10.–17.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][2]
KilpailuaSuomalaista
Arto Teittinen - Arto Teittinen

Tuomaritoimintaa U.S. Openissa 2019

Suomalaistuomari seuraamassa silmä tarkkana pelitapahtumia.

U.S. Openin tuomarit toimivat nykyään pienissä ryhmissä, joiden vastuulle annetaan yksi väylä kullekin päivälle. Yksi ryhmän jäsenistä toimii ryhmän johtajana, jonka tehtävänä on viime kädessä suunnitella, kuinka tuomaritehtävä kyseisellä väylällä hoidetaan.

Minun ryhmääni kuuluu itseni lisäksi kaksi paikallista tuomaria, jotka eivät hekään aivan läheltä ole paikalle saapuneet, kun toinen tulee Nebraskasta ja toinen Carolinasta. Ryhmällemme on annettu tai arvottu hoidettavaksi väylät 3 ja 9 siten, että torstaina hoidamme kolmosen, perjantaina ysin, lauantaina taas kolmosen ja sunnuntaina vielä kerran ysin. Koska väylä kolme on varsin lyhyt, päätimme hoitaa avauspäivän tehtävän yksi tuomari kerrallaan, päivä jaettuna kolmeen yhtä pitkään osaan. Minulle valikoitui aamuvuoro. Perjantaina pitkälle ysiväylälle päätimme asettaa kaksi tuomaria kerrallaan niin, että yksi hoitaa aamun ja päivän vuorot yhtäjaksoisesti, toinen päivävuoron sekä iltavuoron yhtäjaksoisesti ja kolmannelle jäi hoidettavaksi aamu- ja iltavuorot välissä olevalla pitkällä lounastauolla.

Vaikka keskiviikon ja torstain välinen yö oli hieman rauhattomasti nukuttu pienestä kisajännityksestä johtuen, oli kuitenkin helppo herätä klo 4.40 valmistautumaan ensimmäiseen kisapäivään. Kymmenen tunnin aikaero ei aivan muutamassa päivässä taitu kroppaan. Bussiin klo 5.30 ja puolen tunnin kuljetuksen jälkeen keräämään tarvittavat tuomaritavarat kuten aikatarkkailutaulukko, viimeinen vedos paikallissäännöistä, reikäkohtaiset muistiinpanot, tuomariasettelu (missä kukin on), lähtölista, sääntöohjeet pelaajille, evakuointisuunnitelma, kentän kartta, radiopuhelin, huulirasva ja juomista. Noilla eväillä piti sitten jaksaa yksin väylällä kolme ensimmäiset neljä tuntia.

Ensimmäisten pelaajien oli aikataulun mukaan määrä saapua kolmosen tiille klo 7.19, joten minulla oli hyvin aikaa käydä vielä kerran läpi väylää ja sillä mahdollisesti esiin tulevia tilanteita. Kiertäessäni väylää tutustuin samalla myös väylävalvojiin, forecaddieihin ja tilastoihmisiin. Kierrokseni jälkeen tunsin olevani enemmän kuin valmis tapahtuipa mitä hyvänsä.

Tiesittekö, että nuo vapaaehtoiset tilastoihmiset tuottavat kaiken lyöntimittoihin liittyvän datan, joka näkyy televisiossa ja erilaisissa tietokoneohjelmissa ja sovelluksissa. Kaikki väylät on jaettu noin neljän neliömetrin ruutuihin ja kun pallo päätyy avauslyönnillä jonnekin, nuo vapaaehtoiset merkitsevät tuon ruudun tietokoneelle. Tästä saadaan ensimmäinen tieto lyönnin pituudesta ja pallon sijainnista. Tämän jälkeen pallo paikannetaan optisesti, jolloin saadaan pallon täsmällinen sijainti kentällä. Näin jatketaan aina niin pitkään, kunnes pallo on reiässä. Pelkästään tähän toimintaan on valjastettu noin puoli tusinaa vapaaehtoista kullekin väylälle. Toki he tekevät hommaa vähintään kahdessa vuorossa. Kun tähän päälle lisätään väylävahdit, forecaddiet, liikenteen ohjaajat, myyntikojujen asiakaspalvelijat, jne. ei ole ihme, että vapaaehtoisia on kisaviikon aikana erilaisissa tehtävissä noin 5000 henkeä.

Valmiina kuin partiopoika odottelin jotain tapahtuvaksi. Ohitseni lipui ryhmä toisensa jälkeen, mutta ainoa tehtäväni oli merkkailla vertailua aikatauluun, mutta siinäkään ei ollut mitään hälyttävää. Kaikki ryhmät lopettivat kolmosreiän alle asetetun maksimiaikataulun. Yksi pallo harhautui niin paljon vasemmalle, hieman viheriön 16 katsomon taakse, että arvelin tuomaria ehkä tarvittavan. Odotin pelaajan pyytävän apua, mutta pallon makuu tallatussa karheikossa oli niin hyvä, että pelaaja päätti pelata pallon paikaltaan ja nosti pallonsa kauniisti viheriölle katsomon kaiteiden ylitse. Eikä minua tarvittu apuun tilapäisen kiinteän haitan vuoksi.

Pientä toimintaa päivään sain, kun Ernie Els löi avauksensa niin paljon oikealle, että minä ja mittaihmiset jouduimme siirtymään paikoiltamme, mutta jaloittelu oli vain mukavaa vaihtelua koleaan aamuun. Siinäpä ne sitten olivatkin minun tähtihetkeni tuomarina ensimmäisenä päivänä. Tilalleni tulleelta Richard Dosekilta kesti tasan minuutin saada itselleen tuomaritehtäviä. Juuri vaihdettuamme vuoroa ja ennen kuin ehdin edes poistua paikalta Marc Leishman pyysi tuomariapua jouduttuaan matalan tv-kamerakorokkeen taakse karheikkoon. Pallon makuu oli ilmeisesti sen verran huono, että kun kerran paikallissäännöt sallivat vapautuksen linjalla olevasta tilapäisestä kiinteästä haitasta, niin Leishman päätti hyödyntää tätä sääntöä, vaikka oli aivan varmaa, että hän nostaisi pallon reilusti yli korokkeen. Kollegani Dosek kävi avustamassa Leishmania vapautumisprosessissa ja minä jatkoin matkaani kohti lounaspöytää suoriuduttuani ensimmäisen kisapäivän hommistani sananmukaisesti puhtain paperein.

Iso golftapahtuma vaatii runsaasti oheishenkilöstöä.

Toiselle kisapäivälle osalleni koitui tuo hyppyvuoro eli aikainen aamu ja illan viimeisten maaliin saattaminen. Lähdöt kun tapahtuvat kahtena ensimmäisenä päivänä sekä ykköseltä että kympiltä, niin yhdeksikkö on puolelle pelaajista viimeinen reikä pelattavaksi.

Vaikka aivan aamusta ei ysiväylälle tarvinnutkaan rynnätä, oli herätys klo 5.30 ja bussissa olin jo klo 6 matkalla kohti kenttää. Olipahan kerrankin riittävästi aikaa syödä aamupalaa ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Toimipisteelle täytyi kuitenkin lähteä hyvissä ajoin, sillä matkaa oli kohtuullisen paljon, sinne ei ollut kuljetusta ja kentälle oli pyrkimässä jonkin verran katsojiakin. Meren rannassa kulkevan väylän varrelta oli upeat näkymät, mutta avarat näkymät antoivat myös tuulelle mahdollisuuden tuivertaa. Kun lämpöä ei aamulla ollut kuin hieman reilut kymmenen astetta, oli passipaikkani viheriön reunalla aluksi varsin viluisen oloinen.

Mieltä ja lihaksia kuitenkin lämmitti nopeasti aktiviteetit, joita pelaajat tällä kammottavan pitkällä, 481 metrisellä, par-nelosella tuomarille järjestivät. Jo heti kolmannessa ryhmässä pelannut Etelä-Afrikan Merrick Bremner tarvitsi apua punaiselta estealueelta vapautumisessa, kun hänen pudottamansa pallo jatkuvasti valui ulos vapautumisalueelta. Tällaista estealueelta vapautumista pääsin avustamaan kaikkiaan kolme kertaa aamuvuoroni aikana.

Muuta aktiviteettia sääntöjen suhteen tuli, kun kastelulaitteen kansi jäi Englannin Matt Fitzpatrickin jalan alle ja yhdessä etsimme lähintä täydellisen vapautumisen pistettä ja sen jälkeen mittasimme vapautumisalueen laajuutta. Kaiken tuon etsinnän ja mittailun jälkeen peli jatkui karheikon sijaan väylämittaiselta ruoholta. Myös yksi turhan tiukasti maahan tungettu mikrofoni onnistuttiin siirtämään pelaajan tieltä ja kun juuri ennen vuoroni loppumista avustin pitkästä heinästä poispääsyä pelaamattoman paikan säännöllä, olikin aamupäiväni tuomaritehtävät lueteltu. Toki aamuun kuului myös radiopuhelimella tehtyä tavanomaista viestintää hitaista ryhmistä ja tiiauspaikan odotusajoista.

Lounastauon jälkeen palasin päivystämään, mutta nyt viheriön sijaan pallojen alastulopaikalle, jossa saattaisi sattua ja tapahtua. Tällä kertaa ei sattunut eikä tapahtunut. Kohokohdiksi muodostuivat idolini Phil Mickelsonin seuraaminen lähietäisyydeltä, Englannin Tyrrell Hattonin lähes 400 metrinen avauslyönti asfalttitien avustuksella ja järjestetty autokyyti takaisin USGA:n Rules Officelle kahden ja puolen kilometrin päähän. Epämiellyttävintä oli lämpötilan lasku illan myötä ja tuulen voimistuminen, joka teki ilmasta vielä aamuakin kylmemmän tuntuisen. Ja minähän en Kaliforniaan kesäkuussa pipoa tai hanskoja mukaani ottanut. Ja tästä otan opikseni ja pakkaan jatkossa ne aina mukaan.

Täällä Arto Teittinen, Pebble Beach ja U.S. Open

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje