21.5.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Golf Pride käänsi gripin "ylösalaisin" – erikoisen ratkaisun uskotaan parantavan puttaamista

Golf Priden Reverse Taper on mielenkiintoinen uutuus grippimarkkinoille.

Erikoisgripistä on kolme eri vaihtoehtoa erilaisilla otteilla pelaaville.

Polkupyörää ei kannata keksiä uudestaan, sen kaikki tietävät. Golf Priden insinööriosastolla lähdettiin silti leikittelemään ajatuksella, josko toimivan asian voisi sittenkin tehdä vielä paremmin.

Tämän ideariihen tuloksena syntyi Reverse Taper -putterigrippi, jonka mullistavana ajatuksena oli kääntää grippi käytännössä ylösalaisin: grippi on yläosasta ohuempi ja alhaalta paksumpi.

Mitä Golf Pride sitten hakee tällä alkuun varsin erikoiselta kuulostavalla muotoilulla? Yritys kertoo ohuen yläosan helpottavan vakaan otteen saamista, kun taas paksumpi alaosa vähentää puristusta gripistä. Näiden yhteisvaikutuksena Golf Pride sanoo putterin liikkuvan sulavammin ilman ylimääräisiä nykimisiä osumahetkellä.

Huhtikuun puolivälissä myyntiin saapuvan noin 28 euron hintaisen gripin kehitystyö alkoi vuonna 2021. Lukemattomien testien, analyysien ja muovausten jälkeen myyntiin saapuu kolme eri versiota gripistä: pyöreä, pistooli ja tasainen. Saataville tulee myös kaksi eri kokoa, keskikokoinen ja iso.

Pyöreän gripin kerrotaan sopivan kaikille puttaajille, kun taas vasen käsi alhaalla puttaavat (oikealta puolelta pelaavat) pelaajat saavat pistoolin mallisesta gripistä isoimman hyödyn irti. Flat-malli on suunniteltu etenkin kämmenet vastakkain puttaaville golfareille.

Reverse Taper -grippejä on jo nähty DP World Tourilla ja LPGA Tourilla, ja vastaanotto kiertuepelaajien keskuudessa on ollut positiivista sorttia. Sitä se on ollut muillakin testaajilla, jotka ovat kiitelleet gripin toimivuutta ja osumatunteen siirtymistä lavasta gripin kautta käsiin.

”Putterigrippien kategoriassa havaitsimme trendin, jossa valmistajat yrittivät aktiivisesti suunnitella tuotteita, jotka poistavat kädet puttausprosessista, kun taas tutkimuksemme osoittavat, että optimoimalla käsien ja otteen välisen yhteyden, pelaajat voivat parantaa suorituskykyään”, Golf Priden johtaja James Ledford kertoo.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan millaisen vastaanoton uutuusgrippi saa Suomen markkinoilla tulevalla kaudella ja tulevaisuudessa.

Lue seuraavaksi: Moni pilaa pelinsä pelaamalla liian kuluneilla gripeillä - katso vinkit gripin valintaan!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)