15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][13]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Thaimaan maajoukkue kilpailee Suomessa

Kanyalak Preedasuttijit viihtyi Suomessa kaudella 2015. Matkan kruunasi Erkko Trophyn ykköstila.

Neljä nousevaa thaimaalaista osallistuu Loimijoella, Tapiolassa, Vuosaaressa sekä Hillside Golfissa pidettäviin kisoihin seuraavan kahden viikon aikana.

Loimijoella 20.-21.7 pidettävän Finnish Junior Tourin osallistujat saavat kovaa peliseuraa Thaimaan maajoukkueen vierailun myötä.

Kansainvälistä menestystä niittäneeseen joukkueeseen kuuluu kaksi poikaa, Witchayanon Chothirunrungrueng ja Sadom Kaewkanjana, sekä kaksi tyttöä, Pajaree Anannarukarn ja Kanyalak Preedasuttijit joista jälkimmäinen voitti viime vuonna Talissa pelattavan arvostetun Finnish Amateur Championshipin.

Iältään 17-19-vuotias nelikko osallistuu myös Tapiola Golfissa ja Vuosaari Golfissa 23.-24.7. pelattavaan Links Trophyyn. Heidän vierailunsa kulminoituu Hillside Golfissa 27.-29.7. pelattavaan Nation’s Cupiin, jossa suomalaiset kärkiamatöörit ja -ammattilaiset pääsevät haastamaan thaimaalaiset joukkueturnauksessa.

Thaimaan maajoukkueen pelaajat ja kapteeni kuvattuna Bangkokin lentokentällä.

Thaimaan maajoukkueen pelaajat ja kapteeni kuvattuna Bangkokin lentokentällä.

Ennen kisoja thaimaalaiset tutustuvat myös Kytäjän kenttiin, sekä Kultaranta Golfiin Naantalissa, joka on matkan aikana heidän ensimmäinen tukikohtansa Suomessa

Thaimaalaisten Suomen vierailu ei ole sattumankauppaa, vaan vihtiläisen yrittäjän Juha Ritvalan  työn tulosta.

Kaudella 2014 hän tuotti Suomeen nuoren ammattilaispelaajan Panuphol Pittayratin. Vuonna 2015 yhteistyössä Thaimaan golfliiton kanssa Suomessa ja Erkko Trophyssa vieraili neljä nuorta pelaajaa. Ritvala organisoi myös Suomesta Thaimaahaan kuuden ammattilaisen tiimin pelaamaan ja harjoittelemaan talven ajaksi.Tuosta ryhmästä parhaiten menestyi Asian Tourilla nykyään kiertävä  ja Bangkokin liepeillä asuva Janne Kaske, jonka asioiden hoitajana Ritvala toimii.

”Thaimaassa tehdään valtavan hyvää työtä nuorten pelaajien kehittämiseksi. He haluavat saada pelaajilleen kokemusta ulkomaisista kentistä ja kisoista. Tavoitteenani on, että jo kaudella 2017 Suomeen lentäisi 30-50 nuorta pelaaja kisailemaan ja osallistumaan Nations Cupiin. Vastaavasti kotimaisille pelaajille on tarkoitus järjestää kisoja sekä leiritystä Thaimaassa,” Ritvala kertoo.

Suomalaisten vientiyritysten kanssa tiivistä yhteistyötä tekemä Ritvala näkee golfissa mahdollisuuksien sillan liiketoiminnan kehittämiseen.

”Aasiassa ja etenkin Thaimaassa yritysten parhaita tapoja luoda ja syventää asiakassuhteita on tehdä se golfin kautta”, Ritvala määrittää.

Hill Side Golfissa tarjolla kisaa ja opetusklinikkaa

Kari Piippo isännöi Hill Sidessa Nations Cupin pelaajia.

Kari Piippo isännöi Hill Sidessa Nations Cupin pelaajia.

Hill Side Golf on ollut mukana tapahtuman suunnittelussa ja toivottaa aasialaiset vieraansa avosylin tervetulleiksi. ”Kehitämme Hill Sidestä huippuluokan harjoitus- ja kilpailukeskusta, ja kansainvälisten pelaajien saapuminen on meille aina suuri kunnia. Thaimaan maajoukkueessa on varmasti tulevia maailman huippuja, joten seuraamme suurella mielenkiinnolla heidän otteitaan ja kenttäennätysten kehittymistä. Toivotamme golfin ystävät lämpimästi mukaan seuraamaan Nation’s Cupia sekä golfklinikkaan ennen turnausta”, Hill Side Golfin toimitusjohtaja Kari Piippo sanailee.

Kilpailun ja klinikoiden tarkemmista aikatauluista lisätietoa www.hillsidegolf.fi sekä Nation’s Cupin omilta kotisivuilta.

Thaimaan maajoukkue on Suomessa 16.07.-01.08.2016. Heidän koko vierailunsa kuulumisia voi seurata tapahtuman virallisilta kotisivuilta osoitteessa www.minnethaimaassa.com/nationscupja sosiaalisessa mediassa hashtagilla #nationscup2016.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje