Tawast Golfin kentänhoito ajautui kesäkuussa syvään lamaan. Kuva: Tawast Golf
Kentät |
8.10.2017

Kentänhoidon ulkoistaminen epäonnistui − Tawast Golfin mitta täyttyi muutamassa kuukaudessa

Linna Golf joutui keskittämään voimavarojaan omaan kenttäänsä odotettua enemmän, mikä johti toistuviin ongelmiin naapurikentällä.

Tawast Golfissa oltiin viime vuonna uudenlaisen tilanteen edessä. Nelisen vuotta kenttämestarina toimineen Risto Tidenbergin työsuhde päättyi pian lyöntipelin SM-turnauksen jälkeen, ja osakeyhtiön hallitus kartoitti toisenlaisia vaihtoehtoja kentänhoidon järjestämiseksi.

Kenttäyhtiö ilmoitti joulukuussa toiveikkaana tehneensä päätöksen kentänhoidon ulkoistamisesta Linna Golfille, jossa hoitotaso on tunnetusti valioluokkaa.

”Kaikki tietävät, kuinka hyvässä kunnossa Vanajanlinnan kenttä vuodesta toiseen on. Leskinen (kenttämestari Markku Leskinen) on mestaroinut pidempään myös Hattulan kentällä, ja on saanut sielläkin aikaan laadukasta jälkeä. Itselläni on isot odotukset ensi kauden suhteen”, Tawast Golfin hallituksen puheenjohtaja Jussi Rouhento kertoi tuolloin Golfpisteen haastattelussa.

Yhteistyö ei kuitenkaan lähtenyt sujumaan odotetulla tavalla. Tawast Golfin kentän perushoitotaso jäi kauas aiempien vuosien tasosta, ja yleisilme muuttui epäsiistiksi. Hankala talvi ja kylmä kevät aiheuttivat omat ongelmansa, mutta Tawastissa ei painettu paniikkinappulaa.

”Olimme kärsivällisiä aina kesäkuun puoliväliin saakka, jolloin totesimme tilanteen olevan edelleen poikkeuksellisen huono. Linna Golf lupasi yhteisessä palaverissamme kohentaa kentänhoidon tasoa, mutta näin ei käynyt”, Tawast Golfin toimitusjohtaja Lauri Manninen sanoo.

Aloimme hiljalleen valmistautua sopimuksen purkamiseen, ja kartoittaa oman kenttämestarin rekrytointia.

Tawastin mitta täyttyi kesäkuun lopussa, jolloin sen kentänhoidon lama oli syvimmillään. Yhtiö ryhtyi neuvotteluihin Linna Golfin johdon kanssa, ja värväsi omille palkkalistoilleen ”yleismiehen” huolehtimaan lukuisista kentällä olleista tekemättömistä töistä.

Pulmallisen tilanteen taustalla oli Linna Golfin omien viheriöiden ongelmat, jotka riistivät keväällä kenttämestari Markku Leskisen päähuomion. Paineita aiheutti myös juhannusviikolla pelattu European Senior Tourin kilpailu, jota varten Linna Golfin kentällä paiskittiin hartiavoimin töitä.

”Tiedostimme Linna Golfin griinien vaikeudet, mutta jouduimme kärsimään tilanteesta kohtuuttomasti. Kenttää hoidettiin miten sattuu, eikä yhteistyökumppanin lupaama kentänhoidon henkilökuntamäärä toteutunut.”

Uusi palaveri Linna Golfin johdon kanssa tuotti tulosta. Kentänhoidon taso kohentui heinäkuussa, ja myös miehitystä lisättiin. Mannisen mukaan ryhdistäytyminen tapahtui kuitenkin liian myöhään.

”Aloimme hiljalleen valmistautua sopimuksen purkamiseen, ja kartoittaa oman kenttämestarin rekrytointia.”

Tawast Golf esitti lopulta Linna Golfille reklamaation puutteellisesta kentänhoidosta. Tätä seuranneet neuvottelut etenivät hyvässä hengessä, ja Linna Golf palautti Tawastille osan maksamistaan kentänhoitopalveluista sekä hoiti Tawastin keskellä kesää värväämän kentänhoitajan palkkakulut.

”Tapaus oli niin selvä, ettei siitä mitään kiistaa tullut. Emme saaneet sitä, mistä olimme sopineet ja maksaneet. Petri Keskitalo (Linna Golfin tuolloinen toimitusjohtaja) hoiti asian yhteistyökumppanin puolesta mallikkaasti, emmekä kärsineet taloudellisia tappioita.”

Toimitusjohtaja Lauri Mannisen mukaan kentänhoidon ulkoistamisesta tehdyn sopimuksen purku tapahtui hyvässä hengessä. Kuva: Golfpiste

”En ollut Linna Golfissa sopimuksen solmimisen tai purkamisen aikaan vielä vetovastuussa, mutta kyse oli käsittääkseni nimenomaan poikkeuksellisen hankalista luonnon olosuhteista. Ja olihan Linnassa aika iso ja tärkeä kisa kesäkuussa. Se oli ehkä vain odottamattoman hankala yhtälö”, sanoo Linna Golfin toimitusjohtaja Esa Honkalehto.

Heinäkuussa Tawast Golf Ilmoitti valinneensa viimeksi Alastaro Golfissa toimineen Mika Uutelan uudeksi kenttämestarikseen syyskuun alusta lähtien. Samassa yhteydessä Linna Golfin vastuu Tawastin kentänhoidosta päättyi ja kenttäyhtiö palkkasi syksyn tarpeisiin määräaikaisia työntekijöitä.

Sillä oli myös velvollisuus tarjota entisille kentänhoitajilleen loppukaudeksi töitä, mutta ”paluumuuttajia” ei ainakaan tässä vaiheessa Paavolankulmaan ilmaantunut. Tawast Golf aikoo palkata ensi kaudeksi 11 määräaikaista työntekijää kentänhoidon tarpeisiin. Yksi heistä voisi mahdollisesti olla vakituinen huoltomies, mutta tästä ei ole tehty vielä päätöksiä.

Tawast Golfin kentän kehno hoitotaso näkyi tällä kaudella odotetusti green fee -pelaajien määrässä, joka laski noin viidenneksen edellisestä vuodesta.

”Kokonaiskierrosmäärä nousee kuitenkin viime kauden tasolle eli noin 30 000:een. Vaikka vieraspelaajien käynnit vähenivät tuntuvasti, se ei näy olennaisella tavalla kierrosmäärässä, josta green feen maksaneiden osuus on kahdeksan prosentin luokkaa.”

Tawastilaiset pelasivat toimitusjohtajan mukaan tällä kaudella tavallista enemmän Aulangon kentillä. Kyseisillä kenttäyhtiöillä, Tawastilla ja Aulangolla, on jo useamman vuoden käytössä ollut sopimus, jonka perusteella kyseisten seurojen jäsenet voivat käydä kohtuullista lisämaksua vastaan pelaamassa toistensa kentillä.

Itse olen sitä mieltä, että heistä olisi saatu enemmän irti paremmalla työnjohdolla.

Manninen sanoo kauden 2017 olleen hänelle henkilökohtaisesti varsin raskas. Kenttäyhtiö sai pelkästään tänä vuonna enemmän negatiivista palautetta kuin Mannisen koko seitsemän tähänastisen toimessaolovuoden aikana yhteensä.

”Kaikki meille saapunut palaute on ollut täysin aiheellista. Siitä huolimatta en kadu tekemäämme päätöstä kentänhoidon ulkoistamisesta. Mielestäni aina pitää kokeilla jotain uutta, muuten ei saa koskaan tietää, voisiko joku asia toimia paremmin jollain muulla tavalla toteutettuna. Tässä tapauksessa kokeilu tuotti huonon lopputuloksen.”

Lauri Manninen muistuttaa, että asiat olisivat voineet saada toisenlaisen käänteen, jos kevät olisi suosinut kentänhoitoa niin Linna Golfissa kuin Tawastissakin. Epäonnistumisessa osa meni hieman huonon tuurin piikkiin.

Yksi – eikä kaikkein vähäpätöisin – ongelma saattoi olla myös siinä, että Linna Golf otti viime keväänä liian paljon tehtäviä kontolleen. Se on jo kauan huolehtinut Hattula Golfin kentänhoidosta, eikä osannut kenties riittävästi varautua edessä olevaan työmäärään ja yllättäviin skenaarioihin.

”Hattulan kentän hoidosta Linna Golf on vastannut pitkään, ja homma on käsittääkseni toiminut hyvin molemmilla kentillä. On selvää, että tilanne pitää jatkossa kartoittaa huolellisesti, kun hoitosopimuksia tehdään”, Honkalehto kommentoi.

Uudesta kenttämestarista Mika Uutelasta Manninen kertoo, että kyseessä on 39-vuotias kokenut alan ammattilainen, joka on Alastaron ohella toiminut muun muassa Vihti Golfin ja Loimijoki Golfin kenttämestarina.

”Mika on ollut joskus aiemmin ehdolla Tawastin kenttämestariksi, mutta vasta nyt eräänlaisen kohtalon sanelemana aika kävi hänen kohdallaan kypsäksi. Hyvillä fiiliksillä hänen suhteen olemme ja odottelemme positiivisin mielin tulevaa.”

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Puuttumatta tähän uutiseen, on valitettavaa, että Hämeenlinnan Golf-kenttien välit eivät ole koskaan olleet kunnossa. Arvostelua ja juoruja levitetään puolin ja toisin, mitä negatiivisempaa sitä parempi.
Ainoa sisäharjoittelupaikka on vain muutamien käytössä vaikka kumisee tyhjyyttään, keskinäisiä kisoja ei käydä, vaikka kentät ovat muutaman kilometrin päässä toisistaan. Syytä ei voi kuin ihmetellä. Luulisi näinä golf-kentille vaikeina aikoina olevan ilman muuta selvää, että vain yhdessä selvitään!

Oma kommentti