16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Y.E. Yang keisarina Kiinassa - Mikko Ilonen jaetulla neljännellä sijalla

Mikko Ilonen osui väyliin ensimmäisen kierroksensa mallii kymmenen kertaa. Kuva: Getty Images

Y.E. Yangin hybridi toimi kuten PGA Championshipissakin viime syksynä, kun Yang kukisti <a href=Tiger Woodsin. Kuva: Getty Images" src="/wp-content/uploads/2010/04/10041812043793.jpg" width="460">

Y.E. Yangin hybridi toimi kuten PGA Championshipissakin viime syksynä, kun Yang kukisti Tiger Woodsin. Kuva: Getty Images

MikkoIlosen Volvo China Openin kolmen ensimmäisen kierroksen alkutahdit olivat olleet hurjat. Suomalainen oli viimeistään kuudennelle tiiauspaikalle astellessaan tehnyt ainakin kaksi birdietä. Sunnuntaina tahti oli erilainen, sillä Ilonen teki alkuun seitsemän paria ja ensimmäinen birdie syntyi vasta 11. reiälle. Tuolla birdiellä Ilonen paikkasi kahdeksannelle reiälle tekemänsä bogin.

Voittajakaan Y.E. Yang ei päässyt mässäilemään birdieillä, sillä korealainen teki vain kaksi birdietä. Viimeiselle reiälle syntyi vielä bogi, joka oli viikonlopun kierrosten ainoa. Yangin ja Ilosen väliin kiilasivat RhysDavies ja StephenDodd. Neljättä sijaa Ilosen kanssa jakoivat JohanEdfors ja JamieDonaldson.

Ilonen osui kohtuullisesti griineihin 13 kertaa. Kompastuskivenä sunnuntaina voittotaistelun tiellä olivatkin kauas jääneet lähestymiset. Vaikka pallo päätyi griinille lipun tasollekin, saattoi birdieputille jäädä vielä matkaa 5-6 metriä sivuun menneen lähestymisen jälkeen. Nämä pitkähköt birdieputit jäivät sunnuntaina useimmiten lyhyiksi. Ilonen kertoi lauantaina tuulensuunnan olevan helposti luettavissa, mutta tuulennopeutta oli vaikeampi arvioida. ”Joukossa sunnuntaina oli paljon hyviä lyöntejä, mutta varsinkin lähipelissä ja putissa en saanut edellisten päivien tapaan käsitystä vauhdeista. Tämä johtui osittain pienestä sateesta joka muutti pelin luonnetta. Haasteensa toi myös tuuli, jonka suunta oli hivenen erilainen kuin lauantaina”, Ilonen kertoi hotellihuoneestaan.

Vaikka Ilosen pelistä tuloskortin perusteella voi saada tylsähkön kuvan, kaivoi suomalainen itsestään esiin leijonan muutaman kerran viimeisellä kierroksellaan. Suzhou Jinji Lake Golf Clubin 13. reikä on reilut 150 metriä pitkä par-3. Ilonen löi sunnuntaina pallonsa reilusti oikealla vaanineeseen polvenkorkuiseen heinään. Lyönnin kummallisuus loksautti Ilosenkin suun auki pitkäksi aikaa. Paksusta pinaatista Ilonen ei ottanut droppia, vaan löi rohkeasti matalan lähestymisen 4–5 metriin lipusta. Kaksi puttia ja bogi pahasti hajonneen avauksen jälkeen tuntuivat varmasti voitolta.

Viimeisellä reiällä Ilonen avasi varmasti väylälle spoonilla ja lähti hakemaan pitkällä par-4:lla griiniä rohkeasti kahdella päälle. Johtoa pitänyt Y.E. Yang oli samaan aikaan joutunut ottamaan välilyönnin väyläbunkkerista ja pääsisi vasta kolmannella griinille. Ilosen lyönti kuitenkin karkasi oikealle raffiin, josta suomalainen jätti chippinsä muutaman metrin vajaaksi. Ilonen missasi par-puttinsa ja tipahti neljänneksi. Missattu putti maksoi kymmeniätuhansia euroja ja pisteitä erilaisissa rankingeissa, mutta riskin ottaneen Ilosen mielessä välkkyi mahdollisuus uusinnasta. ”Viimeiselle reiälle asti taistelin nimenomaan voitosta. Yang antoi pienen mahdollisuuden lyömällä avauksensa bunkkeriin. Birdieni olisi tuonut hänelle pieniä paineita, valitettavasti vaan vaativalla reiällä toinenlyönti puukolmosella ei onnistunut” Ilonen kertaili.

Vaisu sunnuntai

Ilonen ei ollut ainut, jonka peli sunnuntaina oli tuloksellisesti heikkoa. Kovia tuloksia ei nähty, päivän paras kierrostulos 67 kirjattiin Rhys Daviesin nimiin. Yangin peli sunnuntaina ei sykähdyttänyt oikein missään vaiheessa. Korealainen missaili väyliä erityisesti oikealle. Raffeista Yang nosti pallonsa kolme kertaa eri griinibunkkereihin, joista ammattilaisen ottein räjäytti pallon joka kerta 1,5 metrin sisään reiästä. Yang pelasti voittonsa viimeisellä kierroksella varmoilla metrisillä par-puteilla, joita upotti kierroksen aikana useita.

Ilosen kanssa kolmen kierroksen jälkeen toista sijaa jakanut Jamie Donaldson pelasi Ilosen tavoin viimeisen kierroksensa yksi yli parin. Donaldsonilla oli hyvät mahdollisuudet ensimmäiseen European Tourin voittoonsa vielä 12. reiällä, jolla walesilainen oli noussut jakamaan johtoa Y.E. Yangin kanssa. Seuraavalla griinillä Donaldson kuitenkin hätiköi ja otti kolme puttia. Tuplabogin myötä walesilainen tippui voittotaistosta. Synkeän päivän sinetöivät vielä kahden viimeisen reiän bogit.

Yong-eun Yang – koko Aasian oma poika

Mikko Ilonenkin sai kokea Y.E. Yangin suosion Kiinassa. Viimeisenä päivänä Yang sai huomiota yleisöltä osakseen lähes joka lyönnillä, lopputuloksella ei aina ollut niin väliä. Huomio on ymmärrettävää, sillä monesti toistettu tosiasia kuuluu, että golfin nouseville maille oman mantereen major-voittaja on kovempi juttu kuin Euroopasta käsin moni arvaakaan.

Vasta 19-vuotiaana golfin aloittanut eteläkorealainen on voittanut useasti Japanissa ja European Tourilta voittoja on nyt taskussa kaksi. PGA Tourilta, jolla Yang nykyisin kiertää, ykköstiloja on yksi. Yang ei pelannut viikonloppuna säihkyvää golfia, ei varsinkaan viimeisellä kierroksella, mutta piti itsensä, pelinsä ja varsinkin puttinsa hyvin kasassa. Yang on ollut terävässä vireessä viimeiset 13 kuukautta, joiden aikana voittoja on tullut kolme eri kiertuilta. Viikko sitten Yang oli U.S. Mastersissa jaetulla kahdeksannella sijalla. Augustassakin Yang piti pelinsä kasassa varmoilla lyhyillä puteilla. Ei olisi mikään ihme, jos koko Aasian oma mestari voittaisi toisen majorin tällä kaudella.

Seuraavalla viikolla European Tour suuntaa kohti Koreaa. Onneksi seuraavakin kisa on Aasiassa, tuhkapilvi Euroopassa voisi sotkea monen kilpailijan suunnitelmat. Ilonenkin suuntaa Kiinasta Koreaan.

”Neljäs sija on kuitenkin kunniakas, sillä koko viikon aikana en ollut täysin tasapainossa lyöntini kanssa, Korean kisaan jää parannettavaa. Alkuviikon treenaan tulevalla kisapaikalla ja torstai on taas toivoa täynnä”, Ilonen summasi tuntonsa valmistautuessaan tennisotteluun hänenkanssaan neljännen sijan jakanutta Johan Edforsia vastaan.

