7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ben Crane voittoon loistavan viimeisen kierroksen ansiosta

Ben Crane pääsi tuulettamaan montaa uponnutta puttia. © Getty Images

Kuukausi takaperin 27-vuotta täyttänyt Ben Crane voitti uransa ensimmäisen PGA Tour -kilpailun tyylillä. Crane selvitti puolivälin cutin vain yhdellä lyönnillä. Pahimmillaan Crane oli toisen kierroksen 15 väylällä jo kolme yli parin, lyönnin cut-rajan väärällä puolella. Siitä alkoi kuitenkin uskomaton nousu, joka päättyi lopulta selkeään neljän lyönnin voittoon. Crane tuli Tourille karsintojen kautta vuonna 2002 ja onnistui säilyttämään korttinsa sijoittumalla kerran toiseksi ja kerran kuudenneksi ja voittaen rahaa 14 muusta kisasta. Crane pisti tuulemaan erityisesti TPC at Sugarloafin kentän takaysillä, jotka hän pelasi kahtena viimeisenä päivänä mahtavasti yhteensä 12 alle! (31-29) Viimeisenä päivänä Crane seisoi viimeisellä tiillä kahden lyönnin johdossa ja ajatteli pelata tämän par-5:sen varman päälle. Drive päätyi hyvien pomppujenkin ansiosta peräti 320 metrin päähän ja lipulle jäi matkaa vain 172 metriä. Tästä Crane löi rauta-7:n viheriölle ja upotti vielä eagle-putinkin. ”Olen niin kiitollinen, pelasin mahtavasti”, Crane puhkui kierroksen jälkeen, ”olen vielä hieman turta, en ymmärrä tätä täysin. Olen taistellut mentaalisen puolen kanssa, en ole uskaltanut antaa itseni pelata hyvin”, Crane muotoili. Voitosta Cranen taskuun aseteltiin 720.000 taalaa, luonnollisesti kortti on turvattu pitkäksi aikaa. Cranen voiton takeena oli loistava puttipeli. Mies johti kisan tilastoja sekä putts per green hit -tilastossa, että putteja per kierros -tilastossa. Crane teki myös eniten birkkuja, yhteensä 24 kpl. Retief Goosenin peli kulkee sopivasti Mastersin alla... &copy Getty ImagesKisan kakkoseksi taipui pitkään viimeistä päivää johtanut Bob Tway, näin Twayn kahdeksan vuoden voitoton putki jatkuu. Retief Goosen onnistui jälleen viimeisenä päivänä, pelasi 65 ja nousi jaetulle kolmannelle sijalle yhdessä Jay Williamsonin ja Hank Kuehnen kanssa. Kisaa kahdella lyönnillä ennen viimeistä kierrosta johtanut Lee Janzen hajosi täysin pelaten tuloksen 77, mikä pudotti viimeksi vuonna 1998 voittaneen Janzenin jaetulle 13. sijalle. Janzen ei onnistunut tekemään yhtään birdietä viittä bogiaan vastaan. Paras eurooppalainen oli Paul Lawrie jaetulla 9. sijalla.

Ben Crane

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje