14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Lawrie putsasi pöydän Espanjassa

Paul Lawrie on kauden 2011 kolmas yli 40-vuotias voittaja ET:lla. Aiemmin hänen ikäisistään tällä kaudella voittoon ovat pelanneet Ernie Els ja Thomas Björn. © Getty Images

Yhdeksän vuotta sitä piti odottaa, mutta Paul Lawrie palasi voittojen tielle. Skotti voitti alkuvaikeuksien jälkeen Open de Andalucían. Neljännelle kierrokselle johtoasemasta lähtenyt Lawrie voitti lopulta yhdellä lyönnillä ennen Johan Edforsia, kolmannella sijalla oli chileläinen Felipe Aguilar. Lawrie sai pelinsä hitaasti käyntiin sunnuntaina. Skotti teki ensimmäisillä viidellä reiällään kolme bogeya ja tippui kärkipaikaltaan muutaman lyönnin päähän. Pitkän hehkutuksen jälkeen Lawrien diesel lähti käyntiin ja hän teki kolme birdietä perättäin rei´ille 10-12, päivän neljäs birdie merkittiin 14. reiälle. Viimeisen reiän bunkkerista syntynyt bogey oli enää kauneusvirhe. Lawrie sai odottaa voittoaan yhdeksän vuotta ja 232 European Tourin kisaa. Edellinen ykkössija tuli vuonna 2002 Wales Openista. Välivuosinaan Lawrie otti muutamia kakkossijoja, mutta kävi pelinsä kanssa syvällä suossakin. Vuonna 2004 paras sijoitus tuli pikkuriikkisestä Mallorca Classicista, jossa Lawrie jakoi 11. sijaa. Rahalistalla mies oli tuona vuonna vasta 140. sijalla. Vuonna 1999 British Openin voittanut Lawrie aloitti tämän vuoden vaisuhkosti ja on karsiutunut kahdessa kisassa. Viikkonlopun kierroksille hän on yltänyt kolmesti. Ennen Malagan kisaa paras sijoitus oli 19. sija Qatarista. ”Aikaa on kulunut paljon. Vuosi 2002 tuntuu olevan hemmetin kaukana menneisyydessä. Olen pari kertaa sijoittunut toiselle sijalle, mutta nyt olenkin taas voittajien kirjoissa. Olin menossa pelini kanssa huonoon suuntaan, mutta pitää vain jatkaa — siinä tilanteessa ei muu auta”, Lawrie mietti. Lawrien voittoa Malagassa voi pitää täydellisenä yllätyksenä. Uskoiko vuoden 1999 Ryder Cup -pelaaja tosissaan enää itsekään voittonsa mahdollisuuksiin? Kaikkien ET:n nuorten leijonien joukossa 42-vuotiaana? Lawrien etuja Malagassa oli ehdottomasti kokemus links-golfista. Griinit olivat kovia ja tuuli yltyi iltapäivisin puuskittaiseksi. Kolmena ensimmäisenä päivänä Lawrie chippaili varmanoloisesti itselleen pareja missaamillaan griineillä. Sunnuntain kierroksella chippipeli ei ollut aiempien kierrosten tasolla ja korttiin merkittiinkin viisi bogeyta. Viikonlopusta voi hyvinkin tulla skottigolfin juhlaa, sillä PGA Tourilla Lawrien maanmies Martin Laird johtaa Arnold Palmer Invitationalia. Lawrien shokkialun aikana kisan kärjessä kävi useampikin mies. Toiselta sijalta viimeiselle kierrokselleen lähtenyt Mark Foster aloitti kahdella birdiellä, mutta hyytyi lopulta jaetulle neljännelle sijalle. Johtoa jakoivat myös Lawrie, Edfors ja Aguilar, mutta jälkimmäiset tippuivat kyydistä takalenkin edetessä. MikkoKorhonen pelasi viimeisen kierroksensa pariin ja nousi tuloslistalla 16 pykälää. Jaetulla 40. sijalla oleva suomalainen teki kierroksensa aikana yhden bogeyn ja yhden birdien. ”Vähän jäi kisasta sellainen fiilis, että seuraavaan viikkoon pitää lähteä vähän terävämmällä ajatuksella niin hyvä tulee”, Korhonen summasi viikkoaan. Korhonen ja Mikko Ilonen pelaavat seuraavaksi torstaina käynnistyvässä Marokon kisassa. Roope Kakko jonottaa kisaan, mutta on 20. sijalla, joten osallistuminen on hyvin epätodennäköistä. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje