23.2.–2.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][4]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Wilson laittoi 120 tietokonetta raksuttamaan: lopputuloksena saatiin pitkälyöntiset ja kevyet mailat, ja naisille omansa

hot-list-banner

Wilsonin D9-rautojen pohjassa olevat uretanilla täytetyt lovet lisäävät lyöntipinnan kimmoisuutta ja samalla pallonnopeutta.

Harvat valmistajat tuottavat markkinoille niin kattavaa valikoimaa naisille suunniteltuja mailoja kuin Wilson.

Wilson Golf esitteli viime viikolla uuden D9-malliston, jota suunniteltaessa on johdatellut yksi kuningasajatus ylitse muiden: saada pelaaja lyömään palloa pidemmälle.

Uutta mallistoa kehitellessään Wilson testasi lukuisia lapaversioita mallinnusohjelman avulla pyöritettyään tauotta 120:aa tietokonetta viikon ajan. Päämääränä oli löytää tuotantoon johtava ratkaisu, josta harrastaja saisi mahdollisimman hyvin kaipaamansa hyödyn irti.

Mikäli pitää puumailojen salamyhkäisestä ulkoasusta, D9 tarjoaa kiinnostavan vaihtoehdon. Menemällä mailojen ytimeen, uusissa puissa on vähemmän teknologiaa kuin edellisessä D7-mallistossa. Usein vähemmän on kuitenkin enemmän.

Draiverissa suurin mielenkiinto kohdistuu yhtiön Peak Kinetic Response -teknologiaan, jossa Wilson on jakanut lyöntipinnan useisiin eri vyöhykkeisiin. Tällä tavoitellaan lyönteihin optimaalista pituutta, vaikka pallo osuisi hieman etäämmälle sweet spot -osumakohdasta.

Lavan yläosa on valmistettu hiilikuidusta. Säästyneen painon avulla painopiste on saatu alemmaksi, joka takaa paremman nousukulman ja lentoradan. Säädettävyysominaisuus löytyy lavan pohjasta, jossa pelaaja voi muunnella anteeksiantavuutta ja pallonlentoa kolme- tai kymmengrammaisen painoliittimen avulla.

Wilson on käyttänyt ensimmäistä kertaa vaihtelevan paksuista lyöntipintaa sekä väyläpuissa että hybrideissä. Tämä lisää pallonopeutta ja edistää laukaisukulmaa isommalla alueella osumapinnassa.

Yhtiön linjaus on mainio, sillä harrastajamäärät, kuten myös D9:n kaltaisten mailojen kysyntä naisten keskuudessa ovat kasvamaan päin.

Rautojen Power Hole 2.0 -teknologia tarkoittaa lavan pohjassa olevaa kolmea uretaanilla täytettyä lovea, jotka lisäävät lyöntipinnan kimmoisuutta. Tälläkin on keskeinen vaikutus suurempaan pallonnopeuteen ja lyönnin pituuteen.

Ripauksen ulkoista mystiikkaakin sisältävän draiverin Peak Kinetic Response -teknologia pitää huolen. että hieman epätarkemmatkaan osumat eivät syö avausten mittaa.

D9-raudoissa on ohuin ja samalla joustavin lyöntipinta yhtiön historiassa. Tämä tuottaa automaattisesti lisää potkua osumaan. Laajempi sweet spot -osumakohta edistää anteeksiantavuutta, ja alempana oleva painopiste puolestaan nostaa pallon korkeammalle. Siten lähestymiset putoavat viheriölle pehmeämmin ja hallitummin.

Anteeksiantavuutta ja korkeampaa pallonkaarta lisää myös rautojen keveys. Tavallista vahvemmat nostokulmat saavat nekin pallon lentämään korkeammalle jo alhaisilla svinginopeuksilla.

Wilson huomioi uutuusmallistossaan tuttuun tapaan myös naiset, joille monikaan merkki ei tarjoa omia vaihtoehtoja klubipelaajille suunnattujen välineiden kategoriassa. Yhtiön linjaus on mainio, sillä harrastajamäärät, kuten myös D9:n kaltaisten mailojen kysyntä naisten keskuudessa ovat kasvamaan päin.

D9-malliston koko naisten valikoima on teknologialtaan ja ulkoasultaankin – toisenlaista värimaailmaa lukuun ottamatta – identtinen miesten mailojen kanssa. Hinnoittelussa ainoa poikkeus liittyy rautoihin, joissa kuusi grafiittivartista rautaa on materiaalieron vuoksi sata euroa kalliimpi kuin miesten vastaavat teräsvartiset raudat.

Koko Wilsonin D9-mallisto saapuu merkin jälleenmyyjille tiistaina.

Suositushinnat:

Draiveri: 320,00 euroa
Väyläpuu: 229,00 euroa
Hybridi: 199,00 euroa
Raudat: 599,00 euroa (5-PW)

Naisten D9-malliston hinnat samat, paitsi raudat 6-PW ja SW: 699,00 euroa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje