7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Kilpagolf

Näin pääkiertueilla pelataan tämänhetkisen tiedon mukaan

Yllättävän monella kiertueella pelejä pyritään jatkamaan jo toukokuussa. Pääkiertueista LET on ainoa, joka ei ole tiedottanut juuri mitään koronaan liittyen.

Penkkiurheilijat elävät kovia aikoja, kun lähes kaikki urheilu on toistaiseksi tauolla. Tauon pituus voi hyvin olla vielä hämärän peitossa, mutta kokosimme yhteen juttuun tämänhetkiset tiedot siitä, kuinka pitkään pelit eri kiertueilla ovat tauolla.

European Tour

Seuraavan kerran suunnitellaan pelattavan vasta kesäkuussa, sillä kiertue ilmoitti torstaina iltapäivällä, että niin GolfSixes -kisa portugalissa kuin Made in Denmark -kilpailu on peruttu. Myös niiden välissä oleva PGA Championship 14.–17. toukokuuta on siirretty myöhempään ajankohtaan.

Maalis-huhtikuun ajalta Kenian, Intian, Malesian, Kiinan ja Espanjan kilpailut on siirretty pelattavaksi myöhemmin, sikäli kun kaikille luonteva paikka kisakalenterista löytyy. Samoin vuoden ensimmäinen major-kilpailu, Masters. WGC Match Play -kilpailu on peruttu kokonaan.

Enempää kilpailuja ei ole vielä peruttu tai siirretty, lukuun ottamatta Tsekin ET-kisaa, D+D Real Czech Mastersia elokuun loppupuolella. Sitä kisaa ei tänä vuonna pelata lainkaan.

Seuraava kilpailu on siis näillä näkymin toukokuun viimeisinä päivinä pelattava Irish Open.

Challenge Tour

Haastajakiertueen kisoihin koronavirus ei ainakaan vielä iske niin kovaa kuin pääkiertueella, sillä Challenge Tourin kausi pyörähtää käyntiin toden teolla vasta toukokuussa. Peruutuksilta ei kuitenkaan ole vältytty, sillä toukuun 7.–10. pelattavaksi suunniteltu Prague Golf Challenge on peruttu.

Siten ensimmäinen kisa CT:llä tulee olemaan Swiss Challenge 28.–31. toukokuuta. Tsekit ovat peruuttaneet kaikki kisansa niin ET:llä kuin CT:lläkin, joten pelaamatta jää myös Czech Challenge 4.–7. kesäkuuta. Samoin on päättänyt toimia naapurimaa Slovakia, jonka CT-kisa Slovakia Challenge, 2.–5. heinäkuuta, on niin ikään peruttu.

Muita kilpailuja CT:ltä ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole peruttu.

PGA Tour

Maailman ykköskiertue ei ole vitkastellut peruutusten ja siirtojen kanssa. Kaikki kilpailut ovat jäissä ainakin toukokuun puoliväliin asti niin PGA Tourilla, seniorien Champions -kiertueella, haastajakiertue Korn Ferry Tourilla sekä satelliittikiertueilla: PGA Tour Latinoamericalla, PGA Tour Canadalla ja PGA Tour Series China -kiertueella.

PGA Tourilla pyritään etsimään uusi ajankohta Corales Puntacana Resort & Club Championship -kilpailulle, Masters Tournamentille ja PGA Championshipille. Kahdeksan kilpailua maalis–toukokuussa on kokonaan peruttu.

Seuraava kilpailu on näin ollen tämänhetkisen tiedon mukaan Charles Schwab Challenge 21.–24. toukokuuta.

LPGA Tour

Kiertue ei ole tiedottanut kilpailuohjelman muutoksista 12.3. jälkeen. Silloin se ilmoitti siirtävänsä seuraavat kolme kilpailua, kaksi maaliskuulta ja yhden huhtikuulta. Kaikki kisat pyritään pelaamaan tämän kauden mittaan uutena ajankohtana.

Seuraava ainakin vielä pelattavaksi suunniteltu kilpailutapahtuma on Havaijilla 15. huhtikuuta käynnistyvä Lotte Championship. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että lisää peruutuksia on luvassa, LPGA Tour vain tuntuu reagoivan tilanteeseen hitaammin kuin muut kiertueet.

Haastajakiertue Symetra Tourilla kaksi kilpailua on siirretty pelattavaksi uutena ajankohtana.

Ladies European Tour

Naisten Euroopan kiertue on elänyt melkoista hiljaiseloa koronan suhteen. Sen nettisivuilta ei löydy yhtään tiedotetta tai artikkelia aiheesta. Tätä voi ihmetellä, mutta toisaalta uinuminen on linjassa kiertueen muun toiminnan ja aktiivisuuden kanssa.

Seuraava kilpailu, Jabra Ladies Open, on suunniteltu pelattavaksi Ranskassa 7.–9. toukokuuta, mutta lienee vähintäänkin todennäköistä, että se jää pelaamatta. Toukokuun lopussa kalenterissa on Belgian kisa ja kesäkuun alussa on tarkoitus urheilla Marokossa.

LET Access Series

Haastajakiertue on siirtänyt Terre Blanche Ladies Openin huhtikuun alusta lokakuulle. Muista peruutuksista se ei ole ilmoittanut. Toisaalta LETAS:lla on aikaa arvioida tilannetta rauhassa, sillä seuraava kisa on kalenterissa vasta toukokuun puolivälissä Sveitsissä. Sen jälkeen on tarkoitus kisata vielä kahdesti toukokuun puolella Ruotsissa.

Asian Tour

Korona ei torppaa Asian Tourin kisaohjelmaa yhtä pahasti kuin muiden kiertueiden, sillä kisakalenteri on kevätkaudella kevyt. Peruutuksilta ei kuitenkaan ole säästytty kokonaan. ET:n kanssa yhteinen Indian Open maaliskuun lopulla on siirretty, samoin Bangabandhu Cup Golf Open, joka oli määrä pelata Bangladeshissa 25.–28. maaliskuuta.

Seuraava kilpailu kiertueella on huhti–toukokuun vaihteessa pelattava Maekyuyng Open Etelä-Koreassa. Toukokuun alussa pelataan vielä Japanissa Asia Pacific Open Golf Championship, mutta sen jälkeen pelataan ennen syyskuuta ainoastaan yksi kilpailu, Kolon Korea Open 25.–28. kesäkuuta. Syksyllä kauden odotetaan jatkuvan normaalisti.

Kiertue on ilmoittanut jatkavansa kautta 2020 ensi vuoden puolelle, jos tarve vaatii ja se on mahdollista. Kisojen peruutuksista se ei vielä ole ilmoittanut, vaan kiertue seuraa tilannetta ja toimii sen mukaan.

Nordic Golf League

Pohjoismaisella satelliittikiertueella kisoja on peruttu tai siirretty huhti-, touko- ja kesäkuulta. Kaikki perutut kisat oli määrä pelata Tanskassa tai Norjassa. Ruotsin kisoja ei ole vielä peruttu.

Seuraava kisa kalenterissa on Elisefarm Open huhtikuun lopussa, mutta olisi melko kummallista jos Ruotsissa tuolloin jo pelattaisiin. Toukokuussa kalenterissa on vielä toistaiseksi perumatonta kolme kisaa ja kesäkuussa kaksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje