Huono kenraali tietää hyvää ensi-iltaa, kuuluu vanha sanonta. Tämän väittämän Hunter Mahan haluaa varmasti sivuuttaa, sillä hän voitti sunnuntaina päättyneen Houston Openin lyönnillä ennen Carl Petterssonia.  Hunter Mahan nousi Houston Openin voitollaan Masters-suosikkien eturiviin. © GettyImages Neljännellä kierroksella tuloksen 71 pelannut Hunter
Mahan voitti Shell Houston Openin yhdellä lyönnillä ennen Carl Petterssonia.
Samalla hänestä tuli ensimmäinen kaksi PGA Tourin kilpailua tällä kaudella
voittanut pelaaja.
Lopputulokseen -16 päätynyt Mahan nousee saavutuksensa myötä
maailmanlistalla neljänneksi maanantaina tehtävässä päivityksessä. Hän on myös
ensimmäistä kertaa listalla korkeimmin rankattu yhdysvaltalaispelaaja.
”Se tuntuu tavallaan melko epätodelliselta. Mutta toisaalta
se on osoitus siitä, että minulla on kapasiteettia”, Mahan sanoi
lehdistötilaisuudessa.
Mahan totesi, että hänen psyykkiset ominaisuutensa ovat
hiljalleen lähentymässä fyysistä suoritustasoa. Tästä Mahan osoittaa
kiitoksensa kanadalaiselle urheilupsykologille Jim Murphylle, joka on saanut
hänet nauttimaan enemmän pelistään.
”Mikään ei ole niin helppoa kuin antaa mielen myllertää
edestakaisin. Näin se oli ennen. Nyt usko ja luottamus itseen on aivan toisella
tasolla.”
Mahanille voitto oli uran viides Yhdysvaltain kiertueella.
Kauden toistaiseksi kovin juttu on kuitenkin reikäpelin maailmanmestaruus
helmikuussa, jonka finaalissa Mahan peittosi Rory McIlroyn.
”Näistä hetkistä on nautittava. On suuri kunnia olla mukana
näissä kiperissä taisteluissa, senhän takia tässä tehdään töitä.”
 Ernie Elsin tunnelmat eivät olleet Houston Openin päätöspäivänä parhaasta päästä. © GettyImages Tuore menestys nostaa Mahanin myös yhdeksi kauden
ensimmäisen major-turnauksen voittajasuosikiksi. Hän sanoi, ettei ole tuntenut
olevansa yhtä vahvassa vireessä koskaan aiemmin ennen Mastersia.
”Olen erittäin luottavainen pelini tason suhteen. Nyt tuntuu
siltä, ettei minun tarvitse olla täydellinen voittaakseni. Tämä tunne on
erittäin tärkeä." Toiseksi sijoittunut Pettersson olisi taatusti toivonut
hieman ”lennokkaampaa” sisääntulon esitystä: kahdeksan peräkkäistä paria
jättivät hänet niukasti Mahanin vanaveteen. 54 reiän jälkeen johdossa ollut Louis
Oosthuizen (-14) oli sunnuntaina vaisu. Tulos 75 pudotti kaksi tuplabogia ulosmenossa tehneen eteläafrikkalaisen
kolmanneksi.
Jeff Overton, Keegan Bradley, Brian Davis ja Houston
Openin voittoa puolustanut Phil Mickelson jakoivat neljännen
sijan tuloksellaan -12. Kolminkertainen major-voittaja Ernie Els olisi
tarvinnut Houstonissa voiton saadakseen automaattisen kutsun Mastersiin. ”Big
Easy” päätyi kisassa lopputulokseen -10, ja sijoittui 12:nneksi.
Elsillä on vielä pienet mahdollisuudet päästä Augustaan
samanlaisella erikoiskutsulla, jonka mm. Greg Norman sai vuonna 2002.
Tästä ajatuksesta Els ei ainakaan heti kisan jälkeen innostunut.
”Tämä ei muuta minun elämääni millään tavalla”, vuodesta 2003 lähtien kaikki Mastersit
pelannut Els sanoi. ”Se on vain yksi kilpailu, olen niitä siellä aika monta
pelannut. Jos saisin kutsun Mastersiin kaiken tämän yrittämisen jälkeen, kieltäytyisin
siitä.” Els on ollut viime aikoina kohtalaisen hyvässä vedossa. Hän sijoittui ennen viikonvaihteen turnausta, kolmessa peräkkäisessä kilpailussaan Top 5:een, huomioiden PGA Tourin kisakalenterissa epävirallisena oleva Tavistock Cup. Marko Kuivasaari
|