16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Tseng valmis valloittamaan Australian avoimet

Maailmanlistan viitonen Yani Tseng on esittänyt Melbournessa hienoja otteita. © Getty Images

Sähköä on ilmassa, kun iso joukko maailman eturivin naispelaajia on kokoontunut viikonlopuksi taistelemaan Australian Openin voitosta. Pelaajat ja yleisö ovat saaneet tottua myös toisenlaisiin sähkövarauksiin, sillä ukkonen on häirinnyt kilpailun sujuvuutta jo kahtena pelipäivänä.

Lähinnä perjantain keskeytysten johdosta kisan kolmas kierros pääsi alkamaan vasta klo 13.15 paikallista aikaa, näin kärkiryhmälle riitti päivänvaloa niukasti vielä viimeiselle reiälle.

Jo toisen kierroksen jälkeen kilpailua johtanut Yani Tseng (-14) venytti etumatkansa kolmeen lyöntiin. Taiwanilainen osoitti lauantaina, miksi hän on tällä hetkellä yksi maailman johtavia pelaajia: räätälin tarkkaa työtä tehnyt Tseng osui kolmannella kierroksella kaikkiin 18 viheriöön tehden yhteensä kuusi birdietä. Päivän ainoa tahra tuli bogin muodossa Commonwealth Golf Clubin kentän toisella reiällä. Tsengin kolmen kierroksen sarja kuuluu: 70-67-68.

Tsengin takaa-ajajia johtaa lähes pahin mahdollinen uhka, Jiyai Shin. Toinen korealainen Eun-HeeJi (-10) on kolmantena ennen päivän parasta kierrostulosta pelannutta isäntämaan Katherine Hullia (-8). Kolumbian Mariajo Uribe (-7) on viidentenä.

Kun perjantaina pahasti kesken jäänyt toinen kierros oli saatu lauantaina päätökseen, selvisi samalla, ettei Jenni Kuosa ole mukana viikonlopun tiimellyksessä. Hän jäi mm. AlexisThompsonin tavoin vaivaisen lyönnin päähän jatkopaikasta. Minea Blomqvist ja Ursula Wikström karsiutuivat reilummalla marginaalilla.

”Peli ei tuntunut ollenkaan niin huonolta, kuin mitä tulos näytti. Peli oli vielä hieman off-tilassa, ja pelaamattomuus näkyi otteissa kuitenkin selvästi. Varsinkin ensimmäisenä päivänä tein tosi tyhmiä virheitä. Perjantaina peli olikin jo paljon parempaa ja pystyin jo lyömään palloa sinne minne halusin”, ruoti Wikström kauden avaustaan.

Wikströmillä on edessään varsin kiireinen kausi, sillä nyt kahdeksannen ammattilaiskautensa aloittaneen pelaajan suunnitelmissa on koluta lähes kaikki kiertueen osakilpailut. Tänä vuonna osakilpailuja on kaikkiaan 27.

”Näiden kahden Australian ja Uuden-Seelannin kisojen jälkeisen reilun viiden viikon tauon vietän Floridassa. Maalis- ja huhtikuun vaihteessa kiertue jatkuu Marokossa.”

Poimintoja:

10. Lee-Ann Pace, -5 14. Christina Kim, -4 14. Melissa Reid, -4 14. Laura Davies, -3 26. Karrie Webb, -2 52. Caroline Hedwall, +2

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje