Granberg nosti osakkeitaan - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Granberg nosti osakkeitaan

Joonas Granberg otti Indonesiassa itseään niskasta kiinni. Kuva: All Over Press

Joonas Granberg (-2) ja Kalle Samooja (+1) selvittivät tiensä vaivatta Indonesian Mastersin jatkokierroksille. Granberg on turnauksen puolivälissä 26. tilalla, Samooja on 24 sijaa alempana.

Avauspäivän jälkeen sijan 70 huonommalla puolella majaillut Granberg teki listoilla melkoisen nousun perjantaina: hän oli 27 reiän jälkeen kokonaistilanteessa kaksi yli, mutta nousi neljän birdien myötä taistelemaan kisassa hyvistä sijoituksista. Tuloksen 69 lyöneellä Granbergilla on matkaa kymmenen joukkoon vain kolme lyöntiä.

Samooja ei ollut toisella kierroksella aivan torstain kaltaisessa vedossa, mutta tulos 74 riitti kahden lyönnin turvin jatkoon.

Kisan kolmas suomalainen Jaakko Mäkitalo (77-80) jäi cut-rajasta 11 lyönnin päähän.

Indonesian Mastersin johdossa on Thongchai Jaidee (-10). Australian Scott Barr jahtaa thaimaalaista kahden lyönnin päässä. Barrin maanmies Wade Ormsby (-7) on kolmantena. Turnauksen kirkkain tähti Ernie Els (-6) jakaa neljättä sijaa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje