16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
mainos Tallink Golf Guide

Golfloma melkein kuin ulkomailla

ÅGK Slottsbanan. Kuva: Jacob Sjoman

Uudistunut Slottsbanan, profiiliaan nostanut Eckerö Golf, lähiruoka ja monipuoliset nähtävyydet ovat hyvä syy lähilomaan Ahvenanmaalla.

Joskus jo lähtö on puoli matkaa, innoittava irtiotto arjen rutiineista. Ja Ahvenanmaalle suunnattaessa matka läpi Turun saariston ja Saaristomeren on elämys itsessään. Perillä odottaa itsehallintonsa satavuotisjuhlia kesän aikana käynnistelevä Suomen pienin maakunta. Asukkaita on hieman runsaat 30 000, joista noin 11 000 asuu maakunnan pääkaupungissa Maarianhaminassa. Tunnelma on melkein kuin ulkomailla olisi.

Etäisyydet ovat lyhyet, joten golfmatkan yhteydessä voi vaivattomasti tutustua Ahvenanmaan antiin laajemminkin. Retkeilyreittejä on runsaasti patikoijille, ja pyörän selässä ehtii lyhyessä ajassa kokea paljon. Kun ottaa oman auton mukaan laivalle, koko maakunta on kivuttomasti tavoitettavissa. Aurinkokin paistaa toukokuusta elokuuhun varmemmin kuin missään muualla Pohjoismaissa

Ruokamatkailijallekin Ahvenanmaa tarjoaa kukkuramitoin elämyksiä. Vaihtoehtoja on runsaasti korkealaatuisista ravintoloista trendikkäisiin gastropubeihin. Saaren omat panimotuotteet tunnetaan hyvin Manner-Suomenkin puolella, ja useaan kertaan palkitut artesaanielintarvikkeet ovat elävä osoitus maakunnan pitkistä lähiruokaperinteistä.

Silja Line risteilee Turusta Maarianhaminaan päivittäin.

Hyppää mukaan Galaxyn tai Baltic Princessin kyytiin. Kun valitsee aamulähdön, perillä ehtii halutessaan pelata kierroksen vielä saman päivän aikana.

Tutustu TallinkSiljan matkatarjontaan täällä

Maarianhaminaan voi lähteä päiväksi Helsingistä Silja Europan erikoislähdöillä 23.6. ja 16.9. Perillä oloaikaa on runsaat kahdeksan tuntia. Päiväristely on helppo tapa yhdistää golf ja merihenkinen loma. Lue lisää täältä.

Tallink Siljan myyntipalvelu palveluksessasi

Tallink Siljan myyntipalvelusta voit varata vaivattomasti laivamatkat, golfajat ja hotellimajoitukset matkallesi. Voit ottaa yhteyttä tarjouspyyntölomakkeella, käyttää hyväksesi netin chat-palvelua tai tarttua perinteisesti puhelimeen.

Tallink Caddiemaster palveluksessasi

Tallink tarjoaa asiakkailleen mutkattoman ja matkavalmisteluja helpottavan Caddiemaster-palvelun. Golfiin perehtyneet myyjät räätälöivät toiveiden perusteella yksilöllisiä golfpaketteja. Matkojen lisäksi kokonaisuuteen voivat kuulua esimerkiksi majoitukset, ruokailut ja lähtöajat golfkentille.

Voit ottaa yhteyttä tarjouspyyntölomakkeella, käyttää hyväksesi netin chat-palvelua tai tarttua perinteisesti puhelimeen. Tavoitteena on tehdä matkan suunnittelemisesta ja yksityiskohtien hiomisesta mahdollisimman helppoa. Säästä turha vaiva ja tartu rohkeasti tilaisuuteen.

Kesän kuumin golfkohde?

Golfia Ahvenanmaalla pelataan varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Ålands Golfklubb Sundissa Kastelholman linnan tuntumassa on kuulunut jo pitkään suomalaisten suosikkeihin. Golflehden vuoden 2017 kenttärankingissa kenttäkaksikko arvioitiin Suomen viihtyisimmäksi golfkohteeksi ja parhaaksi 36-reikäiseksi kokonaisuudeksi. Slottsbanan komeili listan kakkosena.

Viime vuonna valmistuneen uudistuksen jälkeen Slottsbanan on entistäkin houkuttelevampi kohde. Vastaanotto on ollut ylistävää, ja meren tuntumassa kulkevan kentän sanotaan kilvoittelevan paikasta aivan pohjoismaisten kenttien terävimmässä kärjessä. Varauskirjatkin ovat täyttymässä ennenkokemattomalla vauhdilla.

”Pelaajia odottaa elämys, jollaisia maailmassa ei ole kovin monta tarjolla”, uudistuksesta vastannut tanskalainen Philip Spogard totesi itse kentän avaamisen edellä. Johtavat golfkirjoittajat on yhtyneet varauksetta Spogardin näkemykseen. Kenttää voi kutsua jopa median lempilapseksi.

Luonnonkauniissa ja kumpuilevassa metsämaastossa kulkeva Kungsbanan on uudistuksen myötä jäänyt jonkin verran sisarkenttänsä varjoon, mutta sekin tarjoaa monipuolisia elämyksiä ja haasteita kaiken tasoisille pelaajille. Kokonaisuuden täydentää kuusireikäinen par 3 -kenttä Prinsessan, joka tarjoaa aloittelijoille pehmeän laskun lajin saloihin.

Klubiravintolan toiminnasta vastaa kentän lähellä sijaitsevasta Smakbyn-ravintolasta paremmin tunnettu tähtikokki Michael Björklund, joka viime vuosina on antanut ahvenanmaalaiselle keittotaidolle kasvot. Sähköautolla liikkuvat ilahtuvat pysäköintialueen kymmenestä 11 kilowatin latauspisteestä. Ilmainen lataus tapahtuu omalla kaapelilla.

Kaudeksi 2021 rakennettu kolmen kierroksen pakettitarjous on hyvä tapa tutustua Ålands Golfklubbin molempiin kenttiin. Kaksi kierrosta Slottsbananilla ja yhden kierroksen sisarkenttä Kungsbananilla voi pelata joustavasti 2–4 matkapäivän aikana. Tällä tavoin golfin voi sujuvasti yhdistää muihin aktiviteetteihin ja Ahvenanmaan ainutlaatuiseen saaristokulttuuriin tutustumiseen.

Myös maakunnan länsireunalla sijaitseva ja hiekkarannoistaan tunnettu Eckerön kunta toivottaa golfarit tervetulleiksi. Vuonna 2015 omistajaa vaihtanut Eckerö Golf on viime vuosina nostanut profiiliaan. 18-reikäinen kenttä sijaitsee aivan Smart Park -perhepuiston tuntumassa, mikä on omiaan tuomaan lisää joustavuutta isommalla porukalla liikkumiseen. Maarianhaminasta kentälle ajaa noin puolessa tunnissa.

Eckerö Golfin kaunis kenttä on entistä nautinnollisempi ja haastavampi muun muassa uusien bunkkereiden ja lampien ansiosta. Uudet etutiit madaltavat pelaamisen kynnystä lajin pariin vasta tulleilla. Viime vuonna vietettyjen 25-juhlien merkeissä avattu laadukas harjoittelualue täydentää palvelukokonaisuutta.

Majoittuminen onnistuu esimerkiksi monipuolisen Käringsund Resort & Conferensin tiloissa. Mökkimajoituksen lisäksi tarjolla on paljon erilaisia aktiviteetteja. Kävellen voi tutustua hyvin säilyneen kulttuurimaiseman idylliin. Venevajat ovat tuttuja esimerkiksi Astrid Lindgrenin kirjoihin pohjautuvista Saariston lapset -filmatisoinneista.

Ålands Golfklubb

Kastelholmsnäsvägen 22
22520 Kastelholm
Puhelin: 018-41500
Sähköposti: info@golfclub.ax
Kotisivut: agk.ax

Green fee Slottsbanan: Aikuiset 100 e, juniorit alle 21 v. 50 e
Green fee Kungsbanan: Aikuiset 63 e, juniorit alle 21 v. 32 e
Tarjous 2021: Kolmen kierroksen paketti, johon sisältyy kaksi kierrosta Slottsbanan-kentällä ja yksi kierros Kungsbanan-kentällä; aikuiset 200 e, juniorit alle 21 v. 100 e

Eckerö Golf

Kyrkoby, Eckerö
Puhelin: 045 70046532
Sähköposti: info@eckerogolf.ax
Kotisivut: eckerogolf.ax

Green fee arkisin (ma–to) 30 e, viikonloppuisin (pe–su) 40 e

Ruokatärppejä

Fine diningiä vai laadukasta ruokaa mutkattomasti? Ahvenanmaalta löytyy tunnelmallisia ja moderneja ravintoloita, pubeja, baareja ja kahviloita moneen makuun. Tässä joitakin esimerkkejä.

Nautical
Hamngatan 2
22100 Mariehamn

Tunnelmalliset puitteet Ahvenanmaan merenkulkumuseon yhteydessä. Lounaalla ei vielä laiteta kaikkia paukkuja peliin, mutta myöhemmin illalla on tarjolla laatua, jota monet pitävät Ahvenanmaalla ylittämättömänä.

Smakbyn
Slottsvägen 134
22520 Kastelholm

Ahvenanmaan omia makuja sesonkien mukaisesti Kastelholman linnan kupeessa. Myymälästä voi ostaa mukaan paikallisia tuotteita.

Pub Stallhagen
Getavägen 196
22410 Godby

Gastropub olutpanimon yhteydessä. ”En ole syönyt missään muualla niin paikallista ruokaa. Raaka-aineet tulevat tutuilta maanviljelijöiltä ja kalastajilta, ja annokset maustetaan oman pihan yrteillä”, Visit Ålandin myynti- ja projektipäällikkö Niko Micklin kiittelee.

Gastropub Bodegan
Fiskeläget 44
22270 Eckerö

Rentoa ruokaa Eckerössä Käringsundin vierasvenesataman ainutlaatuisessa miljöössä.

Indigo
Nygatan 1
22100 Mariehamn

Laadukas olutvalikoima omia käsityöoluita myöten. À la carte ja bistromenu. Sijaitsee vanhassa kivimakasiinissa, jonka terassilla viihtyy kesäisin pitempäänkin.

Tapahtumien Ahvenanmaa

Kesäinen ja syksyinen Ahvenanmaa on monien tapahtumien maakunta. Itsehallinnon satavuotisjuhlallisuuksiin liittyvien tapahtumien rinnalla 3–4 päivän golfloman voi yhdistää vaikka johonkin näistä tapahtumista:

Ahvenanmaan urkufestivaali 27.6.–2.7.

Ahvenanmaan vanhin jokavuotinen kulttuuritapahtuma. Korkealuokkaisia konsertteja useissa kirkoissa eri puolilla maakuntaa.

Tall Ships Races 22.–25.7.

Isojen purjelaivojen tapahtuma vierailee Maarianhaminassa.

Viikinkipäivät Saltvikissä 29.–31.7.

Tee aikamatka vuosisatojen taakse. Markkinoille on linja-autoyhteys Maarianhaminan keskustasta.

Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat 17.–19.9.

Avoimia maatiloja, Plåpp Åpp -aktiviteetteja ja sadonkorjuuajan parhaita antimia. Sadonkorjuujuhlista on muodostunut paikallisen ruokakulttuurin elämyksellinen näyteikkuna. Artesaaniruokia vaikka tuliaisiksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje