26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
mainos Golfkesä 2022

Lakeside Golf - Tuhansien pelaajien vierailukohde

Kaksi erilaista kenttää on Lakesiden rikkaus.

Maisemat ovat kuin postikortista, kun Häijäältä lähtee ajamaan kohti Lakeside Golfia. Kesäiset pellot ja kumpuilevat maisemat johdattavat kulkijan kohti yhtä Suomen vierailluimmista golfkeskuksista, Lakeside Golfia.

Kahden erilaisen 18-reiän kentän, Järvenrannan ja Pirunpellon, muodostama golfkeskus on vuodesta toiseen vieraspelaajien suuressa suosiossa. Suosion syyt löytyvät hyväkuntoisista kentistä, mutkattomasta palvelusta ja aiempien vuosien hyvistä kokemuksista.

”Täällä käy tuhansia suomalaisia golfareita vuosittain, ja he ovat ottaneet Lakesiden jokavuotiseksi vierailukohteekseen. Meillä käy paljon sellaisia vierailijoita, jotka tunnemme jo monen vuoden takaa. Se kertoo jotain meidän vetovoimasta”, Lakeside Golfin toimitusjohtaja Johanna Mäkelä sanoo.

Tänne saa tehtyä hyvän retken, kun täällä on kaksi kenttää, jotka ovat keskenään ihan erilaisia.

Hurjasti suosiotaan parin viime kesän aikana nostanut kotimaanmatkailu on näkynyt myös Lakesidessa. Kenttä on melko keskeisen sijaintinsa ansiosta järkevän ajomatkan päässä monesta Suomen kaupungista. Sastamalassa toivotetaankin vierailijat avosylin vastaan.

”Tänne saa tehtyä hyvän retken, kun täällä on kaksi kenttää, jotka ovat keskenään ihan erilaisia. Meillä on mahdollista saada kaksi erilaista pelikokemusta yhden reissun aikana. Tai jos ei halua samalla kerralla pelata molempia kenttiä, meille voi tulla useamminkin kesän aikana vierailemaan”, Mäkelä vinkkaa.

Suomen kentät ovat paikoin joutuneet myymään ei-oota golfin suosion lisäännyttyä, mutta Lakesiden 36 reiän kenttäkokonaisuus on pystynyt tarjoamaan peliaikoja myös vierailijoille. Mäkelä rohkaiseekin vierailua suunnittelevia ihmisiä tarkistamaan heidän lähtöaikatilanteensa, jos pelireissu on kiikarissa.

”Emme ole toistaiseksi kärsineet ihan mistään mahdottomasta ylibuukkauksesta tai ruuhkista, vaan meille on mahtunut kohtuullisesti pelaamaan.”

Pro shopissa uudet yrittäjät

Lakeside Golfin tiloissa toimivan Golf Balatan pro shop on Suomen ehdotonta huippua kentällä toimivien myymälöiden keskuudessa. Vuosikaudet Golf Balataa pyörittäneet Petri ja Maarit Pelttari myivät liiketoiminnan Jussi

Joutsenvuorelle ja Eeli Jaakkolalle, jotka aloittivat uusina kauppiaina vuodenvaihteessa.

”Kentän yhteydessä olevaksi shopiksi meiltä löytyy monenlaista tavaraa, ja niitä saa myös testata kierroksella. Sen lisäksi Golf Balata ottaa vastaan käytettyjä välineitä ja myy niitä eteenpäin. Lakesidelle on tärkeää, että meillä on tällainen täyden palvelun pro shop”, Mäkelä korostaa.

Kansallisen tason arvokilpailuja monessa eri ikäluokassa aiemminkin isännöinyt Lakeside Golf toimii tänä kesänä senioreiden M75-sarjan SM-kisojen näyttämönä. Ne ovat vuoden ainoat isot kansalliset kilpailut Lakesidessa.

”Voimme tänä kesänä keskittyä osakkaiden, jäsenten ja vieraspelaajien palvelemiseen. Ja meidän perusperiaate on aina ollut, että vaikka toisella kentällä olisi joku tapahtuma, toinen kenttä jätetään aina vapaaseen pelaamiseen. Se lupaus pätee edelleen”, Mäkelä korostaa kahden kentän tuomaa kilpailuetua.

Jos siis haaveilet leppoisasta kesäretkestä, mukavista golfkierroksista ja ehkä myös uusista välineistä, vastaus saattaa hyvinkin löytyä Pirkanmaan ja Satakunnan rajalla sijaitsevasta Lakeside Golfista.

Lakeside Golf
Sastamalantie 1901,
Sastamala

Puhelin
03 512 9500

Sähköposti
toimisto@lakesidegolf.fi

Kotisivut
www.lakesidegolf.fi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje