Tanskan seuraava supertähti? - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][15]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][15]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Tanskan seuraava supertähti?

Retief Goosenin edellistä voitosta on aikaa pian kaksi vuotta. Silti mies on maailmanlistalla 17:s © Getty Images

Thorborn

Rankkasade piiskasi Durban Country Clubin kentän pelikelvottomaksi torstaina. Aamupäivän pelaajista yksikään ei ehtinyt kierroksellaan puoltaväliä pidemmälle. Avauskierrosta jatketaan olosuhteiden niin salliessa perjantaina kello 8.30. Toinen kierros pyritään pelaamaan lauantaina, sunnuntaina jatkoonpäässeet kiertävät joko 18 tai 36 reikää. Pelejä ei viedä maanantaille.

Alkuvaiheillaan olevan kisan kärkipaikkaa piti torstain jälkeen Thorbjorn Olesen. Juutti pääsi Challenge Tourillle kaudeksi 2009 kolmen Nordic Leaguella saavuttamansa voiton myötä. Hän ei ujostellut isommissakaan ympyröissä. Kuvaavaa on se, että Olesen sijoittui elämänsä ensimmäisessä ET:n kisassa samalla kaudella( SAS Masters) neljänneksi. Suomessakin hän kävi esittelemässä taitojaan, Vanajanlinnan SK-Challengessa Olesen oli viides. ET:n karsinnoissa hän jäi lyönnin päähän kortista, mutta näytti osaamisensa todenteolla kauden 2010 CT:lla.

Olesen ansaitsi 104.000 euroa ollen rahalistan kolmas. Mies voitti Ruotsin osakilpailun ja kirjautti kolme muuta sijoitusta välille 2-4.Olesen on malliesimerkki niistä huippua kohti etenevistä pelaajista, jotka jättävät Challenge Tourin taakseen ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan.

Alkaneella kaudella hän pelaa ET:lla ja edellisviikon kisassa vain Espanjan Pablo Martin oli Olesenia parempi. Ura on lähtenyt siis upeasti käyntiin, Tanskassa hänen odotetaan perustellustikin pian nousevan Thomas Brörnin, Anders Hansenin, Sören Hansenin ja Sören Kjeldsenin kaltaiseksi tähdeksi.

Talvikaudella Olesen on saanut sparrausta Sören Hansenilta, jonka kanssa hän harjoittelee Dubaissa.

Retief Goosenin vuoro voittaa Etelä-Afrikan avoimet

Retief

Etelä-Afrikan golftähdet ovat tuikkineet todella kirkkaina kauden 2010 aikana. Maan avoimet lukeutuu maailman vanhimpiin mestaruuskisoihin. Torstaina käyninistyvä kisassa on tavallista enemmän juhlan tuntua sadannen järjestyskerran johdosta.

”Oman maan mestaruuskisan voittaminen tuntui molemmilla kerroilla (1995&2005) lähes majorin veroiselta saavutukselta”, tunnelmoi Retief Goosen kisan alla mediatilaisuudessa. Isäntiä voidaan onnitella siitä, että he ovat saaneet houkuteltua mukaan kaikki kunnossa olevat supertähtensä. Goosen on näistä ainoa, joka ei ole voittanut päättyvän vuoden aikana. Silti hän on maailmanlistalla 17:s, sijoituksia kymmenen joukkoon edellisen ykköstilan jälkeen ( maaliskuu 2009) on tullut varsin tasaisesti. Ernie

Ernie Elsilla on PGA Grand Slam mukaanlukien kolme ykköstilaa, Tim Clark sai voitottomuuden painolastin PGA Tourilla pois harteiltaan Players Championshipissa. Louis Oosthuizenin uran huippuhetki oli heinäkuussa Openin valtaaminen St.Andrewsissa, Charl Schwartzel on pelannut loistavan kauden joka käynnistyi kahdella ET:n voitolla hänen kotimaassaan.

Etelä-Afrikan menestystä ja tason leveyttä on syytä hehkuttaa, edellämainittu viisikko mahtuu maailmanlistalla sijalukujen 12-37 väliin.Tilanne on siltä osin parempi kuin koskaan. ”Reservissä” on vielä tänään torstaina 31-vuotissynttäreitään viettävä Trevor Immelman, Mastersin voittaja, joka on pudonnut sijaluvulle 266:s lähinnä loukkaantumisistaan johtuen.

”Lyöntini on varsin mainiossa kunnossa ja uskon kykeneväni kisaamaan kärkipaikoista”, neljän voiton lisäksi kahdeksan kertaa sijoilla 2-3 ollut Els ennakoi.

Tim”Durban Country Club on kenttä josta saan lähes aina hyvän otteen. Vaikka en pelaisi siellä vuosiin, olotila on varsin turvallinen heti peliin päästyäni,” kaksi edellistä DCC:lla pidettyä Openia voittanut Tim Clark muistutti.

Mukana on täyskentällinen pelaajia, yhteensä 156. Eurooppalaishuippuja tapahtuma ei ole houkutellut. Täyden Euroopan Tourin korttinsa menettänyt Jarmo Sandelin putosi ET:n karsinnoissa, mutta pääsi mukaan rajoitetulla oikeudellaan (rahalistan 138:s), jolla pelit päätourilla jäävät varsin vähiin. Kauden 2011 neljä ensimmäistä ET:n kisaa pelataan Etelä-Afrikassa. Tammikuussa kilpaillaan Africa Openin ja Joburg Openin voitoista.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje