Golf Talmalle aikainen joulu – kenttäyhtiö saa vajaat puoli miljoonaa euroa veronpalautusta - Golfpiste.com

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golf Talmalle aikainen joulu – kenttäyhtiö saa vajaat puoli miljoonaa euroa veronpalautusta

Golf Talman kiinteistövero pienenee tuntuvasti ensi vuodesta lähtien. Kuva: Golf Talma

Kenttäyhtiö oli maksanut aiheettomasti kiinteistöveroa omistamastaan metsämaasta.

Golf Talma oy:llä on ollut korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO) vireillä valitusprosessi, jonka aiheena on ollut kenttäyhtiön omistamastaan metsämaasta maksama kiinteistövero. Pitkään kestäneen prosessin jälkeen korkeimmassa hallinto-oikeudessa päädyttiin GT:n kannalta suotuisaan vaihtoehtoon, jossa metsäalueet vapautettiin veron piiristä.

Vuoden 2019 lopulla yhtiö laati valituksen yhtiön kiinteistöverokohtelusta verotuksen oikaisulautakunnalle. Käsittely oikaisulautakunnassa kesti lähes kaksi vuotta.

Päätöksen mukaisesti Golf Talma oy saa veronpalautuksia verovuosilta 2014−2021 yhteensä noin 460 000 euroa. Kiinteistövero asettuu ensi vuonna noin 17 000 euron tasolle, kun vuosina 2013−2021 veroa on maksettu keskimäärin 74 600 euroa vuodessa.

Tulevaisuudessa veron määrään vaikuttavat Sipoon kunnan kiinteistöveroprosentti, mutta myös mahdollisesti muuttuva Talman alueen kaavoitustilanne sekä valtiovarainministeriössä valmisteilla oleva kiinteistöverouudistus.

Lähde: Golf Talman kotisivut

Lue seuraavaksi: Golfin kasvava suosio näkyy yhtiöiden kassassa – Golf Talma uudistaa kenttiään isolla rahalla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje