Miesten MM-kisoja tuomaroiva Arto Teittinen on saanut olkapäänsä kuntoon ja tarkastanut oikoreitit.
Nyt on ensimmäinen kilpailupäivä miesten amatöörijoukkueiden MM-kilpailuissa saatu päätökseen. Suomen joukkueen onnistumisista tai epäonnistumisista kirjoitetaan varmaan toisaalla, joten keskityn blogissani tuttuun tapaan omaan tuomarin arkeeni täällä Irlannissa.
Matkani alkoi jo tälle kaudelle tuttuun tapaan reilusti ennen varsinaista matkalle lähtöä, kun MM-matkakassini oli pakattava jo mukaan Hyvinkään Kytäjälle The Jacques Leglise Trophyyn. Tuon kisan päättäjäisillallista seuraavana varhaisena aamuna oli oltava jo lentokentällä, joten koti-Jyväskylässä käyntiin ei kisojen välissä ollut mahdollisuutta.
Sunnuntaiaamun lennolle Dubliniin oli buukannut itsensä myös IGF:n (International Golf Federation) hallituksen jäsen Antti Peltoniemi, joka oli menossa juuri hallituksen kokoukseen, jossa aikoivat päättää MM-kisojen mahdollisista muutoksista. Yhtenä asiana kuulemma esitettiin, että jatkossa MM-kilpailut pelattaisiin vain yhdellä kentällä, joka supistaisi huomattavasti osallistujamaiden määrää. Lennon aikana pääsin Antin kanssa käymään läpi erilaisia variaatioita, miten kisoja yhdellä kentällä pelattaisiin ja miten osallistujamaat mukaan valittaisiin.
Lentokentältä oli järjestetty kuljetus majapaikkaan, joka tällä kertaa sijaitsi Maynoothin yliopiston campuksella opiskelija-asunnoissa. Maynooth on Dublinista länteen sijaitseva pikkukaupunki (14 500 asukasta), jonka väkiluku tuplaantuu yliopiston lukuvuoden alkaessa (13 760 opiskelijaa). Kuulemma onnekseni minulle löytyi yhden hengen huone pohjois-campukselta, joka on uudenaikaisempi kuin toinen vaihtoehto eteläinen campusalue.
Niin tai näin, järkytys oli melkoinen havainnoidessani huoneeni erityispiiteitä. Valtavan pieni koppero, jossa sisustustyylinä on kylmän kalsea maalaamaton betoni ja lakatut vaneriset huonekalut sänky, kirjoituspöytä ja kaappi. Kylpyhuoneen suihkun veden lämmön säätäminen on mahdotonta, sillä sieltä tulee vain kylmää vettä. Toisaalta onko tuolla niin väliä, kun lattiakaivo ei ime vettä. Suihkussa käynti täytyy hoitaa golfklubilla. Golfklubille lähdinkin, kun sain sijoiteltua tavarat sellini kaappiin, kirjoituspöydälle ja lattialle.
Carton House Golf Club.
MM-kisat käydään Carton Housen kahdella 18-reikäisellä kentällä, jotka on nimetty kahden entisen huippugolfarin mukaan Montgomerie ja O’Meara. Montgomerie on kenttänä kuin pelaajanakin hieman väritön, tylsä ja jokseenkin hymytön. Siitä pitävät kentän links-tyyli ja sen 127 hiekkaestettä huolen. O’Meara taas on vaihtelevassa puistomaastossa kulkeva hyvin amerikkalaistyylinen kenttä, jossa löytyy muutama henkeäsalpaavan upea maisema, jos vain pelin tiimellyksessä huomaa niistä nauttia.
Ennen kentälle pääsyä oi kuitenkin käytävä kilpailutoimistossa hakemassa tarvittavat kulkuluvat ja muu kilpailumateriaali. Kilpailutoimistossa odottikin mukava yllätys, kun vastaanottajana oli USGA:n kilpailuhenkilöstöön kuuluva Aimee Ritter, jonka olin tavannut kaikissa käymissäni U.S. Openeissa. Kuulumisten vaihtamisen lomassa hän sujautti minulle kassillisen kisavaatteita (pipo, hanskat ja muutama paita) ja kansiollisen kisakirjallisuutta, jotka minun oli syytä omaksua ennen kisan alkua. Saatuani golfauton avaimet lähdin tutustumaan kenttiin. Kertaalleen kummankin kentän kierrettyäni keräsin kamppeeni ja poistuin takaisin majapaikalleni.
Ensimmäinen kokonainen päiväni Irlannissa oli myös ensimmäinen harjoituspäivä. Kisatoimistosta sain päivän harjoituskierrosten lähtöajat maittain, joten tiesin, missä ja millä kentällä Suomen joukkue harjoittelee. Ajoitin kenttien tarkistukseni niin, että sain suomalaiset kiinni jossain vaiheessa. Hyvä henki ja huumori näyttää joukkueessa vallitsevan eikä minunkaan läsnäoloani katsottu mitenkään pahalla, vaikka enhän minä joukkueeseen varsinaisesti kuulu.
Kun molemmat kentät olin taas kertaalleen kolunnut, oli aika keksiä muuta puuhaa iltaan. Pienen kaupassakäyntikävelyn jälkeen Lindholmin Matti vielä hoiti kipeytynyttä olkapäätäni, joka oli alkanut vihoitella Kytäjän kisojen alla. Matti löysi olkapäästä ja olkavarresta jonkin jumissa olleen lihaksen, jonka hän saikin jotenkin pehmenemään niin, ettei kipua enää oikeastaan tuntunut. Vahva suositus Matin käsittelylle. Joukkueen pelaajat saivat Matilta pientä hierontaa ja kompressiohoitoa jaloilleen Matin uudella ihmelaitteella.
Matti Lindholm pitää pelaajat kunnossa.
Toisena harjoituspäivänä oli tuomaripalaverin aika. Siellä käytiin läpi kilpailumääräykset, paikallissäännöt, pelinopeuden tarkkailu ja tuomareiden asettelu. Saimme myöskin tietää lähtöjärjestyksen maittain ilman pelaajien nimiä. Huomasin, että minulla oli sama kenttä Suomen joukkueen kanssa ainakin kahtena ensimmäisenä päivänä.
Maksimipeliajaksi oli kaavailtu noin 4 tuntia 40 minuuttia kummallekin kentälle. Minusta se vaikutti melko hitaalta, mutta mukana on sellaisia golfin suurmaita kuin Liechtenstein, Liettua, Gabon ja Guam, joista kaksi ensin mainittua ovat ensimmäisissä MM-kilpailuissaan. Heidän pelinopeuden ylläpitämisessä on aivan muut ongelmat kuin lyöntiin keskittymiseen käytetty aika.
Palaverin jälkeen suuntasin vielä kerran kentille tarkastamaan omat tuomarointialueeni, jotta mahdolliset oikoreititkin olisivat heti tuttuja. Täälläkään kenttämestari ei tykkää, jos me ajamme golfautoilla pitkässä hoitamattomassa karheikossa jättäen jäljet, jotka näkyvät monta kuukautta.
Illalla olivat sitten avajaiset. Kaikki 72 kilpailevaa joukkuetta marssivat lippujensa luokse, liput nostettiin salkoihin ja muutama ylistävä puhe pidettiin. Sitten kisat julistettiin avatuiksi ja kaikki kutsuttiin sisälle valtavaan Carton Houseen, jossa tarjoiltiin pikkusuolaista ja juomia. Suurin osa joukkueista tempaisi nakinpalat ja kerrosvoileipäviipaleet nopeasti naamaansa ja ryntäsi ensimmäisellä mahdollisella bussikuljetuksella valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin. Muutaman joukkueen vanhemmat jäsenet ottivat hieman rauhallisemmin ja maistelivat tyytyväisenä ilmaisia viinejä useammankin lasillisen. Ilmeisesti iltapäivälähdöissä olivat he.
Ensimmäisenä kilpailupäivänä aurinko ei vielä ollut ehtinyt nousemaan, kun kello jo ennen kuutta kiekui herätystään. Aamutoimet, tuomarilaukun pakkaus ja aamupalalle noin 500 metrin päähän yliopiston ruokalaan. Pekonia, munakokkelia, mysliä maidon kera sekä juomana tuoremehu ja kahvi, siinä kisakeittiön kirkkain anti aamuruokailuun. Hyppäsin bussiin, jolla ehdin noin seitsemäksi kentälle, jolle ensimmäisten oli määrä lähteä klo 7.45.
Matias Honkala draivaa, Veeti Mähönen, Sami Välimäki sekä valmentajat Pasi Purhonen ja Fredrik Jendelid seuraavat.
Minulle oli annettu vastuulle Montgomerie-kentän väylät 1 ja 2. Koko päivänä ei sattunut yhtään sääntötapausta minun väylilläni. Muutamaa ryhmää pääsin saattamaan pelinopeuden parantamiseksi, missä kyllä onnistuimmekin pelaajien kanssa hyvin. Käytännössä ainoina homminani oli pysyä lämpimänä tuulessa ja merkitä ajat, jolloin ryhmä laittaa lipun reikään takaisin eli saa reiän valmiiksi.
Tarkka kirjanpitoni saikin kiitosta etuysin valvojalta, joka kävi aina välillä kysymässä minulta näitä aikoja, sillä laitoin aikani kuluksi ”pin in”-ajat myös väyliltä 3-6, kun näiden viheriöt tarkkailupaikalleni sattuivat näkymään.
Ensimmäisenä kentälle, ensimmäisenä pois. Näin minulle kävi ensimmäisenä kisapäivänä. Torstain toisena kisapäivänä päivystän ehkä kisojen kauneimmilla väylillä O’Mearan viidellätoista ja kuudellatoista. Valitettavasti torstaiksi on luvattu sadetta, jolloin kentän kauneus hieman häviää ja itsellänikin menee varmasti aikaa kuivana pysyttelyyn. Sade sotkee usein myös pelinopeutta. Töitä siis luvassa ja siksihän tänne on tultu.
Täällä Arto Teittinen, Carton House