Ilari Ceder

MikkoIlosella on hyvät mahdollisuudet kirjoittaa huomenna sunnuntaina jälleen uusia sivuja Suomen golfhistoriaan. Suomalainen pelasi kolmannen kierroksensa Volvo China Openissa neljä alle parin tulokseen 68 ja on lyönnin päässä kisaa johtavasta Y.E. Yangista. Ilonen sai kierrokselleen hyvän alun, kun oli neljän pelatun reiän jälkeen kolme alle parin. Kuudennella reiällä Ilonen löi veteen, mutta sai dropin jälkeen taiottua vielä bogin.

”Jouduin ottamaan valmistautumiseni uusiksi. Se häiritsi keskittymistä, lopulta hieman voimaton lyöntini nousi tuulenpuuskan vuoksi pystyyn ja putosi lampeen. Droppipaikkakin on vaikea, 95 metrin päässä lipusta olin”mailojen välissä”. Se bogi maistui avauksen jälkeen isolta pelastukselta”, Ilonen kertaili kierroksensa jälkeen.

Yhdeksännellä reiällä Ilonen chippasi birdiensä par-5 -reiällä sisään ja siirtyi kisan johtoon. Pari reikää myöhemmin Ilonen teki bogin 11. reiällä. Lähestyminen lensi tuulessa pitkäksi ja paksusta heinästä Ilonen löi loistavan bumb&run -chipin reiluun metriin. Putti livahti kuitenkin ohi ja kun Yang hetkeä myöhemmin teki samalle reiälle birdien, oli Ilonen syrjäytetty piikkipaikalta.

Seuraavillakin rei´illä Ilosen lähestymiset päätyivät usein pitkiksi griinien yli. Samaan aikaan kun Ilosen lähestymiset lipuivat yli griinien, teki Yang birdien vielä 14. reiälle. Ilosta ja eteläkorealaista erotti kaksi lyöntiä, kun muutama reikä lauantain kierroksesta oli jäljellä.

Vaikealla 17. väylällä Ilonen löi hyvän avauksen par-3 -reiällä pariin metriin lipusta ja teki päivän kuudennen birdiensä. Yang ei muutamalle viimeiselle reiälleen birdieitä enää tehnyt, joten Ilosta ja Yangia erottaa ennen viimeistä kierrosta yksi lyönti.

”Lyöntini olivat lauantaina olosuhteet huomioiden koko kisan parasta. Sisääntulossa varsinkin kolme lyömääni rautakolmosta (12,17,18) olivat erinomaisia. Tuulen suunta oli helposti luettavissa, sen voimakkuuden arvioimisessa oli monasti huuli pyöreänä” Ilonen kertoi.

Ilonen on voittanut urallaan kahdesti European Tourilla, molemmat voitot osuivat vuodelle 2007. Inodnesiassa Ilonen voitti Enjoy Jakarta Astro Indonesia Openin ja Ruotsissa Scandinavian Mastersin. Tältä kaudelta Ilosella on tilillään kolmostila Marokosta ja 13:s tila Abu Dhabista. European Tourin Race to Dubai -rahalistalla Ilonen oli ennen Kiinan kisaa sijalla 65.

Kärkipariin major-voittajan kanssa

Mikko Ilosta ja Y.E. Yangia erottaa yksi lyönti ennen viimeistä kierrosta. Neljän lyönnin sisällä johtopaikasta on kuitenkin kuusi pelaajaa. Kuva: Getty Images

Mikko Ilosta ja Y.E. Yangia erottaa yksi lyönti ennen viimeistä kierrosta. Neljän lyönnin sisällä johtopaikasta on kuitenkin kuusi pelaajaa. Kuva: Getty Images

Sunnuntaina Ilonen starttaa kentälle viimeisessä parissa ja pelaa kisaa johtavan Aasian ainoan miesten major-kisan voittajan Y.E. Yangin kanssa. ”On upea päivä edessä, pelaan mielelläni kärkiparissa. En tunne Yangia entuudestaan, tiedän toki miehen meriitit. Omaa peliä lähden tekemään. Tässä tilanteessa ei auta katsoa liiaksi sivuille, muiden tekemisiin eivoi vaikuttaa”, Ilonen mietiskeli.

European Tourillakin voittanut, viime vuoden PGA Championshipistä katsojien mieliin jäänyt Yang pelasi kolmannen kierroksensa neljä alle parin. Ilman bogeja lauantaina pelannut Yang pelasti missaamansa griinit hyvin ja upotti pidempiäkin putteja, kun griinille osui. Yangin kanssa kolmannen kierroksen pelasi toista sijaa Ilosen kanssa jakava JamieDonaldson. Walesilainen teki kierroksellaan neljä birdietä ja yhden bogin.

Jinji Lake Golf Clubissa on paljon linksmäisiä osasia. Launtaina tuuli teki monelle pelaajalle tepposet ja sunnuntaista tulee kärkitaiston kannalta entistä mielenkiintoisempaa, jos tuuli yltyy.

Päivän kovimmat kierrostulokset merkittiin walesilaisten nimiin. RhysDavies pelasi lauantain kierrokesnsa tulokseen 65. Davies aloitti kierroksensa birdiellä, mutta teki sen jälkeen kymmenen paria putkeen. Reiällä 12 hanat jälleen aukesivat ja walesilainen teki seitsemälle viimeiselle reiälle kaksi eaglea ja kaksi birdietä. Rhysin maanmies StephenDodd kirjasi lauantaina tuloksen 66. Dodd pelasi bogittoman kierroksen ja sai kuusi birdietä sisään. Walesilaiset ovat ryhdistäytyneet Kiinassa, sillä yhdeksän parhaan joukossa on peräti neljä walesilaista.

Ryder Cup -kapteenit ColinMontgomerie ja CoreyPavin pääsivät molemmat viimeisille kierroksille. Montgomerie pelasi lauantaina kierroksensa tulokseen 72, kolme kierrosta skotti on pelannut yhteensä neljä alle parin ja jakaa sijaa 33. Yhdysvaltain kapteeni Pavin on pelannut hitusen paremmin ja on kolmen kierroksen jälkeen kuusi alle parin. Pavin jakaa lauantain jälkeen sijaa 17.

Ilari Ceder

Mikko Ilonen kärkikahinoissa Kiinassa

Kolea keli ei hyydyttänyt Mikko Ilosta Kiinassa. Viikonloppuun suomalainen lähtee kaksi lyöntiä kärjestä jäljessä.

Kolea keli ei hyydyttänyt Mikko Ilosta Kiinassa. Viikonloppuun suomalainen lähtee kaksi lyöntiä kärjestä jäljessä.

Mikko Ilonen pelasi loistavan toisen kierroksen Volvo China Openissa. Suomalainen teki kierroksellaan seitsemän birdietä ja kaksi bogia. Yhteistuloksessa yhdeksän alle parin oleva Ilonen jakaa kahden kierroksen jälkeen viidettä sijaa. Ilonsen tulos 67 oli päivän neljänneksi paras. Suomalainen kohensi asemiaan kuudella pykälällä 11. sijalta.

”Puttipeli oli ehdottomasti vahvin osanen kierroksella. Sain hyvän tuntuman huippukuntoisiin viheriöihin. Tuloksentekeminen kokonaisuudessaan oli toki mallikasta, vaikka joitain vääriä lyöntejä tuli lyötyä”, Ilonen kertoi kierroksensa päätteeksi.

Ilonen osui viheriöihin 13 kertaa ja väyliin yhdeksän kertaa. Suomalainen siis upotti yli puolet birdieputeistaan. Putteja koko kierroksella kertyi viehriöosumien määrään nähden vähän, vain 25. Loistavasta kierrostuloksestaan huolimatta Ilonen joutui ottamaan kaksi rangaistuslyöntiä, kun löi kahdesti veteen.

”Toisella kerralla onnistuin tekemään vielä parin par-5 -reiällä. Lauantaina lyömistä pitää terävöittää, täytyy tehdä huipputulos, jotta pysyisin aivan kärjen kannassa. Tällä kentällä on suotuisalla kelillä todella paljon birdiereikiä. Päätöspäivälle on taas luvattu heikompaa keliä, silloin voi tapahtua vielä paljon” Ilonen pohdiskeli.

Iloselta on tältä kaudelta nimissään yksi kolmostila Marokosta. Kahden ensimmäisen Kiinassa pelatun kierroksen kaltaisella pelillä viikonloppuna tarjolla olisi kova sijoitus ja nousu European Tourin Race to Dubai -rahalistalla 60 parhaan joukkoon.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtoa jakoivat hongkongilainen Do-hoon Kim ja Thongchai Jaidee. Kim pelasi toisen kierroksensa aavistuksen verran terävämmin kuin Jaidee ja sai päivän päätteeksi johtopaikan itselleen. Kolme alle parin toisen kierroksensa pelannut Kim on kahden kierroksen jälkeen yhteistuloksessa 11 alle parin. Lyönnin päässä hongkongilaisesta hengittävät Jaidee, Jamie Donaldson ja major-voittaja Y.E. Yang

Kiinan Jin Zhang yritti rikkoa European Tourin ennätystä nuorimmasta cutin läpäisseestä pelaajasta. Kiinalainen pelasi toisen kierroksensa pariin ja jäi yhden lyönnin päähän viikonlopun kierroksista. Kiinalaisen yhteistulos kahdelta kierrokselta oli yksi yli parin.

Ilari Ceder

Thongchai Jaidee sai puttinsa sisään, sillä thaimaalainen teki kierroksellaan kuusi birdietä ja eaglen. Thaimaalainen tarvitsi kierroksellaan 26 puttia.

Thongchai Jaidee sai puttinsa sisään, sillä thaimaalainen teki kierroksellaan kuusi birdietä ja eaglen. Thaimaalainen tarvitsi kierroksellaan 26 puttia.

Mikko Ilonen teki ensimmäisellä kierroksellaan kuusi birdietä ja kaksi bogia. Lahtelainen aloitti vahvasti ja oli kolmen pelatun reiän jälkeen kaksi alle parin. Kierroksen bogit osuivat väylille neljä ja kahdeksan. Loput kymmenen reikää Ilonen pelasi neljä alleparin.

”Peli oli kauttaaltaan hyvää. Se pohjautui osaltani siihen, että sain sekä torstaina kuin myös keskiviikkona hyvän lämmittelyn alle. Täällä onvarsin kylmää ja tuulista. Silloin pitää saada kroppa lämpimäksi ja hyväksyä se, että pallo ei lennä normaalimatkoja. Isompaa mailaa vaan nöyrästi peliin”, Ilonen kertoi.

Ilonen puttasi kierroksellaan 29 kertaa. Hyvällä griiniosumaprosentilla Ilonen pääsi puttaamaan birdietä 15 kertaa, joista kuusi upposi. ”Puteissa oli hyvä vauhti, sain useimmat ensimmäiset putit aivan viereen. Molemmat bogeyni tulivat kylläkin kolmen putin kautta. Loppuviikosta käsitykseni mukaan kelit paranevat ja silloin tällä kentällä pitääkin upottaa pysyäkseen kärjen tahdissa”.

Ilonen aloittaa toisen kierroksensa perjantaiaamuna 7.10 Suomen aikaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Ilonen jakaa kymmenettä sijaa.

Thongchai Jaidee teki kierroksellaan kuusi birdietä ja eaglen. Kahdeksan alle parin kierroksensa pelannut Jaidee johtaa kolmella lyönnillä ennen tukkua pelaajia, joiden joukossa on muun muassa Yhdysvaltain Ryder Cup-kapteeni Corey Pavin.

Zhang Jin yrittää rikkoa European Tourin ennätystä nuorimpana jatkoonpäässeenä pelaajana. Amatööri Jinin ensimmäinen kierros olisi voinut sujua paremmin, sillä kiinalainen pelasi ensimmäisen kierroksensa yksi yli parin. Jin oli kuuden pelatun reiän jälkeen kaksi alle parin, mutta pelasi viimeiset kaksitoista reikää kolme yli. Huomenna vaaditaan 13,5-vuotiaalta Jinilta kovaa kierrosta, jotta paikka viikonlopun kierroksille aukeaisi. Vuonna 2009 Hong Kongin Jason Hakista tuli kaikkien aikojen nuorin cutin selvittänyt, kun hän kaksi kuukautta ennen 15. syntymäpäiväänsä selvisi cutista USB Hong Kong Openissa. Ennen Hakia ennätystä piti nimissään Sergio Garcia 13 vuotta, kun hän selviytyi viikonlopun kierroksille pari kuukautta 15. syntymäpäivänsä jälkeen.

Ilari Ceder

<a href=Mikko Ilonen puttasi ensimmäisellä kierroksellaan 29 kertaa. © GettyImages" align="middle" src="/wp-content/uploads/2010/04/09121111511188.jpg" width="460" height="344">

Mikko Ilonen puttasi ensimmäisellä kierroksellaan 29 kertaa. &copy Getty Images

MikkoIlonen taiteili Volvo China Openin ensimmäisellä kierroksella kuusi birdietä ja kaksi bogia. Ilonen aloitti vahvasti ja oli kolmen reiän jälkeen kaksi alle. Kierroksen kaksi bogia osuivat rei´ille 4 ja 8. Viimeiselle 10 reiälle suomalainen teki neljä biridietä.

Ilosen kanssa kolmatta sijaa jakavat Henrik Stenson, Damien McGrane ja Y.E. Yang. Kisaa johtavat kahden lyönnin erolla Pablo Larrazabal ja Wen-chong Liang.

Ensimmäinen kierros on vielä kesken. Lisää tietoa ja Ilosen kommentit kierroksen päätyttyä.

Heikki Kovalainen ja Mikko Ilonen paalupaikalla Shanghaissa

Mikko Ilosen alkukausi on ollut mainio. Rahalistalla lahtelainen on 70. parhaan joukossa, kiitos kolmen viikon takaisen kolmostilan. © GettyImages

Mikko Ilosen alkukausi on ollut mainio. Rahalistalla lahtelainen on 70. parhaan joukossa, kiitos kolmen viikon takaisen kolmostilan. &copy Getty Images

Keskiviikkona Mikko Ilonen pelasi pro-amin yhdessä Heikki Kovalaisen kanssa. He pääsivät starttaamaan ”paalupaikalta” , kilpailun ensimmäisessä ryhmässä paikallista aikaa kello 7.20 ja selviytyivät siis myös ensimmäisinä pois kentältä. Suomalaistähdet tuntevat toisensa jo armeija-ajoilta Lahden Urheilukoulusta.

-Meidät oli sijoittu iltapäivään, mutta pyyntöömme päästä ensimmäisinä ulos suostuttiin. Minulle tämä oli hyvä asia, sillä myös torstaina starttaan peliin aamulla, Ilonen kertoi.

Pro-am kilpailut pelataan tasoituksellisina joukkuekisoina, joissa ryhmän paras tai kaksi parasta nettotulosta lasketaan mukaan.

Varsinainen kisa käynnistyyy torstaina Suzhou Jinji Lake International Golf Clubilla joka on Iloselle uusti tuttavuus -Kenttä on erinomainen. Se on avoimella alueella, jossa tuuli vaikuttaa melkoisen paljon. Sääennusteen mukaan on odotettavissa kylmää kyytiä, lämpötila on viiden asteen kieppeillä, tuuli kova ja sadettakin on luvattu. Kentällä on reikiä joilla par-nelosilla saattaa joutua lyömään jopa puukolmosella lähestymisiä, Ilonen kuvailee olosuhteita.

Kisan suurimmmat suosikit ovat Henrik Stenson, Thongchai Jaidee sekä Y.E.Yang. Omiin mahdollisuuksiinsa Ilonen suhtautuu luottavaisesti vietettyään edellisviikon Thaimaan Hua Hinissa, uuden yhteistyökumppaninsa Black Mountainin golfkeskuksessa. -Kone, kroppa on lämmin ja valmis kisaan. Sain hyvän tuntuman varsinkin uloslyönteihin. Se sama fiilari on pystyttävä pitämään yllä vaikka vähän vettä vihmoisikin.

