Huippugolfin tämän hetken kuumin nimi Henrik Stenson on ilmoittanut osallistuvansa ensi vuoden Nordea Mastersiin. Pohjoismaiden ainoa ET-turnaus pelataan touko-kesäkuun vaihteessa PGA of Sweden National -kentällä Ruotsin Skånessa.
Vastikään FedExCupin voittanut maailmanlistan nelonen on pelannut Ruotsin turnauksessa viimeksi vuonna 2011. Stenson on ollut kahdesti lähellä Nordea Mastersin voittoa: hän jakoi kakkostilaa vuonna 2004 ja hävisi seuraavana vuonna uusinnassa Mark Hensbylle.
”On hienoa pelata taas Nordea Mastersissa. Siitä tulee kuluneeksi kolme vuotta, kun osallistuin kisaan edellisen kerran. En pelannut erityisen hyvin silloin, joten toivottavasti onnistun ensi kesänä”, Stenson sanoi.
Tenniksen ATP- ja WTA-tason turnauksia organisoiva Lagardere Scandinavia on ottanut turnauksen järjestelyvastuun Björn Öråsilta, joka on Bro Hofin kentän omistaja. Tämän johdosta myös kilpailun kenttä vaihtuu Tukholmasta Malmön liepeille Baraan.
”Olemme tyytyväisiä tämän turnauksen kehittymiseen viime vuosien aikana. Odotan mielenkiinnolla, kuinka Lagardere tuo oman mausteensa Nordea Mastersiin. Hienoa on myös se, että Bro Hof palaa turnauksen kisakentäksi vuonna 2016”, Örås sanoi.
”Meidän tavoitteenamme on kasvattaa tästä yksi Euroopan merkittävimmistä golftapahtumista. Henrikin [Stenson] menestys inspiroi uuden sukupolven golfareita ja me olemme todella iloisia, että hän tulee ensi kesänä pelaamaan kotiyleisönsä eteen”, sanoi Lagardere Scandinavian edustaja Thomas Wallén.
Nordea on allekirjoittanut kolmen vuoden jatkosopimuksen turnauksen pääsponsoroinnista.
Marko Kuivasaari