26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Pulkkasen vaikeudet jatkuivat Dubain finaalissa: ”Kyllä mä aika kahvilla olin tänään”

Tapio Pulkkanen haluaa päättää kauden 2021 kunnon onnistumiseen. Kuva: Getty Images

Rory McIroy ei antanut vahingon toistua, vaan otti päivän viiveellä johtopaikan haltuunsa DP World Tour Championshipissä.

Tapio Pulkkanen (+1) ei saanut käännettyä kolmannella kierroksella European Tourin finaalissa väärään suuntaan ajautunutta junaansa. Hän pelasi kilpailussa lauantaina tuloksen 76, ja putosi jaetulle 49. sijalle.

Pulkkanen teki kierroksen alkuvaiheilla kaksi bogia, eikä tuntunut saavan koko päivänä toivottua otetta peliinsä. Seuraavat kuusi reikää sujuivat yhden alle, ja tämä oli kierroksen tasapainoisin vaihe.

Jumeirahin golfkeskuksen Earth-kentän 12. ja 13. reiällä tulleiden bogien perään kirjattiin kierroksen toinen ja viimeinen birdie, kunnes hän päätti kierroksensa tuplabogiin.

Pulkkanen oli luonnollisesti pettynyt päivän suoritukseensa.

”Kyllä mä aika kahvilla olin tänään. Ei oikein pystynyt tuottamaan mitään järkevää tiiboksissa eikä griineillä”, hän sanoi.

Pulkkaselle on tullut kilpailun aikana tutuksi tuloslistan kaikki kolkat. Hän oli avauspäivän jälkeen toisena ja putosi perjantaina 26:nneksi. Ennen sunnuntain kierrosta Pulkkasen takana tuloslistalla on vain kaksi pelaajaa.

Hän sai lauantaina avauksillaan hieman juonen päästä kiinni, mutta lähestymiset eivät tuoneet liiemmin laadukkaita birdie-paikkoja. Myös kahden ensimmäisen päivän vahvin osa-alue, putti, oli nyt hakusessa.

Isojen kiertueiden loppuhuipennukset ovat saaneet suomalaisittain harmillisen käänteen, kun Matilda Castren (LPGA) ja Pulkkanen pelasivat peräkkäisinä päivänä koko joukon heikoimman kierrostuloksen.

”Hattu-Tapio” ei anna vaisujen esitysten häiritä, vaan aikoo koota itsensä uudelleen ja tehdä sen mitä vielä on tehtävissä.

”Huomenna lähdetään kelaamaan takaisinpäin: -5, mikä oli ensimmäisen päivän jälkeen, on tavoitteena”, hän sanoi.

McIlroy suosikkina sunnuntaihin

Siinä missä Rory McIlroy (-14) hölmöili perjantaina viimeisellä reiällä johtopaikkansa, hän ei sortunut enää toisella kerralla vastaavaan. 18. reiän hieno birdie nosti tuloksen 67 pelanneen pohjoisirlantilaisen paalulle ja sunnuntain kärkiryhmään.

Edellisellä reiällä oli ilmassa orastavaa seikkailua, mutta pallo jäi tiilyönnin jälkeen kuin ihmeen kaupalla rantakivien päälle. Tästä hän chippasi pelivälineensä kipinää iskien hieman pitkäksi, mutta oli lähellä pelastaa vielä parin.

McIlroyn pelikaveriksi viimeiseen ryhmään liittyy Englannin Sam Horsfield, joka ei urallaan ole vastaavassa paikassa ollut. 25-vuotiaan manchesteriläisen molemmat ET-voitot ovat peräisin viime vuoden elokuussa pelatuista ”kevyemmän osaston” Hero Openista ja Celtic Classicista.

McIlroy on iso suosikki turnauksen voittajaksi, mutta kahdeksan pelaajaa kärkkyy kolmen lyönnin sisällä. Heistä kovimmat haastajat McIlroy saanee kolmatta sijaa Alexander Björkin kanssa jakavasta Robert MacIntyrestä sekä (-12) top 8:ssa olevasta Race to Dubai -listan ykkösestä Collin Morikawasta (-11).

European Tourin Rolex-sarjaan kuuluvassa DP World Tour Championshipissä on jaossa palkintorahaa yhdeksän miljoonaa dollaria. Kisan voittaja kuittaa potista hulppeasti kolmanneksen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje