Jussipaitaa mailan päälle – Suomalaisyritys hakee mailahupuilla markkinarakoa maailmalta - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Välineet

Jussipaitaa mailan päälle – Suomalaisyritys hakee mailahupuilla markkinarakoa maailmalta

Havenix Golfin valikoimassa on tuttuja kuoseja, joita tulee tämän vuoden aikana lisää.

Muumit ovat kova sana Suomessa kuin myös muissakin maissa. Golfareille on tarjolla suosikkihahmoilla kuvioituja mailahuppuja.

Viime syksynä espoolainen Miikka Aalto laittoi puolisonsa kanssa pystyyn ”mailahuppujen kotisataman” Havenix Golfin. Ideana on erottautua mailanpään suojuksilla muun muassa kaikille suomalaisille tuttujen kuosien avulla.

Tällä hetkellä heidän keihäänkärkenään on muumikuvioiset mailahuput. Nuuskamuikkunen, Pikku Myy ja muut tutut muumihahmot ovat saatavilla koristamaan bägejä.

Viime aikoina mailahuppugenreen on tullut enenevissä määrin niin nahkaisia kuin klassisia kankaasta valmistettuja mailahuppuja puumailoille ja puttereille. Kyseisessä markkinassa Havenix Golfin perustajat näkivät tilaisuutensa iskeä omalla tavallaan lusikkansa soppaan.

”Aikaisemmin mailahuppujen saatavuus on ollut aika rajattua. Pidämme itse personoidummasta linjasta. Lähtökohtamme olikin tuoda erilaisia huppuja uudenlaisella designilla saataville. Halusimme tuoda tiettyjä brändejä myös mukaan, joista muumit ovat nyt ensimmäinen”, Aalto taustoittaa.

Tuoreen yrityksen varasto on toistaiseksi Aallon kotitalossa, josta käsin mailahuput lähtevät eteenpäin. Jälleenmyyjistä Golf Point ja Birdieman on ottanut heti alkuvaiheessa Havenixin tuotteita valikoimaansa. Helsingin keskustan ja lentokentän Moomin Shopien hyllyillä on kyseiseen teemaan sopivia huppuja.

”Tavoitteena meillä on saada luonnollisesti menekkiä Suomeen ja Pohjoismaihin, mutta muumit tunnetaan hyvin esimerkiksi Japanissa ja Briteissä. Näiden maiden jälleenmyyjille meillä on tarkoitus saada huppumme myyntiin.”

Jussipaitaa Pohjanmaalle

Muumien lisäksi persoonallista mailahuppua on tällä hetkellä tarjolla ennen muuta pohjanmaalaisille golfareille. Jussipaitakuosisella hupulla kosiskellaan lakeuksien pelaajia, jotka haluavat erottautua kotiseutunsa värein ympäri golfkenttiä.

”Suunnittelemme itse kaikki nämä huput ja hoidamme operatiivisen toiminnan. Olemassa olevien huppujen lisäksi räätälöimme yrityksille huppuja heidän toiveidensa mukaan”, Aalto kertoo.

”Koitamme löytää kuoseja, jotka pystyy assosioimaan jollain tavalla golfiin. Ihmiset tykkäävät usein jostain hauskasta tai sitten tyylikkäämmästä ja perinteisestä. Pyrimme brändättyjen tuotteiden lisäksi palvelemaan näitä kahta sektoria. Seuraamme tarkasti, mitä muuta on markkinoilla tarjolla.”

Yrittäminen kulkee suvussa

Aalto on pelannut golfia neljän vuoden ajan. Yrityskumppanina oleva puoliso on myös tutustunut lajin saloihin. Tällä hetkellä he pyörittävät Havenix Golfia päätöidensä ohessa.

It-alan myyntitehtävissä toimivalle Aallolle tämänkaltainen ”sivubusiness” sopii luontevasti.

”Tässä yhdistyvät omat mielenkiintoni harrastuksesta lähtien, joten se innostaa tekemään hommia kunnolla.”

Yrittämisen sanotaan kulkevan monesti verenperintönä. Aallon kohdalla se pätee sananmukaisesti.

”Tämä on minulle ja puolisolleni ensimmäinen oma yritys, mutta perheessämme on vahva yrittäjätausta. Sisko toimii tällä hetkellä yrittäjänä, isä on ollut pariinkin kertaan yrittäjänä ja veljellä on myös samanlaista taustaa. Siinä mielessä tämä ei ole ihan tuntematon polku”, Aalto naurahtaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Range says:

    Luin artikkelin ja ajattelin tilata kannatus mielessä puumailoihin huput, mutta ei löytynyt nyt oikein mitään mieleistä. Toivottavasti varsinkin ”aasialaiset” löytävät noi Moomin shopin tuotteet….

    Melko monta huppua joutuu myymään, jotta saa leivän päälle kinkkua, mutta yrittäminen on….