16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Rory McIlroylla kansallisuusdilemma

Rory McIlroy närkästyi hänen kansallisuuteensa ja olympiaedustukseensa liittyvästä spekuloinnista. © Getty Images

Spekulaatio Rory McIlroyn kansallisuudesta ja siitä, mitä maata hän edustaa Rion olympialaisissa 2016 on synnyttänyt pienimuotoisen kohun Brittein saarilla. Maailmanlistan ykkönen on syntynyt Holywoodissa Pohjois-Irlannissa ja kyseisen maan lipun alla hän myös pelaa Euroopan Tourilla ja PGA Tourilla. Olympialaisissa Pohjois-Irlanti on kuitenkin maana ”tuntematon käsite”, sillä se kuuluu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan (United Kingdom) ja pohjoisirlantilaiset ovat urheilleet kisoissa Ison-Britannian väreissä. Kohu syntyi taannoisesta lehtihaastattelusta. McIlroy sanoi The Daily Mail -lehdelle olevansa olympialaisten suhteen hankalassa tilanteessa, koska ”olen pelannut koko elämäni ajan Irlannin golfliiton sateenvarjon alla Irlannille vaikka todellisuudessa tunnen olevani enemmän britti kuin irlantilainen.” Lausunto tulkittiin niin, että McIlroy aikoo edustaa Riossa Isoa-Britanniaa vaikka hän on edustanut koko menestyksekkään amatööriuransa ajan Irlantia.

World Cupissa 2011 pohjoisirlantilaiset <a href=Rory McIlroy ja Graeme McDowell pelasivat Irlannin lipun alla. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/09/12091722291835.jpg" align="left" width="269">

World Cupissa 2011 pohjoisirlantilaiset Rory McIlroy ja Graeme McDowell pelasivat Irlannin lipun alla. &copy Getty Images

Kun samassa sopassa ovat Pohjois-Irlanti, Irlanti ja Iso-Britannia, mukana on tunnetusti aina jännitteitä. Mausteensa soppaan tuo myös uskonto. Pohjois-Irlannissa protestantit kannattavat nykyistä hallintomallia, eli Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Katolilaisia pidetään puolestaan nationalisteina, jotka kannattavat ainakin joltain osin Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan yhdistämistä. McIlroy on katolilainen, mutta hän ei ole luonteeltaan lainkaan uskonnollinen tai poliittinen. Siksi nuori mies taisi hätkähtää lehtilausunnosta syntynyttä kohua ja kiirehti lähettämään Twitterin kautta asiaa koskevan avoimen kirjeen. Siinä hän halusi tehdä selväksi, ettei ole vielä tehnyt päätöstä edes osallistumisestaan vuoden 2016 olympialaisiin. Samalla McIlroy kuittasi toivoneensa, että hänen hyvä menestyksensä kilpakentillä olisi ollut viime aikojen ykköspuheenaihe kansallisuuskohun sijaan. ”Olen saanut valtavasti tukea sekä irlantilaisilta että brittiläisiltä urheilufaneilta, samoin amerikkalaisilta. Arvostan sitä suuresti. Kansainvälisenä urheilijana olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on faneja joka puolella maailmaa ja moni heistä kohtelee minua kuin omiaan riippumatta kansallisuudesta, varsinkaan minun kansallisuudestani. Niin urheilussa kuuluukin olla”, McIlroy kirjoitti painokkaasti. Janne Knuuti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje