Hillside Golfissa pelataan tavalliseen tapaan myös kaudella 2019.
Kentät |
7.2.2019

Pelit Hill Side Golfissa jatkuvat normaaliin tapaan tulevalla kaudella

Jatkosta ja siihen liittyvästä hoitosopimuksesta on luvassa ensi viikolla tarkempaa tietoa.

Pelaamisen jatkuminen Hill Side Golfissa on varmistunut. Golfpisteen tietojen mukaan muutaman henkilön muodostama koalitio teki velkojien ja rahoituslaitoksen kanssa torstaina toiminnan edellytykset täyttävän hoitosopimuksen.

Sopimus kattaa kauden 2019, mutta se sisältää jatko-option.

”Konkurssipesän edustajat, muita tahoja sekä vanhoja osakkaita kutsutaan koolle kuulemistilaisuuteen ensi viikolla. Sitä ennen pitää saada kaikki juridiset paperit allekirjoitettua”, nimettömänä pysyttelevä lähde kertoi.

”Läpinäkyvyys on tässä nyt avainsana.”

Hill Side Golf lähtee tulevaan kauteen takamatkalta, joten odotettavissa on lähteen mukaan, että koalitio avaa pelin voimakkaalla markkinoinnilla.

”Pelien jatkuminen Hillsidessä on luonnollisesti merkittävä asia paitsi pääkaupunkiseudun golftarjonnan, myös Vihdin kunnan kannalta. Kunnan edustajia varmasti saapuu kuulemistilaisuuteen. Kenttä on hyvä työllistäjä, ja tärkeä Vihdille pelkästään verovarojakin ajatellen.”

Hill Side Golf hakeutui konkurssiin tammikuussa.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.