Torstaina Ilosen startti on samaan aikaan kuin keskiviikon pro-amissa, 7.20 (Suomen aikaa 2.20).Pelikavereina ovat British Openin 1999 voittanut Paul Lawrie sekä Lin-wen Tang. Ilosen kauden paras sijoitus on kolmas tila, jonka hän saavutti Marokossa maaliskuun toisella puoliskolla.

Ryder Cup -kapteenit kohtaavat Kiinassa

Kumman ote Ryder Cup -pokaalista on ensi lokakuussa vahvempi? Toisistaan Euroopan joukkueen kapteeni <a href=Colin Montgomerie ja USA:n joukkueen kapteeni Corey Pavin ottavat mittaa viikonloppuna Kiinassa. © GettyImages" align="center" src="/wp-content/uploads/2010/04/10041317150323.jpg" width="460">

Kumman ote Ryder Cup -pokaalista on ensi lokakuussa vahvempi? Toisistaan Euroopan joukkueen kapteeni Colin Montgomerie ja USA:n joukkueen kapteeni Corey Pavin ottavat mittaa viikonloppuna Kiinassa. &copy Getty Images

Nuori italialainen Matteo Manassero teki viime viikonloppuna historiaa, kun oli U.S. Mastersin nuorin viikonlopun kierroksille päässyt pelaaja. Pian 17-vuotias italialainen pelasi koko turnauksen mainiosti ja oli lopulta jaetulla 36. sijalla. Paremmin eurooppalainen amatööri on sijoittunut vain vuonna 1937, jolloin englantilainen Francis Francis sijoittui 28:ksi.

Viikonloppuna Kiinassa isäntämaan Zhang Jinilla on mahdollisuudet tulla European Tourin nuorimmaksi cutin läpäisseeksi pelaajaksi. Vasta 14-vuotias kiinalainen pääsi viikonlopun kisaan mukaan voittamalla Pohjois-Kiinan karsinnat.

Jos Jinin mahdollisuuksissa cutin läpäisemiseen on jännitettävää, mahtaa myös Euroopan tulevan Ryder Cup -joukkueen kapteenia Colin Montgomerieta jännittää. Viikonloppuna skotti starttaa kaudella 2010 neljättä kertaa European Tourin kisassa. Aiemmissa kolmessa kilpailussaan kapteeni on karsiutunut kahdesti ja kerran sijoittunut jaetulle 60. sijalle. Montgomerien edellisestä voitosta European Tourilla on vierähtänyt pari vuotta, viime vuonna paras sijoitus oli jaettu 12:s tila. Viimeisen 12 vuoden aikana kolmasti European Tourin rahalistan voittanut skotti kohtaa Kiinan kilpailussa tulevan Yhdysvaltain Ryder Cup -joukkueen kapteenin Corey Pavinin.

Neljä vuotta vanhemman Pavinin ja Montgomerien uria erottaa kaksi asiaa: majorin voitto ja Ryder Cup. Montgomerien kohdalle majorin voittoa ei koskaan osunut viidestä kakkostilasta huolimatta. Pavin voitti U.S. Openin vuonna 1995. Kaikkiaan Pavin voitti PGA Tourilla 15 kertaa, Montgomerie voitti European Tourilla peräti 31 kertaa. Montgomerie pelasi aktiivisen uransa aikana kahdeksan kertaa Ryder Cupissa. Vuonna 2008 Nick Faldo ei antanut Montgomerielle enää villiä korttia, joten yhdeksäs osallistuminen pelaajana jää unelmaksi. Pavin on osallistunut kolmesti Ryder Cupiin ja ollut voittajajoukkueessa vuosina 1991 ja 1993. Montgomeriella kokemusta ja menestystä Ryder Cupista on roppakaupalla, kenties enemmän kuin kellään tällä hetkellä kisakenttiä kiertävällä.

Kahdesti European Tourilla voittaneen Pavinin luotsaama joukkue kohtaa Montgomerien tiimin tulevan lokakuun alussa Walesissa pelattavassa Ryder Cupissa.

Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje