4.–11.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][10]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Pickalassa saatetaan rikkoa tällä kaudella maaginen 100 000 pelikierroksen raja

Pickala Golfin kentillä on ollut tällä kaudella valtava käyttöaste. Kuva: Pickala Golf

Suomen golfkentillä pelattiin alkukaudesta hurjia kierrosmääriä. Merkittävä osa kentistä tulee lyömään heittämällä laudalta vähintään edelliskausien kokonaisluvut.

Suomen suurimmassa golfkeskuksessa Pickalassa kirjattiin huhti-kesäkuun välisenä aikana lähes 47 000 kierrosvarausta, mikä on peräti 13 500 varausta eli 41 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Kierrosmäärät ovat kasvaneet Pickalassa tuntuvasti myös pelaajakohtaisesti eli aktiivigolfarit pelaavat nyt aiempaa enemmän. Pelioikeuksia on mennyt kenttäyhtiön palvelupäällikön Kirsi Helinin mukaan reilusti kaupaksi ja osakkeitakin on ostettu vapailta markkinoilta yli 60 kappaletta.

Kun valtiovalta antoi keväällä edelleen voimassa olevan etätyösuosituksen, vaikutti se avanneen lukuisille harrastajille mahdollisuuden pelata golfia myös arkiaamuisin ja päivällä. Tämä on näkynyt selvästi Pickalan päivittäisessä pelaajavirrassa.

”Maanantaitkin ovat olleet aivan täynnä, mikä on uusi ilmiö. Kentillä on riittänyt varttuneempien pelaajien ohella etätöitä tekeviä, lomautettuja ja opiskelijoita. Myös yrittäjät ovat ehtineet tavallista aikaisemmille pelikierroksille, kun eivät ole olleet kiinni tapaamisissa ja asiakaskäynneillä”, Helin sanoo.

Oma vaikutuksensa on golfkentällä vallitsevalla minimaalisella tartuntariskillä, sillä pelatessa on helppo pitää riittäviä turvavälejä. Kun lisäksi lähikontaktilajeja ja sisäliikuntaa on jouduttu tai haluttu välttää, ei valinnan vaikeuskaan ole ollut golfkentälle lähtemisen esteenä.

Nykyinen ennätys jo elokuussa rikki?

Pickalan 13 500 kierrosmäärän lisäys on melkoinen, kun otetaan huomioon, että kisoja ja kilpailijoita on ollut tuntuvasti viime vuotta vähemmän, ja yritystapahtumatkin ovat siirtyneet syyspuolelle. Toisaalta vieraspelaajia olisi tullut alkukesästä enemmänkin, mutta kentät olivat yhden kuukauden ajan avoinna vain omille pelaajille.

”Halusimme varmistaa, että aikoja riittää osakkaillemme ja muille pelioikeutetuille. Siitä huolimatta huhti-kesäkuun vierasvaraukset ovat vuoden 2019 tasolla. Jos otamme huomioon tammi-maaliskuun buukkaukset, olemme myös vieraspelaajamäärissä viime vuotta edellä”, Helin kertoo.

Pickalassa tehtiin sekä viime että tämän vuoden huhti-kesäkuussa 4600 vierasvarausta.

Mikäli pelaajavirta säilyy kauden edetessä yhtä vilkkaana, tullaan Pickalassa rikkomaan komeasti viimevuotinen 81 000 kierroksen ennätys – parhaassa tapauksessa kuusinumeroisella luvulla.

Kontioniemessä kenttää kierrettiin kesäkuun loppuun mennessä noin 25 prosenttia ahkerammin kuin vuosi sitten. Kuva: Karelia Golf

”Se on pitkälti ilmoista kiinni. Jos riittää lämmintä poutasäätä, eikä syksy ole sateinen, niin ehkä 100 000 kierroksen rajan rikkoontumista voi pitää mahdollisena.”

Pickalan kolmesta kentästä yksi toimi aiemmin pallorännikenttänä, mutta tämä käytäntö on tehnyt tänä vuonna tilaa äkkilähtökentälle.

”Pallorännikentällä oli arkisin väljää, kun taas kaksi muuta kenttää olivat aivan täynnä. Nyt olemme saaneet kolmannenkin kentän käyttöasteen samalle tasolle, kun sinne on voinut varata aikoja edellisenä iltana kello 18 lähtien”, Helin sanoo.

Nähtäväksi jää, miten paljon parin viikon kuluttua päättyvä etätyösuositus vaikuttaa kierrosmääriin. Jotkut oletettavasti suunnittelevat vielä jäävänsä etätöihin, ja osa ehkä harkitsee sitä pysyvämpänä työskentelytapana.

Tähän saa paremman vastauksen vasta elokuun kierrosmääriä tarkasteltaessa. Heinäkuussa pelataan – teki sitten etätöitä tai ei – joka tapauksessa paljon, sillä se on selvästi suosituin loma- ja vilkas pelikuukausi.

Kontioniemessä kursseilla kova kysyntä

Tuntuvia lisäyksiä pelikierrosten määrissä on ollut myös muilla tiedustelemillamme kentillä. Karelia Golfissa Kontioniemessä pelattiin kesäkuun loppuun mennessä vajaat 10 000 kierrosta, kun vuosi sitten jäätiin samana aikana alle 8000 kierrokseen.

Pilkonpuiston par 3 -kentällä tilastoitiin lähes 2800 kierrosta, missä on noin 700 varauksen lisäys vuoteen 2019 verrattuna.

Peli-innostusta ei hillinnyt edes Joensuun vähälumisen talven aiheuttama jääpolte, jonka tekemät vahingot ovat olleet seuran toiminnanjohtajana ja prona toimivan Aki Kerosen mukaan harvinaisen pahat.

