8.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][36]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Vanhassa vara parempi? – isoilla kiertueilla on useita ”eilispäivän” mailoja käyttäviä pelaajia

Henrik Stensonin käyttämät Callaway Legacy Black -raudat suunnattiin kuusi vuotta sitten Japanin markkinoille. Kuva: Getty Images

Uusin teknologia ei ole kaikille huippugolfareille ehdoton asia.

Pääkiertueilla pelaavilla ammattilaisilla lähes kaikilla on välinesopimus, mikä takaa heille edustamansa merkin uusimpien mallisarjojen työkalut. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaisella huippupelaajalla olisi bägissään tuoreinta kalustoa.

Eturivin pelaajat toki mieluusti hyödyntävät tänä päivänä – tavallisten klubigolfareiden tavoin – viimeisimmän teknologian tarjoamat edut, mutta joukossa on yllättävän paljon myös niitä, jotka pysyttelevät tiukasti vanhoissa luottomailoissaan.

Tämän joukon kenties tunnetuin pelaaja on vuoden 2016 Open-voittaja Henrik Stenson. Ruotsalaisen bägistä löytyy kymmenen vuotta vanha Callawayn Diablo Octane Tour -puukolmonen, jonka lapa on kiinnitetty niin ikään iäkkäämpään osastoon kuuluvaan Grafalloy Blue -varteen.

Kyseisiä varsia ei enää valmisteta, mutta Stenson on kertonut omistavansa niitä laatikollisen. Stensonin arsenaali sisältää muutakin mielenkiintoista, sillä vuonna 2013 esitellyt Callaway Legacy Black -raudat suunnattiin Japanin markkinoille.

Adam Scottilla on käytössään vieläkin vanhempia mailoja, sillä Titleist 680MB-raudat ilmestyivät kauppojen hyllyille jo vuonna 2003.

Samaan talliin kuuluvalla ja ylivoimaisesti U.S. Senior Openin voittaneella Steve Strickerillä on myös ”vanhan liiton” mailoiksi kelpaavat Titleist 755 Forged -raudat vuodelta 2006. ”Mr. Septemberin” setistä löytyy muutakin vanhempaa työkalua, kuten muun muassa 913-draiveri, 915-väyläpuu sekä Odysseyn White Hot #2 -putteri.

Adam Scottin Titleist 680 MB -raudat ensiesiteltiin jo 16 vuotta sitten. Kuva: Getty Images

Matthew Fitzpatrickilla on bägissään nuoreksi pelaajaksi yllättävän iäkäs kokoonpano. TaylorMaden M2-draiveri ja Titleistin 917-väyläpuu ovat kahden kolmen vuoden takaa, mutta Pingin S55-raudat ovat jo kuusi vuotta vanhat.

Samaa ikäluokkaa ovat Titleistin Vokey SM5 – ja SM6 -wedget sekä Yes Tracy -putteri, jota hän käytti olleessaan vielä amatööri.

Bubba Watson käyttää Fitzpatrickin tavoin Pingin S55-rautoja.

”Ne ovat toimineet minulla hyvin ja olen voittanut raudoilla muutaman turnauksen, joten en näe aihetta vaihtoon. Se oli myös Pingille ok”, merkin tärkeimpiin sopimuspelaajiin kuuluva Watson kertoi hiljattain.

Watson totesi myös pitävänsä rautojensa tarjoamasta matalasta lentoradasta ja työstettävyydestä.

Pingin S-55-rautoihin on mieltynyt myös Euroopan lupaavimpiin nuoriin pelaajiin kuuluva, aiemmin tänä kesänä British Mastersin voittanut Marcus Kinhult. Pingin mailoja enimmäkseen sisältävästä ruotsalaisen bägistä löytyy lisäksi kolme vuotta vanhat Titleistin 917-väyläpuu ja Odysseyn putteri.

Matthew Fitzpatrickin Taylor Made M2 -draiveri ei ole ihan uusinta uutta. Kuva: Getty Images

Paul Caseyllä on moneen vanhempiin malleihin mieltyneihin pelaajin verrattuna varsin tuoreet raudat, vaikka jollakin mittapuulla vuoden 2015 Mizuno MP-5:set ovat jo eilispäivää.

Caseyn tavoin ilman merkkisopimusta olevalla Patrick Reedillä on paitsi tavallista sekalaisempi, myös tavallista vanhempi kokoonpano. Pingin G400-draiveri on vain parin vuoden takaa. mutta Callawayn XR16-puukolmonen tuli markkinoille vuonna 2016.

Reedin Callaway RAZR X MB -raudat ovat puolestaan vuodelta 2011.

Thorbjørn Olesen on ollut monen entisen Nike-pelaajan tavoin vapaa agentti jo kolme vuotta. Siitä lähtien tanskalainen on pelannut vuonna 2015 lanseeratuilla TaylorMaden PSi Tour -raudoilla.

Maailmanlistalla sijalla 50 olevan Andrew Putnamin TaylorMade M2 -draiveri on vuosikymmenen puolivälin tuntumasta, mutta Clevelandin Launcher DST -väyläpuu ja Adamsin IDEA Tour -prototyyppi-hybridi ovat kymmenen vuotta vanhat.

Lähde: GolfWRX, Golf Monthly

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje