Matka viidenteen U.S. Openiini alkoi heti Lohjalla pidettyjen Midien Euroopan Mestaruuskilpailujen jälkeisenä päivänä. Ehdin kuitenkin käydä kotona vaatteita vaihtamassa, koska lentoni Los Angelesin kautta San Franciscoon lähti vasta sunnuntaina iltapäivällä. San Franciscoon saavuin myöhään sunnuntai-iltana.
Maanantaiaamuna oli edessä aikainen siirtyminen kohti kilpailukenttää ja Montereyn kaupungissa sijaitsevaa tuomareiden hotellia. Matka kesti noin kaksi tuntia ja hotellille saavuin aamuyhdeksän maissa, joten huonetta ei minulle vielä niin aikaisin annettu. Vastaanotosta sain kuitenkin kaikki kulkuluvat sekä muut tarpeelliset ja tarpeettomat lipukkeet ja lappuset. Mutta onhan se hyvä tietää, etteivät tuomaritkaan saa tuoda kentälle aseita tai räjähdysaineita. Hyppäsin hotellilta kentälle järjestettyyn kuljetukseen ja lähdin tutustumaan kilpailuympäristöön. Matka hotellilta kentälle vei harjoituspäivinä noin puoli tuntia.
Pebble Beach Links on yksi legendaarisimmista golfkentistä niin Suomessa kuin muuallakin. Suomessa kenttä on tullut tutuksi simulaattorikenttänä jo 1980-luvulta lähtien. Ja onhan U.S. Open pelattu kentällä lähes säännöllisesti noin 10 vuoden välein vuodesta 1972 lähtien (-72, -82, -92, -00, -10 ja nyt -19). Kenttä on tunnettu henkeäsalpaavan kauniista maisemista. Väylät kulkevat aivan Tyynen Valtameren rannassa tarjoten muutamilla väylillä huiman pudotuksen rantapenkereeltä alas meren rantahietikolle. Näkymät ovat sen mukaiset. Lisäksi kenttä on avoin yleisölle, joten kuka tahansa voi mennä pelaamaan kentälle, jos lompakossa riittää painetta. Pelimaksun lisäksi kentälle pelaamaan päästäkseen on varauduttava käyttämään rahaa myös yöpymiseen kentän lähialueella.
USGA:n Rules Officessa olivat vastassa tutut Aimee Ritter ja Amy Gordon, jotka pitävät meistä noin 70:stä tuomarista hyvää huolta ja heiltä löytyy vastaus melkein kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin koskien kilpailua. Paikalla olivat myös USGA:n sääntöjohtaja Thomas Pagel ja kilpailupuolen päällikkö Jeff Hall, jotka molemmat tulivat tervehtimään kaukaista vierasta työkiireidensä keskellä. Jeff Hall muisti edelleen tapaamisemme Japanin MM-kisoissa 2014, jolloin hän nimesi minut ”Finnish Flashiksi” hoidettuani sääntötilanteita nopeammin kuin niissä ehdittiin edes tuomaria pyytää paikalle. Vaikka edellisestä US Openistani oli kulunut kaksi vuotta, tuntui kuin olisin lähtenyt vain hetki sitten.
Kisaviikon kaksi ensimmäistä päivää ovat tuomareiden ”omaa aikaa”, jolloin heidän tulee tutustua kenttään ja kilpailumääräyksiin. Paikallissääntöjä ja merkintöjä hiotaan päivittäin, jopa useita kertoja päivässä juurikin herrojen Pagel ja Hall toimesta. Rules Officesta saavat tuomarit aina viimeisimmän väyläkohtaisen infon sekä viimeisimmät huomautukset pelaajille sääntöjen osalta. Paperitavaraa siis kertyy vähintäänkin kohtuullinen määrä opeteltavaksi.
Ensimmäinen päiväni kenttäni tutustumisessa meni melko lailla harakoille, sillä kenttä on niin valtavan kaunis ja maisemat vain pysäyttävät kulkijan valokuvaamaan aina tämän tästä. Erityisesti väylät meren rannassa eli 4-10 sekä 17 ja 18 tarjoavat karkkia silmälle yllin kyllin. Onneksi ei tarvinnut omaksua koko kenttää yhtenä päivänä. Toki kentällä pääsi bongaamaan maailman parhaita pelaajia kenttään tutustumisen yhteydessä. Seurasin muutaman väylän verran kahden edellisen U.S. Openin voittajan Brooks Koepkan peliä. Vaikken ammattisilmällä katsokaan, täytyy todeta, että kyllä on miehellä kehitystä tapahtunut siitä, kun hänen tuomarinaan kiersin samassa ryhmässä elämäni ensimmäisessä major-turnauksessani The Openissa Muirfieldin kentällä vuonna 2013.
Phil Mickelson hiomassa wedge-peliään. Taustalla Euroopan nuoriin tähtipelaajiin kuuluva Jon Rahm.
Toinen päivä kenttään tutustumisessa menikin jo paremmin, kun ei tarvinnut aivan joka kulmalta kuvia räpsiä. Silti aina hetkittäin pysähdyin vain ihailemaan maisemia. Vaikka Suomessa on monta luonnonkaunista kenttää, niin kyllä tämä Pebble Beach on vain omaa luokkaansa. Sininen merimaisema yhdistettynä vaaleanruskeisiin rantakallioihin ja vihreän ruohon eri sävyihin on aivan lyömätön yhdistelmä. Mutta ei päivää ilman pientä jännitystä. Seurattuani idoliani Phil Mickelsonia useamman väylän verran päätin lähteä hänen edelle ja keskittyä paremmin kentän tutkimiseen. Ajattelin kuitenkin vielä katsoa mihin avaukset tulevat yhdeksännellä reiällä ja kävelin mielestäni turvallisen matkan päähän noin 250 metrin päähän tiiausalueesta. Philin avaus suuntautui vasemmalle juuri siihen suuntaan, missä seisoin ja pallo suhahti pääni ja olkapääni ohitse vain noin puolen metrin päästä. Onneksi pallo ei osunut keneenkään, mutta myöhemmin tuli mieleen, että yleensä pallon osuessa katsojaan, pelaajat antavat pallon ja nimikirjoituksellaan varustetun hanskan osuman saaneelle. Näin jälkikäteen hieman harmittaa, ettei pallo osunut minuun.
Kolmas harjoituspäivä tuokin sitten jo aikataulullisesti pieniä haasteita. Aamulla varhain on tuomarihousujen sovitus ja räätälöinti. Sen jälkeen pitäisi hoitaa kentän tutustuminen loppuun (mikäli tarvetta) ennen sääntödemonstraatiota tilapäisistä kiinteistä haitoista ja muutamista muista erikoistilanteista. Tuomaripalaveri on hotellilla jo 15.30 ja siitä jatketaan suoraan tuomareiden illalliselle. Illallisen jälkeen kannattaa pikkuhiljaa hakeutua sänkyyn, sillä ensimmäiset lähtevät pelaamaan jo klo 6.45.
Kisapäivät tulen viettämään kahdella reiällä eli kolmosella ja ysillä. Järjestys menee niin, että torstaina asemapaikkani on 3, perjantaina 9, lauantaina 3 ja sunnuntaina taas 9. Väylä kolme (par-4) on kentän ainoa oikea dogleg, jolla voi kyllä sattua ja tapahtua, jos pitkälyöntiset yrittävät oikoa kulmaa jopa suoraan viheriölle. Silloin väylän 16 katsomossa ei välttämättä ole kiva oleilla, sillä se sattuu olemaan oikoreitin varrella. Väylä 9 on kentän pisin par-nelonen, mittaa hulppeat 526 jaardia eli 481 metriä. Kotikentälläni Laukaassa jopa kaksi par-vitosta ovat takatiiltä lyhyempiä kuin tuo huiman pitkä par-nelonen. Maisema on kyllä tuon väylän konttorissani kohdallaan, kun koko väylän mittaisesti oikealla velloo Tyyni Valtameri.
Kisapäivien tapahtumiin paneudutaan sitten seuraavassa blogissani.
Täällä Arto Teittinen, U.S Open ja Pebble Beach
