21.5.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista

21.5.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Mastersia johtavalle Scottie Schefflerille voi tulla kesken kaiken lähtö Augustasta

Maailman parhaasta golfarista Scottie Scheffleristä tulee kohta isä. Kuva: Getty Images

Scheffeler ja puoliso Meredith Scudder saavat pian esikoisensa.

Vihreä takki lienee enemmistöllä huippugolfareista uran suurin haave. Scottie Schefflerillä sellainen on ja maailmanlistan ylivoimainen ykkönen jahtaa viikonloppuna tiukasti toista Masters-titteliä.

Kilpailun puolivälissä kärkipaikkaa Bryson DeChambeaun ja Max Homan kanssa jakava Scheffler voi kuitenkin joutua karistamaan Augustan pölyt jaloistaan, jos kutsu käy Dallasiin synnytyssairaalaan.

Tähden raskaana olevan aviopuolison Meredith Scudderin laskettu aika on reilun kahden viikon kuluttua, joten lapsen syntymä on käytännössä mahdollista millä hetkellä hyvänsä.

Scheffler näyttää saaneen lähestyvästä perhetapahtumasta puhtia esityksiinsä.

Scheffler ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että kilpailu jää sikseen, mikäli lapsi alkaa tehdä tuloaan.

Etenkin esikoisen odottaminen on vanhemmalle jännittävä paikka, ja se voi vaikuttaa urheilijoilla merkittävästikin omiin suorituksiin. Scheffler näyttää saaneen lähestyvästä perhetapahtumasta puhtia esityksiinsä. Hän voitti maaliskuussa peräkkäiset kilpailut PGA Tourilla, ja on ansainnut tänä vuonna noin 11,5 miljoonaa dollaria palkintorahaa.

”En usko kummankaan meistä vielä käsittävän, että olemme kohta vanhempia. Tämä on jännittävää aikaa”, Scheffler sanoi.

Scheffler ja Meredith Scudder avioituivat vuonna 2020. He tutustuivat Highland Parkin lukiossa Texasissa kymmenkunta vuotta sitten.

Scheffler ei ole ainoa Masters-pelaaja, jonka puoliso on viimeisillään. Hänen hyvän ystävänsä Sam Burnsin vaimon Caroline Campbellin laskettu aika on jo vajaan viikon päässä. Burnsin ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, miten kilpailun kanssa käy, sillä hän karsiutui Mastersin jatkokierroksilta.

Lue seuraavaksi: Scheffler ylivertaisena suosikkina Mastersiin – tilastonikkarin luvut tukevat ensikertalaisen voittoa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje