26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Pulkkanen paras rankingeissa, Korhonen tilastoissa: Tällainen oli suomalaisten ET-kausi 2021

Kokonaisuudessaan kausi oli loistava, sillä kolme neljästä suomalaisesta mahtui Euroopan kiertueen pistelistalla 73 parhaan joukkoon.

Euroopan kiertueen kausi lyötiin sunnuntaina päätökseen Dubaissa. Finaalin upeasti aloittanut Tapio Pulkkanen hyytyi lopulta kisan viimeiseksi, mutta yhden kisan tulos ei vesitä sitä tosiasiaa, että kausi oli menestys ja Pulkkasen uran paras.

Pulkkanen oli myös ET:n suomalaisnelikon paras, vaikka Mikko Korhonen rankingsijoituksessa ja palkintorahoissa lähelle pääsikin. Kierroskeskiarvon kohdalla Korhonen oli jopa Pulkkasen edellä kiertueen 30:nneksi paras.

Hyvän kauden pelasi myös Kalle Samooja. Myös hänen kierroskeskiarvonsa oli parempi kuin Pulkkasen, eikä uran ensimmäinen voitto pääkiertueella ollut sekään kaukana. Kausi oli Samoojalle tavallista haastavampi, sillä perheeseen syntyi toinen lapsi, eikä sellainen elämänmuutos voi olla täysin heijastumatta muuhun elämään ja kilpaurheiluun.

Sami Välimäelle se myyttinen toinen kausi oli todella hankala. Vahva itseluottamus, jonka varaan Välimäki menestyksensä debyyttikaudellaan rakensi, karisi kauden mittaan, kun lyönti ei asettunut uomiinsa. Viime kauden Vuoden tulokas kuitenkin suorastaan uhkui treeni-intoa vain pari päivää kauden päättymisensä jälkeen, joten uusi tuleminen on vain ajan kysymys.

kisat/cutitR2DPalkintorahatTop 3Top 10Kierros-ka.
Tapio Pulkkanen26/1553:s488 583 €2270,51
Mikko Korhonen19/1356:s485 431 €2469,98
Kalle Samooja22/1373:s371 273 €1570,23
Sami Välimäki22/9159:s150 067 €0071,86

Tapio Pulkkanen

Oli kiertueen paras suomalainen ensimmäistä kertaa urallaan. Lyönti on ollut olemassa, mutta menestystä alkoi tulla, kun pari nappionnistumista, etenkin Tsekin kisan kakkossija, ruokki itseluottamusta. Onnistui pariin otteeseen erinomaisesti, ja juuri sitä menestyminen isossa kuvassa edellyttää: huippukisa korvaa tusinan heikkoja.

Vahvuus

Lyöntipituus. Saa vaivattomasti mittaa lyönteihinsä. Tuloksentekeminen on myös kehittynyt, ja kierroskeskiarvo on parantunut lähes lyönnin edelliskaudesta. Suurin yksittäinen tekijä on kehittynyt rautapeli.

Heikkous

Avausten tarkkuus, tai sen puute, joka maksoi menestymismahdollisuudet myös Dubain finaalissa.

Mikko Korhonen

Jälleen kerran vankka kausi, josta huippuonnistumiset kuitenkin jäivät puuttumaan. Selvitti cutit suomalaisista parhaalla prosentilla, mutta jäi niukasti ulos finaalista.

Vahvuus

Lyöntitarkkuus sekä avauksissa että erityisesti rautalyönneissä. Tasaisuus – tuloskeskiarvo oli uran paras. Vain 30 pelaajaa painoi kierroskeskiarvonsa alle 70 lyönnin, Korhonen oli yksi heistä. Kolmen putin griinejä Korhoselta nähdään todella harvoin.

Heikkous

Suuria heikkouksia ei Korhosen pelissä ole, mutta muutama lisämetri avauksiin ei olisi pahitteeksi. Korhosella on toisinaan vaikeuksia syttyä kentillä, jotka eivät istu silmään.

Kalle Samooja

Kolmannen kerran peräkkäin rankingissa 75 parhaan joukkoon. Uran paras kierroskeskiarvo. Kausi alkoi vahvasti, mutta meno hieman hyytyi loppua kohden. Loppukaudesta vahva alku suli muutamaan otteeseen kisan edetessä.

Vahvuus

Kovapäinen kilpailija, joka janoaa voittoa. Pystyy todella koviin kierrostuloksiin. Lyöntipituutta löytyy tarvittaessa enemmän kuin tilastot osoittavat.

Heikkous

Ketsuppipullo pitää saada aukeamaan. Kun ensimmäinen voitto tulee, tulee lisääkin. Ratkaisuhetkillä pitää löytää sopiva rentous tekemiseen. Antaa lähipelissä tasoitusta kilpakumppaneilleen.

Sami Välimäki

Kakkoskausi ET:llä meni oppirahoja maksellessa. On näyttänyt pystyvänsä menestymään, ja uutta alkua voi kasata ajan kanssa. Pelioikeus on turvattu kauden 2023 loppuun asti.

Vahvuus

Kun peli kulkee, ei tule itsensä esteeksi, vaan osaa ja uskaltaa onnistua. Puttaaminen on ehdoton syömähammas, kuuluu viheriöllä kiertueen kärkinimiin.

Heikkous

Kadoksissa ollut itseluottamus pitää kaivaa esiin onnistumisten kautta. Rautapeli kaipaa tasaisuutta ja lähipeli terävyyttä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje