

Mikke Salminen valmistautuu uransa ensimmäiseen Asian Tourin karsintaan

Peräti 426 toiveikasta pelaajaa lähtee tavoittelemaan maailman kolmanneksi rahakkaimman golfkiertueen Asian Tourin korttia kaudelle 2012. Thaimaan Hua Hinissa käytävissä karsinnoissa ensimmäisen vaiheen pelaa kahdeksan suomalaispelaajan joukko. Springfield Golf & Country Clubilla urakkansa pelaavat suomalaiset tavoittelevat pääsyä finaalivaiheeseen Kalle Samoojan ja Jaakko Mäkitalon seuraksi. 138:sta pelaajasta joka viides (28) jatkaa matkaansa finaalivaiheeseen. Viime kauden samoissa karsinnoissa esikarsinnan selvittivät Kalle Samooja, Joonas Granberg ja Jaakko Mäkitalo. Granberg eteni Samoojan kanssa tourille ja onnistui tekemään läpimurtonsa voittamalla Asian Tourin kilpailun Malesiassa. Vuoden golfaajaksi valittua Granbergia ei siis näissä karsinnoissa tarvita, vaan pelioikeus irtosi voiton myötä. Suomalaispelaajat esikarsinnassa:

<a href=Janne Kaske hakee paikkaa pääkiertueelle" src="/wp-content/uploads/2012/01/11061109184164.jpg" width="505">

Janne Kaske hakee paikkaa pääkiertueelle

Janne Kaske: ”Guitarhero” pitelee majaansa Lontoossa tyttöystävänsä kanssa. Janne on esiintynyt vahvasti läpi kauden EPD Tourilla, jossa sijoituksia kärkipäähän tuli kahden käden sormin laskettava määrä. Kaske lähtee Aasian Tourin karsintoihin ensimmäistä kertaa ja lienee valmis haasteeseen.

Varma pallonlyöjä on ajoittain ollut vaikeuksissa putin kanssa, mutta reiän löytyessä kortti Asian Tourille pitäisi olla hallussa.

Mikael Salminen: ”Konalan Keisari” pelasi lupaavan amatööriuran. Ensimmäinen vuosi ammattilaisena sujui ajoittain mallikkaasti, mutta kenties lievästi alle odotusten. Mikke on tehnyt joitain teknisiä muutoksia lyöntiinsä valmentaja Kostin kanssa ja lienee valmis isompiin ympyröihin. Kisojen viimeisteleminen on ollut Salmiakin suurin ongelma, mutta karsinnoissa kisoja ei tarvitse voittaa – vahva sijoitus riittää.

Aloittaa ensimmäisestä vaiheesta, jonka selvittämisen pitäisi olla enemmän kuin mahdollista hyvällä suorituksella.

Panu Kylliäinen: ”Taikuri” aloittaa kämppiksensä tapaan ensimmäisestä vaiheesta. Panu oli urallaan nousemassa maailman tietoisuuteen amatöörivuosinaan, mutta ura kävi korkeimmillaan CT:lla. Pitkään kisailusta sivussa ollut taiteilija on löytänyt motivaationsa takaisin ja Toni Karjalaiselta lainatut wedget (kuulemma muutama muukin väline) ovat varmasti lämpimiä itseluottamuksen löytyessä.

Suomen parhaalla rytmillä svingaava Kylliäinen on karsivien suomalaisten ikäpresidentti, jolla kokemusta ja taitoa löytyy lähes yhtä paljon kuin jääkiekkoa pelaavalta Kirkkonummen salamalta.

Henri Satama: ”Henkka” aloittaa uransa ensimmäiset Asian Tour -karsinnat suurena kysymysmerkkinä. Tuoreiden kotisivujensa ylläpitäjä on ahkera harjoittelija, jolta viimeiset pari vuotta ovat menneet alle odotusten. Nurmijärven junnumyllyn kasvatti on kokenut maajoukkuepelaaja, joka osaa minä tahansa päivänä pelata alle parin. Aasia voisi sopia Satamalle.

Lenkkeilevä nurmijärveläinen ottaa homman tosissaan ja varmasti oikean kisafiiliksen löytyessä omaa hyvät mahdollisuudet karsintafinaaliin. Rauhallisuudesta voimaa ammentava Satama voi olla positiivinen yllättäjä näissä kinkereissä.

Jani Perttilä: ”Kane” on tottunut Thaimaan matkaaja. Kentät ovat tuttuja ja ilmastoon on totuttu. Jani on huhujen mukaan lyönyt palloa hyvin jo pidemmän aikaa kauniilla svingillään, mutta tulokset eivät ole osuneet kohdalleen.

Kane on aloittanut leirinsä Thaikuissa ja joulukuun alussa. Mikäli treenit ovat luoneet itseluottamusta, voivat tulokset alkaa osumaan ohdalleen – toivotaan parasta.

Jani Pitkänen: ”Big Hitter” Pitkänen väläytteli taitojaan mm. Paltamossa, jossa kärkiryhmässä viimeisenä päivänä paukut loppuivat. Mikäli avaukset osuvat väyliin ja menevät pitkälle, voi etulyönti asema hentoihin aasialaisiin olla melkoinen.

Ennakkoon todella villi kortti, mutta never say never!

Niklas Virta: ”Boca” lähtee uransa ensimmäisiin AT-karsintoihin tutulla itseluottamuksella. Espoolainen panostaa golfuraansa täysillä ja uskoo tekemiseensä niin kuin pitää. Menestynyt aiemminkin tasaisilla otteillaan ja ei olisi suuri yllätys mikäli jälleen yllättäisi kaikki ja menisi pitkälle.

Riku Mattila: ”Rauman Lukko” on harjoitellut Aasiassa jo joulukuun ajan. Välissä reissu Suomeen lieni hyvää rauhoittumista ennen todellista tulikoetta. Vahvassa nousussa ammattilaisuransa alussa oleva Mattila oli mennä läpi ET:n ensimmäisestä karsintavaiheesta, mutta viimeisen kierroksen epäonnistuminen sotki suunnitelmat.

Mattilasta moni ei tiedä paljoakaan, mutta tämän miehen pallonlyömistä on aina ilo seurata. Mahtava tyyppi ja loistava pelaaja!

Black Mountain on alueen ykköskenttä

Black Mountain on alueen ykköskenttä

Golfpiste TV Presents – Hua Hin

Jotta kaikilla olisi mukavaa ja pääsisimme mukaan karsintojen jännitykseen, olemme luonnollisesti mukana tunnelmassa paikan päällä. Reaaliaikaisesti julkaistavat videoraportit päivien tapahtumista varmasti tulevat selvittämään kuinka suurista kisoista pelaajillemme on kysymys.

”Maailman vaikein työhaastattelu” on usein termi jota golfin karsintakilpailuista käytetään. Yli 400:stä karsijasta lopulta vain neljäkymmentä parasta tulee saavuttamaan pelioikeuden – viime vuoden kahden pelaajan läpi saaminen oli parasta suomalaista karsintamenestystä miesten puolella.

Hua Hin on myös kohteena golfareiden suosiossa. Black Mountain ja muut mahtavat golfkohteet rauhallisen turistikaupungin lähettyvillä takaavat ikimuistoisen golfloman. Taltioimme kohteita, henkilöitä ja tietenkin kisatapahtumat reissun aikana.

<a href=Mikko Ilonen tulee avaamaan Black Mountainissa tuoreita svingimuutoksiaan ja suunnitelmiaan tulevaan kauteen" src="/wp-content/uploads/2011/08/11082410330699.jpg" width="505">Mikko Ilonen valmiina uuteen kauteen?

Ykköspelaajamme Mikko Ilonen pitää treenimajaansa Black Mountainissa monien muiden huippujen tavoin. Ilonen on valmistautumassa tulevaan ET-kauteensa Thaimaassa ja luvassa on myös muutama video tuoreen isän kuulumisista.

Huhujen mukaan läpi käydyt svingi-muutokset ovat saaneet itseluottamuksen korkealle tasolle ennen alkavaa kautta. Tarkoituksena on myös tuoda Ilonen lähemmäs suomalaisia golfaajia mahdollisten treeni- ja pelivinkkien avulla.

Jaakko Mäkitalo ja Kalle Samooja viettävät myös aikaansa Black Mountainissa valmistautuen finaalikarsintaan. Miltä näyttää Mäkkärin ja Kallen peli verrattuna Iloseen – voi olla, että menemme kentälle ottamaan siitä selvää.

Huomenna lähtee lento kohti Thaimaata, joten tässä vaiheessa ei muuta kuin peukut pystyyn suomalaisia varten ja toivottavasti tuleva videomateriaali kiinnostaa ja viihdyttää Golfpisteen lukijoita ja Facebook seuraajia!

Vi Ses,

Nikke Tyry

Asian Tour, esikarsinnat

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje