Yhdysvaltain kenttäarkkitehtien puheenjohtaja uskoo, että tulevaisuuden golfkentät ovat jotain ihan muuta kuin ne, joilla lajia nyt harrastetaan.
Missä on golfin kiehtovuuden salaisuus? Mikä saa meidät palaamaan kentälle kerta kerran jälkeen uudelleen ja elämään hetkessä niin voimakkaasti, että voimme myöhemmin palauttaa tapahtumat lyönti lyönniltä mieleen?
Vastaus löytyy siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että golf on ihmiskeholle ja -mielelle poikkeuksellisen moniulotteisen haasteen heittävä peli. Golf on liikuntaa, ainakin huipputasolla myös hyvää ongelmanratkaisukykyä edellyttävää urheilua. Se on taitolaji, joka reikäpeliä pelattaessa laittaa ottamaan mittaa myös vastustajan henkisestä kantista.
Golfkenttääkään ei aina tarvita. Tunnemme olevamme golfin parissa, kun hiomme tekniikkaamme harjoituskentällä tai pidämme yllä tuntumaa lähipeliin sisätiloissa talvella. Konsoli- ja tietokonepelit ovat nekin saaneet monet uppoamaan golfin maailmaan jo vuosikymmenien ajan, ja virtuaalitodellisuus tulee hyvää vauhtia perässä.
Suomessa golfia on pelattu hiekkaisilla pallokentillä, lentokentillä ja rintamalla metsässä korsujen tuntumassa. Pikkukenttiä on rakennettu takapihoille kautta maan.
Se, että golf on ytimeltään nimenomaan peli, ei pelkkää suorittamista, vetää meitä puoleensa kuin leikki lasta. Juuri tämä on se liima, joka yhdistää kaikkea sitä, mitä golf meille merkitsee.
Tämä on tulokulma, jolla Yhdysvaltain kenttäarkkitehtien yhdistyksen (ASGCA) puheenjohtajana lokakuussa aloittanut Forrest Richardson haluaa herätellä muita yhdistyksen jäseniä. Peliä voidaan pelata monin eri tavoin, ja sen oivaltaminen avaa Richardsonin mukaan ovia vielä moniin toistaiseksi kartoittamattomiin suuntiin. Hän heittää ilmaan kysymykseen siitä, ovatko nykyisin yhteisesti hyväksytyt säännöt ja käytännöt rajoittaneet liiaksi lajin parissa toimivien mielikuvitusta ja luovuutta.
Se, että golf on ytimeltään nimenomaan peli, ei pelkkää suorittamista, vetää meitä puoleensa kuin leikki lasta. Juuri tämä on se liima, joka yhdistää kaikkea sitä, mitä golf meille merkitsee.
Richardson säesti puheenjohtajakautensa alkua videolla, joka oli hänen ohjelmanjulistuksensa. Nimi, Ahead of the Game, viittasi siihen, että golfkenttäarkkitehtien on hänen mukaansa kuljettava lajin eturintamassa, näytettävä pelille suuntaa. Myöhemmin Richhardson palasi ajatuksiinsa vielä “ASGCA Insights” -podcastissa.
Golfin ideassa on Richardsonin mielestä yhä paljon löytämätöntä potentiaalia. Kaikkea ei vielä ole keksitty, vaan esimerkiksi tekninen kehitys tulee yhä ennemmin tai myöhemmin muokkaamaan peliä monin eri tavoin.
Richardson kehottaa palauttamaan mieleen, että golfin alkutaipaleella lajia harrastettiin satoja vuosia ilman minkäänlaisia standardeja. Ei ollut lukkoon lyötyä reikämäärää tai nykyisen kaltaisia par-lukuun sidottuja väyliä. Haasteet olivat ainutkertaisia, maaston sanelemia ja pelaajien itse itselleen asettamia.
Tärkeintä oli, että golf toi ihmiset yhteen ja tarjosi viihdyttävän haasteen. Se oli jotain, minkä parissa oli hauska olla.
Nimenomaan hauskuudessa on Richardsoninkin mukaan lajin ydin. Siksi arkkitehdin tärkein velvoite on pyrkiä luomaan jotain sellaista, mikä saa pelaajan palaamaan kerta kerran jälkeen uudestaan takaisin.
Miten se onnistuu? Tärkeintä Richardsonin mukaan on ennakkoluulottomuus. On kysyttävä itseltä, mitä kaikkea voidaan tehdä toisin kuin ennen. Kentät muistuttavat nykyisin toisiaan niin paljon, että yllätyksellisyydellä ei ole elintilaa. Kuitenkin arkkitehdin ulottuvilla on aina mahdollisuus luoda jotain uutta, kehittää erilaisia tapoja pelata peliä. Nyt on korkea aika tarttua tuohon mahdollisuuteen.
Ajankäyttö on yksi haasteista, joihin arkkitehdin on löydettävä ratkaisuja. Siksi pelaajille on tarjottava joustavan pelaamisen tarjoavia vaihtoehtoja. Päähänpinttymä vakiomittaisesta 18:sta tai 9:stä reiästä on uskallettava heittää romukoppaan. Par 3 -kenttä voi hyvin toteutettuna tuottaa aivan yhtä paljon iloa ja olla täysipainoinen golftaitojen testi. Ajallisesti lyhyempi rupeama pelin parissa voi tehdä paluun kentälle huomattavasti totuttua houkuttelevammaksi.
Vähemmän on enemmän, on yksi Richardsonin pääväittämistä. Se liittyy yhtä hyvin pelin vaatimaan aikaan kuin kentän tarvitsemaan tilaan. Golf ei vaadi kymmeniä hehtaareja, jos peliin otetaan huomattavasti normaalipalloa lyhyemmän matkan lentävä peliväline. Japanissa suosittu park golf tai Britteinsaarilta tutut pitch and putt -kentät ovat jo näyttäneet tietä pienemmän mittakaavan golfiin. Richardson kertoo itsekin löytäneensä golfin minigolfin välityksellä.
Kun pakkomielle kenttien samankaltaisuudesta heitetään romukoppaan, mahdollisuuksia on lähes rajattomasti. Lajin tarjoamat pähkinät voivat olla jotain aivan muuta kuin mitä golfarit ovat tottuneet pureskelemaan.
”Huomispäivän golfkentät tulevat olemaan erilaisia: Niiden on pakko olla.”
ASGCA laittaa jäsenyyskriteerit uusiksi
American Society of Golf Course Architects on jo 75 vuoden ajan ollut ammattikunnan äänitorvi ulospäin ja foorumi jäsenten keskinäiselle yhteydenpidolle. Jäseniä on tällä hetkellä 168, mutta yhdistyksen arvostus edes omien keskuudessa ei ole sitä, mitä joskus aiemmin.
Oireellista on, että esimerkiksi kenttäarkkitehtuurin suuriin nimiin viime vuosikymmeninä lukeutuneet Tom Doak ja David McLay Kidd loistavat poissaolollaan. Useita hienoja resort-hankkeita luomassa ollut Mike Keiser sanoo suoraan, ettei ole ollut vähääkään kiinnostunut siitä, ovatko hänen palkkaamansa arkkitehdit olleet yhdistyksen jäseniä vai eivät.
Nuoren polven tekijöiden poissaoloa selitti jonkin aikaa golfkenttärakentamisen hyytyminen. Jäsenyyden edellytys kun oli vähintään kahdeksan vuoden toimiminen alalla ja mukanaolo vähintään viidessä 18-reikäisessä hankkeessa.
Viime aikoina tosiasiat on jouduttu tunnustamaan ja jäsenyyskriteerejä höllentämään. Uuden puheenjohtajan johdolla niitä on tarkoitus edelleen väljentää. Forrest Richardsonin mielestä on tärkeää katsoa kokonaiskuvaa ja hyväksyä työnäytteiksi myös harjoitusalueet, vanhojen kenttien kunnostukset, par 3 -kentät ja niin edelleen.
”Haluamme mukaan myös ne, joilta nykyisessä taloudellisessa tilanteessa menisi kokonainen elinikä vanhojen kriteereiden täyttämiseen. Haluamme heidät mukaan toimintaan jo uran alkuvaiheessa, ei vasta sen loppupäässä.”
Meidän työmaailmassa puhutaan scopesta. Eli mikä on se maailmankaikkeus mihin tätä asiaa verrataan.
Ajatella että nykyscopessa on edelleen mm. se että etiketin mukaan pitää olla kauluspaita pelatessa. Ja sääntöjen ylin elin on rojalaal ja anssaient Sant Antreyys. Juu, analysoikaa niinkuin haluatte, mutta menkääs rolajaals ja ansienttien herrojen puheille radikaaleista ehdotuksistanne. Taisi muuten olla niin että kauluksettomuus pelatessa on nykyisin ok. Se on moderni johtoryhmä siis nykyisin.
Pannaas muuten tosiaan raja pallon lentomittoihin. Oletus on, että se ei oikein puhuttele pitkälle lyöviä treenaavia lajin urheilijoita. Eli lähipeligurut kiittävät. Ehkä major-voittaja onkin se kovimman lähipelineuronit ja pään omaava 87 -vuotias. Hauska idea joka mahdollistaa vaikka Mikkelinpojan olla kärjessä jollain listalla, eli heikon pään omaavat taiturit ehkä voivat vielä olla maailimanlistoilla kärjessä.