”Kontioniemessä on kovimpina vuosina ollut 2000-luvun alussa 27 000 lähtöä. Ihan tuohon emme taida tänä vuonna yltää, mutta viimeiset kymmenen vuotta huomioiden olemme ennätystahdissa. Veto golfille on näkynyt myös jäsenyyksissä ja kausipelimaksuissa.”

Vaasan Golfissa ollaan hyvää vauhtia matkalla kohti kentän uutta pelikierrosennätystä. Kuva: Vaasan Golf

Karelia Golfin kursseille on tänä vuonna osallistunut jo reilut 160 henkilöä. Viime vuoden lukemalla (266) Keronen arvelee seuran olleen kolmannella sijalla koko Suomessa.

”Yritystapahtumat ovat olleet hankalampi tapaus, kun moni tapahtuma siirtyi keväältä syksyyn tai tulevaisuuteen. Meillä piti olla myös Kapteenien päivät, mutta nekin siirtyivät pidettäväksi vuoteen 2021. Onneksi sentään junioreiden reikäpelin SM-kilpailut heinäkuun lopussa päästään pelaamaan suunnitellusti.”

Vaasan Golfissa kesäkuun lopussa kirjattu yli 21 000 kierroksen määrä on lähes tuplasti suurempi kuin viime vuonna. Tosin tänä vuonna Vaasassa päästiin pelaamaan parisen viikkoa kautta 2019 aikaisemmin.

”Tässä on otettava myös huomioon, että tänä vuonna pelattiin pidempään kahta erillistä ysiä, jotta saimme kaikki halukkaat mahtumaan kentälle. 18-reikäistä kenttää siirryttiin pelaamaan vasta 23. toukokuuta, jolloin avasimme kolmannen ysin. Mutta onhan tuo melkoinen kierrosmäärä”, toimitusjohtaja Janne Laaja sanoo.

Kråklundin kaikkien aikojen varausennätys, 39 000 kierrosta, on peräisin vuodelta 2019, joten tämä luku tulee varmuudella rikkoontumaan kuluvalla kaudella.

Paljon entisiä jäseniä liittynyt seuraan

Noin 1400 jäsenen Vaasan Golfiin on tullut tänä vuonna 130 uutta jäsentä. Näistä noin kolmannes on kurssilaisia, jotka saavat nyt automaattisen jäsenyyden.

”Sekin on ilahduttavaa, että paljon entisiä jäseniä on liittynyt uudelleen seuraan. Jäsenmaksukertymän osalta olemme samoissa koko viime vuoden saldoon verrattuna, kausimaksuissa jopa edellä.”

Laaja on tyytyväinen, miten Suomen Golfliitto tiedotti ja ohjeisti jämäkästi kotimaisia golfyhteisöjä ennen kauden alkua, jotta pelaaminen mahdollistuisi terveyskriisin aikana.

”Liitto hoiti asian ryhdikkäästi samaan aikaan kun hiihtokeskukset suljettiin. Golfille olisi voinut käydä yhtä kehnosti, jos ei olisi oltu riittävän tarkkoja.”

Virpiniemessä voi peliaikoja varata lähes puoleenyöhön saakka. Kuva: Virpiiniemi Golf

Matkustaminen Ruotsista Suomeen ei länsinaapurin koronatilanteen vuoksi toistaiseksi onnistu, minkä vuoksi Uumajan suunnalta tulevat greenfee-pelaajat ovat nyt jääneet puuttumaan. Piristynyt kotimaan matkailu on kuitenkin nostanut Vaasan Golfin vierasvarausmäärän viime kauden edelle.

”Tällä viikolla meillä on erityisen paljon pelaajia Ruuhikoskelta (Etelä-Pohjanmaan Golf), jossa pelataan parhaillaan lyöntipelin SM-kisoja. He saavat erikoisalennuksen greenfee-maksusta, aivan kuten meidän jäsenemme viime vuonna Ruuhikoskella, kun Vaasassa oli SM-kilpailut”, Laaja sanoo.

Oulussa, entisessä Haukiputaan kunnassa sijaitsevassa Virpiniemi Golfissa pelattiin kesäkuun loppuun mennessä 12 000 kierrosta, missä on kenttäyhtiön toimitusjohtajan Pasi Voutilaisen mukaan 20–30 prosentin nousu viime vuoteen nähden. Samanlaista kasvua näyttää myös greenfee-pelaajia osoittava sarake.

Kokeilijat ja nuoret aikuiset liikkeellä

Virpiniemessä pelattiin viime kaudella 27 400 kierrosta, mikä on vuonna 2006 avatun kentän ennätys. Kovin pitkään ei siis tarvitse kristallipalloon tuijottaa, mikäli ennustaa ennätyksen menevän uusiksi tänä syksynä.

”Olemme saaneet yli 50 uutta jäsentä, ja kurssit ovat olleet täynnä. Golfin kiinnostuksen lisääntyminen näkyy siinäkin, että driving rangen myynti on noussut 75 prosenttia vuodesta 2019. Harjoitusalueella on ollut paljon kokeilijoita, ja nyt erityisesti nuoret aikuiset näyttäisivät kiinnostuneen lajista.”

Kenttä on satsannut alueelliseen näkyvyyteen ja markkinointiin, joka on Voutilaisen mielestä näkynyt Virpiniemi Golfin asiakasmäärissä myös ravintolapalvelut huomioiden ”erityisen hyvin”.

Korjattu 15.7. klo 19.26 Pickala Golfin viime kauden pelikierrosten kokonaismääräksi 81 000.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje