Suomalaispelaajat esittivät hyviä otteita kotikisassaan, ja lopulta 10 pelaajaa oli top-15:ssä.
Takaa-ajajana matkaan lähtenyt Niclas Hellberg (-9) pelasi lauantaina 67 lyönnin huippukierroksen, joka siivitti hänet uran toiseen Nordic Liiga -voittoon Keimolassa pelatussa Audi Finnish PGA Golf Tour Championshipissa. Hirsala Golfia edustavan Hellbergin voittomarginaali toista sijaa jakaneisiin Jesper Hagborg Aspiin ja William Nygårdiin oli lopulta kaksi lyöntiä.
Hellberg lähti päätöspäivään kaksi lyöntiä Nygårdin takaa, eikä alku näyttänyt suomalaisittain kovinkaan lupaavalta, kun Hellberg oli kahden reiän jälkeen jo kolme yli parin.
”Lyönnit jäivät koko ajan oikealle. Sanoin itselleni kolmosen tiillä, että nyt pitää vain saada yksi lyönti lähtemään linjaan. Ei ne taidot yön aikana mihinkään katoa”, Hellberg kertoi alkukierroksen tunteistaan.
Kolmosreiän parin jälkeen Hellbergin peli lähtikin todelliseen lentoon, ja hän pelasi 15 viimeistä reikää 8 alle parin.
”Loppukierroksen aikana tuli niin paljon birdiejä, että pystyin taistelemaan voitosta. Kun putitkin upposivat noin hyvin, niin sitä kautta se lopulta tuli. Ja on kyllä todella kiva voittaa pitkästä aikaa.”
Keimolan kilpailussa oli ylimääräisenä bonuksena tarjolla kaksi kutsua Vierumäki Finnish Challenge -kilpailuun. Hellberg ansaitsi voitollaan toisen kutsun, ja kilpailussa jaetulle neljännelle sijalle sijoittunut Tuomas Salminen (-5) ansaitsi toisen kutsun. Vierumäki Finnish Challenge pelataan kahden viikon kuluttua.
Hellberg lähtee Vierumäelle luottavaisin mielin, sillä hänellä on hyviä kokemuksia Cooke-kentältä.
”Kyllä se kisa on ollut mielessä pitkin kesää. Tykkään pelata siellä, ja olen aina pelannut hyvin siellä”, Keimolasta 7200 euron voittoshekin kuitannut Hellberg kertoi.
Kilpailun päättäneessä palkintojenjaossa Hellberg jakoi kunniaa ja kiitosta usealla taholle, jotka olivat mahdollistaneet kilpailun järjestämisen. Golfliiton, Suomen PGA:n ja Keimola Golfin lisäksi Hellberg kiitti vapaaehtoisia, jotka olivat koko kilpailun ajan pelaajien apuna.
”Ja pitää vielä kiittää valmentajaani Sauli Suomelaa, että on jaksanut katsella minun touhujani. Hänelle kuuluu iso kiitos tästä.”
Suomalaisten voitonjuhlat eivät olleet kierroksen aikana kovinkaan monen mielessä, sillä Nygård ja Hagborg Asp pelasivat niin hyvää golfia. Molemmat kuitenkin hyytyivät pahemman kerran viimeisillä rei’illä, kun Nygård pelasi neljä viimeistä reikää +2 ja Hagborg Asp kolme viimeistä +1.
Lauantaina nähtiin Hellbergin ja Salmisen lisäksi myös muilta suomalaisilta hyviä nousuja tuloslistalla. Kolmanneksi parhaaksi suomalaiseksi kilpailussa sijoittui Erik Myllymäki (-4), Peter Erofejeff (-3) nousi jakamaan seitsemättä sijaa, ja Rasmus Karlsson (-2), Peter Puhakka, Mikael Salminen, Aleksi Myllymäki, Eetu Isometsä ja Jonatan Jolkkonen (-1) ylsivät 15 parhaan joukkoon.
Kilpailun parhaan amatöörin tittelin jakoivat Sakke Siltala ja Eetu Sipponen tuloksella +2.
Tämän kauden toinen Suomessa järjestettävä Nordic Liigan osakilpailu, Timberwise Finnish Open pelataan syyskuun alussa Alastaro Golfissa.
Lähde: Tiedote