Nyt on Swiss Challenge-kilpailu päässyt puoleen väliin ja yli puolet pelaajista on karsittu pois kahdelta finaalikierrokselta. Valitettavasti tähän poispotkittujen joukkoon kuului neljä suomalaista viidestä kilpailun aloittaneesta, mukaan lukien kantamani mailalaukun omistaja Oliver Lindell. Miten meille tässä näin kävi?
Alkuviikko meni kenttään ja paikkakuntaan tutustuessa. Golf Sempachersee on yksi Sveitsin kärkikentistä. Sillä on kaksi 18 reikäistä golfkenttää, joista kisakäytössä on Woodside-niminen, Sveitsin pisimmäksi kisakentäksi mainostettu, peliareena. Väylät kulkevat pienten metsäsaarekkeiden vieressä, mutta ne ovat todella kaukana varsinaisilta lyöntilinjoilta. Suuremman haasteen kentällä tarjoavat lukuisat vesiesteet ja polviin asti ulottuva leikkaamaton karheikkoheinä. Kilpailua varten yksi par-5 väylä pelataan klubitiiltä par-4 väylänä 439 metriä pitkänä. Näin kentän par on kisojen ajan 71.
Ainoa harjoituskierros päästiin pelaamaan tiistaina upeassa kesäsäässä. Tiistai-aamuna kentälle ei ollut vielä mitään tungosta, joten Oliver pääsi aloittamaan harjoituskierroksensa aivan yksin. Yhdeksänneltä tiiltä, joka toimii toisena aloitustiinä kilpailujen ajan, mukaamme lähti yksi englantilainen pelaaja, jolloin meidän ei enää tarvinnut niin paljon odotella edellä kulkevia pelaajia. Harjoituskierroksen kohokohtana voidaan mainita hole-in-one, jonka teki takanamme pelanneen ryhmän peluri väylälle 12. Tosin vasta toisella yrityksellään, kun ensimmäisen pallonsa oli lyönyt veteen. Oliverin peli oli koko harjoituskierroksen ajan hyvin uomissaan ja kenttäkin tuntui istuvan silmään.
Keskiviikkona sveitsiläinen kisaorganisaatio oli päättänyt järjestää pro-am tapahtuman sekä aamulla että iltapäivällä. Näinpä kentälle ei päässyt kuin kourallinen pelaajia ja hekin ainoastaan pro-am ryhmänsä kanssa. Muut saivat tyytyä harjoitusalueisiin tai kentän kiertämiseen kävelemällä ilman mailoja. Oliverin muutaman tunnin harjoitussessio sisälsi ensin wedgelyöntejä, jonka jälkeen koko bägin mailojen läpikäynti rangella. Rangeharjoituksen jälkeen ruokailu ja sen perään vielä puttiharjoitus. Lyönnit olivat kohdallaan ja kaikki näytti hyvältä. Loppupäivä ja -ilta käytettiin uuden hampurilaispaikan etsintään ja majapaikassa rentoutumiseen internetin ihmeitä selaillen.
Torstai-aamun startti oli aamulähtöjen viimeinen tiiauspaikalta yhdeksän. Mukaan ryhmään oli arvottu hyvin hiljaiset ranskalainen Mathieu ja englantilainen Sam. Sam käyttää myöskin samanlaista hattua pelatessaan kuin meidän hattu-Tapsamme. Koko kierros oli Oliverilta varsin vakaata tekemistä viheriölle asti. Viheriöllä putteri tuntui olevan puolittaisessa ikiroudassa, sillä yli kaksimetrisiä putteja ei pudonnut kuin yksi, mutta kaikki pidemmät putit pysähtyivät kyllä hyvin lähelle reikää. Reikään putattujen puttien yhteismitta kierrokselta oli 10,7 metriä, mikä on keskiarvollisesti vain 0,6 metriä per upotettu putti. Väylällä 14 ei tarvinnut kaivaa putteria esiin lainkaan, kun Oliver löi wedge-lähestymisensä reikään 74 metristä.
Lähestyessämme kahdeksatta viheriötä kuului taivaalta pahaenteistä jyrinää.
Kierroksen oudoin tapahtuma sattui kierroksen loppuvaiheilla, kun väylällä 4 jouduimme hetken etsimään hattu-Samin palloa heviheinästä. Paikalle ajoi peräti kaksi tuomaria ja olivat kovin huolissaan meidän pelivauhdistamme. Kerroimme odottaneemme liki jokaisella väylällä liki jokaista lyöntiä edellä kulkevaa ryhmää, joka nytkin oli vasta kävelemässä täysin tyhjän viitosväylän tiille. Tuomarin vastaus oli jokseenkin hämmentävä: ”Te olette viimeinen aamupäivän ryhmä. Teidän pitää parantaa vauhtia, jotta iltapäivän pelaajat eivät joudu odottamaan.” Hetken aikaa pureskeltuani omaa vastaustani kehotin ystävällisesti molempia tuomareita siirtymään toisaalle peliä valvomaan, me kyllä huolehtisimme, että pysymme edellä kulkevien perässä. Siis mistä näitä tuomareita löydetään näihin kisoihin?
Lopulta kuitenkin Oliverin avauskierroksen tulos oli 70 lyöntiä eli yksi alle par’in ja sijoitus juuri jatkoon oikeuttava 52. Kahden kierroksen jälkeen Challenge Tourilla jatkaa 60 parasta ammattilaista sekä tasatulokset 60. parhaan kanssa. Ruokailun ja loppuverryttelyn jälkeen kohti majapaikkaa ja keskittymään toisen kierroksen peleihin.
Toisen kilpailukierroksen lähtö oli vastaavasti iltapäivän lähtöjen viimeinen klo 14.40. Oliverin peli alkoi upealla 300 metrisellä drivellä (lievään myötätuuleen ja pieneen alamäkeen). Kun kaksi seuraavaakin lyöntiä olivat erinomaisia, oli päivän ensimmäinen birdie tosiasia heti ensimmäisellä väylällä. Ja jatkossakin peli kulki aivan ennalta laaditun käsikirjoituksen mukaan. Oliver osui yhtä vaille kaikkiin väyliin ja kaikkiin griineihin ja kun putterikin toimi edellispäivää varmemmin oli tilanteemme kahdeksan pelatun väylän jälkeen kaksi alle par’in ja kokonaistulos siis kolme alle ja jatkopaikan selvittäminen tuntui olevan vain muodollisuus. Enemmänkin mietimme sitä, kuinka lähelle kärkeä voimme nousta loppukierroksen aikana.
Mutta lähestyessämme kahdeksatta viheriötä kuului taivaalta pahaenteistä jyrinää, joka yleensä keskeyttää pelin melko pikaisesti. Saimme kuitenkin kahdeksannen väylän pelattua loppuun ja vain Oliver ehti lyödä yhdeksännen väylän avauksen, kun jyrinän määrä ylitti kilpailun johdon sietokyvyn rajan ja peli pistettiin poikki ukkosvaaran vuoksi noin klo 17. Pelaajat, caddiet ja toimitsijat kuljetettiin klubitalon suojiin odottelemaan jatko-ohjeita.
Mutta niitä ohjeita ei kuulunut ensimmäisen tunnin aikana. Ukkonen vaikutti olevan varsin kaukana ja kun sadekaan ei tullut, olivat pelaajat koko ajan valmiudessa jatkamaan peliä eivätkä uskaltaneet ruokailla, kun eivät tienneet, milloin peliä aiottaisiin jatkaa. Niinpä mekään emme Oliverin kanssa syöneet mitään tauon aikana. Sitten yhtäkkiä ilmoitettiin, että peliä jatketaan puolen tunnin kuluttua klo 18.45. ja harjoitusalueet ovat auki. Siispä rangelle lyömään ja lämmittelemään. Putteja ei ehtinyt kokeilemaan, sillä puttiviheriö ja range ovat tosi kaukana toisistaan ja pelaajien piti myös siirtyä palloilleen, jotta ovat valmiina jatkamaan ajallaan.
Oliverin jatkolyönti viheriölle 9 oli siis ensimmäinen tauon jälkeen. Lipulle matkaa 176 metriä ja käteen rauta-7. Pallo ilmassa lipun taakse ja pompulla takakarheikkoon. Sieltä nosto wedgellä reiästä kierähtäen pariin metriin ja putti myös kierähtäen pois reiästä. Tuloskorttiin ensimmäinen bogey. Kympille hienoilla lyönneillä birdie, mutta yhdentoista avaus, ensimmäinen drive tauon jälkeen, vasemmalle vesiesteeseen. Toinen bogey korttiin. Lyhyen väylän 12 avaus yhdeksään metriin reiästä, josta kolme puttia ja taas bogey. Kolmannentoista lähestyminen hieman pitkäksi takaraffiin, mutta hieno wedge toi pallon reiluun puoleen metriin. Mutta mitä ihmettä, putti ohi ja jo kolmas bogey peräkkäin ja toinen alle metrinen peräkkäin ohi. Mitä täällä tapahtuu? Yhtäkkiä kokonaistilanteemme olikin tasan par ja se ei kyllä riittäisi jatkoon.
Pienen sauhuilun jälkeen Oliver löi erinomaisen driven ja hyvä wedge, vaikkei tällä kertaa reikään mennytkään, kolmeen metriin antoi mahdollisuuden birdieen ja sen Oliver hyödynsi. Viidennentoista lähestyminen vuoti hieman oikealle bunkkeriin, josta taas erinomainen lyönti reiästä kierähtäen reiluun puoleen metriin. Mutta taas putti ohi ja viides bogey seitsemään reikään. Lyhyistä puteista olikin yhtäkkiä tullut isoja mörköjä ja pelaajan mielenrauha oli järkkynyt.
Viimeiselle väylälle piti siis vielä hyökätä, sillä tauluilla lukeva ennustettu cut-raja oli pysytellyt itsepintaisesti kaksi alle tuloksessa ja mehän siis tarvitsimme vielä yhden birdien.
Kuudelletoista Oliver teki rutiininomaisesti kahden putin par’in, vaikka olemuksesta näkyi selvästi tuskastuminen omaan pelisuoritukseen. Yritin tyynnyttää pelaajan sisällä vellovaa myrskyä kertomalla kahden viimeisen väylän olevan hyviä birdieväyliä, seitsemäntoista lyhyenä par-vitosena antaisi jopa mahdollisuuden eagleen, jos lyö hyviä lyöntejä. Samalla huomasimme, että kellon ollessa yhdeksän illalla päivänvalo alkoi uhkaavasti vähetä auringon laskiessa vuorten taakse.
Seitsemännentoista avaus oli yksi Oliverin parhaita koko päivänä ja jätti vain 159 metriä matkaa lipulle keskeltä väylää. Rauta-9 toimitti pallon kuuteen metriin reiän alapuolelle ja kaikki oli katettuna eaglea varten. Liekö hämärtyvä ilta, viheriöille hiipivä kaste vai griinin lukuvirhe aiheuttanut putin lipumisen vasemmalta ohi ja Oliverin oli tyytyminen ”vain” birdieen.
Viimeiselle väylälle piti siis vielä hyökätä, sillä tauluilla lukeva ennustettu cut-raja oli pysytellyt itsepintaisesti kaksi alle tuloksessa ja mehän siis tarvitsimme vielä yhden birdien. Ensimmäisen kierroksen turvallinen rauta-avaus vaihtui Oliverin kädessä draiveriin, nyt oli laitettava kaikki peliin. Hyvä draivi, mutta hieman liikaa oikealle ja siten dogleg-väylän yli karheikkoon. Matkaa jäi vain 90 metriä ja pallon makuu oli hyvä, joten mahdollisuudet olivat vielä olemassa. Oliver otti lyöntiin suosikkimailansa 58-asteisen wedgen ja lähetti pallon matkaan. Pimenevässä illassa emme enää kunnolla nähneet kuin lentoradan suunnan, joka oli hieman lipusta vasemmalle. ”Tän pitäisi olla siellä”, totesi Oliver lyönnin jälkeen, kun lähdimme kiipeämään kohti klubitaloa ja viimeistä viheriötä. Ja siellähän se oli. Curling-termein määrämittaisena, noin kaksi ja puoli metriä vasemmalla reiästä, pallo odotteli puttaajaansa. Pienen kaartelun ja katselun jälkeen putti todettiin hieman oikealle viettäväksi, griini hieman kosteaksi ja ilta jo h***n pimeäksi. Oliverin putti oli muuten hyvä, paitsi hieman oikealle ja hieman lyhyt. Tuloskorttiin vain par ja kilpailu olikin sitten siinä. 64 pelaajaa oli tuloksessa kaksi alle tai parempi, joten sijoitukseksemme jäi jaettu 65. Ei jatkoon ja Oliverille toinen vapaa viikonloppu peräkkäin samoin kuin Kallelle, Jaakolle ja Kristianille. Suomalaisista vain Patrik Roos jatkaa.
Eihän tässä näin pitänyt käydä.
