Pelaajia riittää, mutta osakkeiden jälkimarkkina yskii. Nyt golfyhtiöt joutuvat miettimään, miten omistamisesta tehdään jälleen houkutteleva vaihtoehto.
Suomalainen golf elää erikoista aikaa. Lajilla menee monella mittarilla paremmin kuin koskaan. Golfliiton jäsenmäärä nousi vuonna 2025 ennätykselliseen 161 635 pelaajaan, ja seitsemässä vuodessa harrastajia on tullut lähes 23 000 lisää.
Samaan aikaan osa golfosakkeista ei tahdo kelvata kenellekään.
Osakkeita tarjotaan nimellisellä hinnalla, joskus ilmaiseksi. Joissakin tapauksissa omistaja on valmis maksamaan siitä, että joku toinen ottaa osakkeen ja siihen liittyvän vastikevelvollisuuden vastaan.
Ilmiö ei ole uusi. Golfin kasvun keskellä ristiriita näyttää kuitenkin entistä erikoisemmalta. Pelaajia on enemmän, mutta se ei heijastu osakkeiden kysyntään, vaan harva haluaa omistaa golfkenttää.
Ruuhikoski Golfissa ristiriita nousi tänä kesänä esiin poikkeuksellisen näkyvästi. Yhtiö sai keväällä uudet omistajat kaikille hallussaan olleille 25 osakkeelle. Ensi vuonna ne tuovat yhtiölle lähes 25 000 euroa vastiketuloja.
Onnistuminen synnytti osakkaiden keskuudessa kysymyksen: miksei yhtiö auttaisi samalla tavalla niitä nykyisiä omistajia, jotka haluavat osakkeestaan eroon?
Tästä syntyi uusi kampanja. Ruuhikoski auttaa myyjiä ja ostajia löytämään toisensa. Myyjä luopuu osakkeestaan eurolla ja maksaa vielä vuoden 2027 vastikkeen. Ostaja saa siis ensi kauden pelaamisen valmiiksi maksettuna. Kauppoja on syntynyt puolisen tusinaa, mutta myyjiä on ilmaantunut selvästi enemmän kuin ostajia. Ruuhikosken omassa osakepörssissä on tällä hetkellä myynnissä viitisenkymmentä osaketta.
Kampanja toimii samalla käytännön testinä golfosakkeen kysynnästä. Ensimmäiset tulokset osoittavat, ettei ongelma ratkea pelkästään saattamalla ostaja ja myyjä yhteen.
Ruuhikosken toimitusjohtajan Kari Haaviston mielestä ongelma ei ole ensisijaisesti osakkeella pelaamisen hinnassa. Paljon pelaavalle osake voi olla erittäin edullinen tapa harrastaa golfia. Vaikeampi kysymys tulee vastaan siinä vaiheessa, kun pelaaminen loppuu.
Golfosaketta harkitseva ei nimittäin mieti vain ensi kautta. Hän joutuu pohtimaan myös sitä hetkeä, jolloin omistukselle ei enää ole käyttöä. Jos osakkeesta irtautuminen näyttää vaikealta, edes yhden euron ostohinta ei välttämättä tee siitä houkuttelevaa.
Suuri osa suomalaisista golfkentistä on rakennettu osakepohjaisesti. Osakkaat ovat rahoittaneet kenttien syntyä ja myöhemmin niiden ylläpitoa vastikkeilla. Malli oli luonteva aikana, jolloin osake tai siihen sidottu pelioikeus oli käytännössä edellytys säännölliselle pelaamiselle.
Sen jälkeen markkina muuttui.
Nykyisin pelaaja voi valita vuokratun pelioikeuden, green feen, sarjakortin, kausituotteen tai muun joustavan vaihtoehdon. Osakkeen omistaminen ei monella kentällä ole enää ainoa eikä välttämättä edes edullisin tapa pelata.
Pelaajalle vaihtoehtojen lisääntyminen on tuonut vapautta. Golfyhtiölle yhtälö on vaikeampi. Kentän pitää saada pelaajia ja tuloja, mutta samalla osakkuudella pitäisi olla riittävästi etuja, jotta joku haluaa kantaa omistamiseen liittyvän taloudellisen vastuun.
Mitä osakas saa vastineeksi riskistä?
Golfosakkeen tulevaisuuden kannalta yksi kysymys nousee muiden yläpuolelle: mitä omistaja saa vastineeksi sitoutumisestaan? Osakas maksaa vastiketta ja osallistuu yhtiön talouden ylläpitämiseen. Hän kantaa samalla riskin siitä, ettei osakkeelle löydy myöhemmin ostajaa. Siksi osakkuuden pitäisi tarjota etuja, joilla on pelaajalle todellista merkitystä.
Jos lähes samat pelimahdollisuudet saa ilman omistamista, vuosittaista vastikevelvollisuutta ja jälkimarkkinariskiä, osakkeen ostamista on vaikea perustella.
Osakkuuden vahvistaminen ei tarkoita muiden pelaajien sulkemista kentän ulkopuolelle. Omistajan pitää kuitenkin selkeästi hyötyä omistajuudestaan. Se voi tarkoittaa edullisempaa pelaamista, parempia ajanvarausoikeuksia, joustavampaa pelioikeutta tai muita konkreettisia hyötyjä.
Omistajan on myös voitava luottaa siihen, että hän pääsee halutessaan osakkeesta eroon.
Sama tasapaino tulee vastaan kentän kaupallisessa käytössä. Yritystapahtumat, kilpailut ja vieraspelaaminen voivat olla yhtiölle tärkeitä tulonlähteitä, jotka hyödyttävät lopulta myös osakkaita. Raja tulee vastaan, jos ulkopuolinen käyttö kaventaa toistuvasti omistajien omia pelimahdollisuuksia. Lisätulojen hankkiminen tukee osakkuutta niin kauan kuin osakkuuden käyttöarvo ei samalla olennaisesti heikkene.
Yksi kenttä etsii ostajan, toinen vähentää osakkeita
Golfyhtiöt ovat alkaneet etsiä erilaisia ratkaisuja osakkeiden heikkoon vaihdettavuuteen. Ruuhikoskellakin on jo rajattu luopumisreitti. Yhtiö ottaa vuosittain vastaan viisi osaketta esimerkiksi kuolinpesiltä ja omistajilta, jotka eivät sairauden vuoksi enää pysty pelaamaan.
Kyse on monia suomalaisia osakekenttiä koskettavasta muutoksesta, johon niiden on löydettävä sopivat ratkaisut.
Järjestely auttaa yksittäistä omistajaa, mutta ei poista osaketta järjestelmästä. Vastuu siirtyy yhtiölle, jonka pitää löytää osakkeelle uusi omistaja. Näin Ruuhikosken haltuun oli vuosien mittaan kertynyt 25 osaketta. Kevään kampanjassa niille kaikille löytyi uusi omistaja.
Archipelagia Golfissa on valittu toisenlainen tie. Yhtiökokous valtuutti hallituksen ottamaan vuoden 2026 aikana vastikkeetta vastaan enintään 50 velatonta A-osaketta. Kyse on osasta pidempää suunnitelmaa. Archipelagia tavoittelee A-osakkeiden määrän hallittua vähentämistä noin 900:aan vuoteen 2032 mennessä.
Archipelagia Golf tarjoaa osakkailleen hallitun luopumisreitin. Samalla yhtiö pyrkii vähentämään osakkeiden määrää ja vahvistamaan jäljelle jäävien osakkeiden kysyntää. Kuva: Lassi Pekka Tilander
Yhtiö pyrkii näin muun muassa ennakoimaan osakkeiden päätymistä omistajakunnan ikääntyessä kuolinpesiin. Samalla osakemäärän vähentämisen arvioidaan voivan vahvistaa jäljelle jäävien osakkeiden kysyntää.
Ratkaisulla on hintansa. Kun osakkeiden määrä pienenee, myös vastikkeenmaksajien määrä vähenee. Archipelagiassa tämä on tietoinen osa pitkän aikavälin suunnitelmaa.
Ruuhikoski ja Archipelagia lähestyvät siis samaa haastetta eri suunnista.
Ruuhikoski pyrkii löytämään osakkeelle uuden omistajan ja säilyttämään vastiketulot. Archipelagia tarjoaa ehdot täyttävälle omistajalle mahdollisuuden luopua osakkeestaan ilman ostajaa ja vähentää samalla osakkeiden kokonaismäärää.
Kyse on monia suomalaisia osakekenttiä koskettavasta muutoksesta, johon yhtiöiden on löydettävä olosuhteisiinsa sopivat ratkaisut.
Symbolinen kauppahinta ei yksin kerro golfosakkeen arvosta. Yhden euron osake voi olla erinomainen hankinta, jos se tarjoaa edullisen ja varman pelaamisen tavan vuosiksi eteenpäin. Ongelma syntyy, jos velvoitteet ylittävät hyödyt tai omistuksesta ei pääse kohtuullisesti eroon.
Osakekentän on löydettävä uusi tasapaino
Pelaamisen tapojen lisääntyminen on muuttanut golfosakkeen asemaa. Vuokrapelioikeudet, sarjakortit, green fee -pelaaminen ja kenttien omat kausituotteet kilpailevat osakkeen kanssa samasta asiakkaasta.
Golf kiinnostaa, mutta kiinnostus pelaamiseen ei automaattisesti tarkoita kiinnostusta kentän omistamiseen.
Kenttäyhtiölle yhtälö on hankala. Joustavia tuotteita tarvitaan, jotta kentälle saadaan pelaajia ja tuloja. Jos ne ovat liian edullisia tai tarjoavat käytännössä saman palvelun kuin osakkuus, omistamisen houkuttelevuus kärsii.
Vieraspelaamisen voimakas rajoittaminen tai hintojen nostaminen vain osakkeen aseman suojelemiseksi taas voi vähentää kentän käyttöä, tuloja ja uusien pelaajien kiinnostusta.
Osakkaan pitää saada sitoutumisestaan selvä hyöty, mutta kentän pitää samalla pystyä palvelemaan muita asiakkaita ja käyttämään kapasiteettiaan järkevästi.
Kenttäyhtiöiden on linjattava, halutaanko olla ensisijaisesti omistajiensa pelikenttä, jossa osakkuus antaa selvän erityisaseman? Vai ollaanko kaupallisempi golfkeskus, joka tavoittelee korkeaa käyttöastetta ja myy pelaamista monessa muodossa? Vai rakennetaanko näiden väliin malli, jossa osakkaiden edut ja avoin pelimyynti tukevat toisiaan?
Suomessa viimeksi mainittu on tavallisin ratkaisu. Juuri siinä tasapainon löytäminen on vaikeinta.
Omistamiselle tarvitaan hyvä syy
Monilla suomalaisilla osakekentillä omistajakunta ikääntyy. Samalla kentät tarvitsevat ennakoitavaa rahoitusta päivittäiseen toimintaansa ja tuleviin peruskorjauksiin. Omistajakunnan ikääntyessä myös kysymykset osakkeesta luopumisesta ja tuleviin investointeihin liittyvistä maksuvelvoitteista korostuvat.
Osakekenttämalli ei ole välttämättä katoamassa, mutta sen itsestään selvä asema on horjunut.
Osaketta ei tulevaisuudessa osteta vain siksi, että golfarin kuuluu omistaa sellainen. Omistamisen täytyy olla järkevä vaihtoehto, eli omistamisesta on oltava hyötyä.
Golfosakkeen tulevaisuus ei siksi lopulta ratkea sillä, maksaako osake yhden, sata vai tuhat euroa. Ratkaisevaa on, saako omistaja sitoutumiselleen riittävän vastineen – ja voiko hän luottaa pääsevänsä omistuksestaan halutessaan eroon.