7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Putti paranee puttifittauksessa, vaikka putteri ei vaihtuisikaan

Putterin varteen kiinnitetään mittausta varten pieni laite. Sen paino vaikuttaa puttaamiseen yllättävän vähän, jos ollenkaan.

Teknologiaan nojaava puttifittaus auttaa löytämään paitsi oikean putterin myös oman puttiliikkeen kompastuskivet. Edullisempaa tapaa tuloksen kehittämiseen saa hakea.

Tuttu pelikaverini on putannut tänä keväänä pelottavan hyvin. Pelottavan hyvin siksi, että reikäpelimuotoisessa kebab-liigassamme olen tällä vauhdilla luisumassa maksajan paikalle. Olemme hyvin samantasoisia pelaajia, mutta puttipeli on yleensä ollut oma syömähampaani. Tänä keväänä tilanne on kääntynyt päälaelleen.

Hövelinä miehenä ystäväni suostui onneksi paljastamaan salaisuutensa puttityöskentelynsä dramaattiseen kehittymiseen – ja kyllä, se on uusi putteri.

Välineilläkö homma siis ratkaistaan? No ei aivan. Välineillä kyllä, mutta sitäkin olennaisempaa on se, että kyseinen kulmarauta sopii parhaalla mahdollisella tavalla puttaajan puttiliikkeeseen ja mieltymyksiin, eli se tukee juuri hänen tapaansa putata.

Ystäväni puttasi vuosikausia Golfmessuilta puoli-ilmaiseksi hankkimallaan mukavan näköisellä putterilla, joka ei mitä ilmeisemminkään millään tavalla sopinut hänen puttiliikkeeseensä. Tulokset olivat luvalla sanoen heikkoja. Mutta nyt kaikki on toisin.

Kohti puttianalyysiä

Siispä tuumasta toimeen ja kohti puttianalyysiä. Se toimi pelikaverillakin, ja saa luvan toimia minullakin. Ilmaista se ei ole, varsinkaan kun on varauduttava uuden putterin hankintaan, mutta ilmaisia eivät ole kebabitkaan. Puhumattakaan kunniasta, kai sillekin jokin arvo on laskettava?

Nykyteknologian aikakaudella putterin valitsemista ei onneksi enää tarvitse tehdä pelkkien mieltymysten varassa, vaan tarjolla on erilaisia apuvälineitä. Ammattitaitoinen ja puttaamiseen erikoistunut välinemyyjä on onnistumisen perusedellytys, mutta pelkkien silmien varassa putterin testaamista ei kannata tehdä. Otin suunnaksi GolfCenter Tagin ja varasin ajan puttifittaukseen.

Puttereiden valikoima on valtava. Summa mutikassa kaupoille ei kannata lähteä.

Sam PuttLab -niminen laitteisto analysoi putin joka kantilta: alkuasento, tähtäys, putterin lavan liikerata, liikkeen rytmi, liikkeen toistettavuus, osumakohta lavassa jne. Analysoitavia kohtia on paljon, eikä hommasta itse selviä ilman osaavaa apua.

Testi on simppeli. Putataan seitsemän palloa noin viiden metrin etäisyydeltä reikään, katsotaan laitteen analyysi, valitaan tarvittaessa paremmin puttaajalle sopiva putteri ja toistetaan testi. Näin jatketaan, kunnes sopiva maila on löytynyt.

Lähtökohdat

En ole koskaan ollut huono puttaaja. En myöskään säkenöivän hyvä. Olen keskittynyt lähinnä pituuskontrolliin ja sillä perusteella olen valinnut oman putterinikin. Näen nimittäin asian niin, että pitkissä puteissa on paljon helpompi lyödä putti puolitoista metriä lyhyeksi tai pitkäksi kuin putata yhtä paljon ohi.

Pituuskontrollin merkitys korostuu kaltevilla viheriöillä eli niin sanotusti breikkaavissa puteissa. Vaikka putin linja olisi oikea, ei se yksin riitä mihinkään. Vasta yhdistettynä sopivalla voimalla lyötyyn puttiin voi lopputulos olla upotus. Pituuskontrollin merkitystä ei siis kannata ylenkatsoa.

Sen verran tunnen puttiani, että kun puttaan ohi, missaan lähes poikkeuksetta oikealle puolelle. Kaipaankin selitystä sille, miksi näin käy.

Oma putterini on erittäin kärkipainotteinen blade. Puttaan sillä hyvin pitkiltä matkoilta ja pituuskontrolli on hyvä. Kärkipainotteinen blade on kuitenkin vaikea putteri lyhyissä puteissa. Niissä olen tehnyt liikaa virheitä, ja mikä valitettavinta, ne ovat jättäneet selkärankaan varoivaisuuden tunteen lyhyisiin putteihin. Ja putatessa mikään ei ole niin tuhoisaa kuin negatiivinen ajattelu. Jos et luota puttaavasi sisään, et takuulla niin tee.

Ystäväni sai puttianalyysin jälkeen käteensä isolapaisen mallet-putterin. Minun kohdallani testin tulos on Cristoffer Reingoldtin mukaan yksiselitteinen: ”blade toimii, ei mallet.”

Kun puttiliike on kaareva, on kärkipainoinen blade usein sopiva putteri. Ratkaisevaa on osuma-alue ja se, että lapa on siinä suorassa.

Puttiliikkeeni on kaareva ja vaikka lapa kiertyy liikkeen aikana suhteellisen paljon, on se osuma-alueella toistettavasti täysin oikealla linjalla. Tähtäystäkin luonnehdittiin täydellisseksi. Seison aika kaukana pallosta, eikä silmälinja siksi ole pallon päällä, kuten ideaalitilanteessa, mutta putin linjaus on kunnossa.

Putin rytmi on erinomainen, liike sopivan pituinen. Miksi kaikki putit eivät sitten uponneet?

Sopiva putteri

Omalla kohdalla ongelmia on kaksi. Osumakohta palloon ei ole aivan putterin lavan keskikohdassa, vaan muutaman millin kärjen puolella. Ja vaikka osumat ovat toistettavia, ongelma syntyy siitä, että erityisesti voimakkaasti kärkipainotetussa putterissa kärkeen kohdistuva osuma saa lavan helposti jäämään hieman auki, jonka seurauksena putti menee oikealta ohi.

Lavan vahvan kärkipainotuksen, ansiosta tunnen putterin lavan hyvin, joka on tärkeää putin pituuskontrollin suhteen, mutta painotus saa lavan elämään hieman liikaa liikkeen aikana. Tämän johdosta toistettavuus kärsii.

Liikkeen levottomuutta voi rauhoittaa suurempi grippi, joka passivoi ranteita. Paksu grippi voi kuitenkin heikentää pituuskontrollia, koska se vaikuttaa tuntumaan negatiivisesti. Ohut grippi on tunnokkaampi.

Toinen tapa rauhoittaa puttiliikettä on lapa. Kohdallani se on järkevää siksikin, että koska minulla on taipumusta osua palloon hieman kärjen puolella, toimii hieman vähemmän kärkipainoinen lapa minulla paremmin. Mallet-lapaa ei voi suositella, mutta suurilapainen blade-malli voi olla hyvä vaihtoehto, sillä suuri lapa on MOI-arvoltaan (moment of inertia) suurempi. MOI-arvon kasvattaminen taas auttaa lapaa pysymään suorassa osumassa. Siitä on selkeää etua lyhyissä puteissa, jotka itse koen haastaviksi.

Osumakohdat ovat melko toistettavasti kärjen puolella.

Tältä pohjalta testiin valikoitiin kaksi putterimallia. Vaihtoehtoja on nykyään niin valtavasti, että ammattitaitoisen myyjän apu on kirjaimellisesti korvaamatonta. Ensimmäinen testaamani putteri on heti ensimmäisestä heilautuksesta lähtien kaikkea muuta kuin luottamusta herättävä. Se ei mene jatkoon.

Toinen vaihtoehto tuntuu hyvältä, selkeästi erilaiselta, mutta hyvältä. Epäilen vielä testissäkin sen toimivuutta, mutta puttaan viisi palloa seitsemästä sisään. Omalla saldo oli neljä.

Upotusten määrällä ei ole sinänsä merkitystä, mutta laitteen mittaustulokset ovat vastaansanomattomia: tämä putteri toimii minulla erinomaisesti. Puttiliike on rauhoittunut ja toistettavuus kasvanut hurjasti. Ylipäänsä kaikki mitattavat arvot alkavat olla erinomaista tasoa. Mikäli mahdollista, kannattaa putteria kuitenkin vielä ehdottomasti testata ulkona ja kaltevillakin pinnoilla, jotta löytyy varmuus siihen, että myös pituuskontrolli toimii.

Mitä jäi käteen?

Voi hyvin olla, että päädyn testin tuloksena vaihtamaan putteria. En kuitenkaan ryntää tekemään sitä vielä, vaan keskityn hiomaan paria kehityskohtaa omassa puttiliikkeessäni. Puttiasennon muuttaminen on pitkä ja vaikea projekti, mutta pallon siirtäminen lähemmäs silmälinjaa voi olla tuloksellista pitkässä juoksussa.

Isolapainen blade-putteri on omaan puttiliikkeeseeni sopiva vaihtoehto. Se on tietynlainen kompromissi blade- ja mallet-lapojen välillä.

Osumakohta on helpommin korjattavissa. Maila kuin maila toimii parhaiten, kun sillä osutaan palloon keskikohdan sweet spotilla.

Vaikken päätyisikään vaihtamaan putteria, koen testin erittäin hyödyllisenä. Putterini loft- ja lie-kulmaa voidaan hienosäätää, mutta sitä tärkeämpää on se, että testi lisäsi ymmärrystäni puttaamisestani ja putista ylipäänsä, eikä se tieto mene hukkaan. Palautteena sähköpostiin tupsahtavaa yhteenvetoa tuloksista on helppo lukea ja kuvitus on niin informatiivinen, että maallikkokin pääsee hajulle.

Kolmen vartin mittainen puttimitoitus maksoi 25 euroa. Hinta sisältää mahdollisen lie- ja loft-kulman säädöt. Se on naurattavan vähän ammattitaitoisen myyjän avusta ja viimeistä huutoa olevan teknologian hyödyntämisestä. Jopa niin vähän, etten heti keksi kustannustehokkaampaa tapaa oman pelin kehittämiseen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Bryson says:

    Kyllä Quintic puttilabra on ihan omaa luokkaansa tuohon verrattuna, mutta niitä ei Suomesta löydy. Olen itse käynyt kerran ja oli tosi hyvä kokemus. Siinä mitataan kaikki mahdollinen ja lisäksi hyvä ja monipuolinen videointi. Kirjoittajalla jäi havaitsematta, että High MOI putterit on tehty Straight Line puttaukseen. Ei myöskään ottanut kantaa lyöntipintaan eli onko insertillä vai ilman. Mielestäni insertti on täysin järjetön koska siinä on aina epätasaisuus insertin reunoilla suhteessa muuhun pintaan. Sitten kirjoittaja ottaa kantaa gripin kokoon toteamalla ilman perusteita, että pieni grippi on tunnokkaampi. Salli mun nauraa. Eli valtaosa maailman huipuista on hakoteillä kun ovat siirtyneet oversize grippeihin? Voi voi…….