26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ecco Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkanen paras Tanskassa

Tapio Pulkkanen on omilla luvuilaa Nordic Leagun pistelistalla.

Tapio Pulkkanen on löytänyt kuluvalla kaudella Nordic Leaguen kisoissa hurjan vireen. Perjantain hän voitti jo toistamiseen Tanskassa, heinäkuun alussa Pulkkanen oli paras Hirsalassa käydyssä Finnish Openissa. Neljäs ykköstila on Saksan osakilpailusta.

Made in Denmark-kilpailussa Pulkkanen (69-67-75) siirtyi johtoon toisella kierroksella.

”Se oli todellakin a-luokan suoritus. Päätöspäivänä tuuli kovaa. Neljällä viimeisellä oli suora vastatuuli, joka tuotti vaikeuksia,” hän kommentoi kolmea bogiaan, joiden johdosta Ruotsin Eric Blom pääsi uusintaan.

”Uusinta ratkesi heti ekalla viheriöllä. Löin avauksena rautakakkosen, siiihen perään rautaviitosen viheriön taakse. Chippi jäi viiteen metriin, josta kuitenkin laitoin sisään ja kuittasin ykköstilan,” Pulkkanen kertoi ajomatkalla Kööpenhaminan lentokentälle.

”Alkava viikko on lepoa ja latautumista. Gant Open käynnistyy torstaina 13. päivä. Siirryn Turkuun saman viikon tiistaina aamupäivällä, ” hän suunnitteli.

Heti seuraavalla viikolla on vuorossa ET:n kisa, Made in Denmark, johon Pulkkanen sai kutsun jo Ecco Tourin pistelistan kautta. Aiemmin hän on pelannut ET:n ja CT:n yhteiskisat Ranskassa ja Madeiralla.

Challenge Tourille pääsee Nordic Leaguen kautta viisi pelaajaa. Pulkkasta ei tästä joukosta syrjäytä mikään.

”Parempi olla kuitenkin kolmen ensimmäisen sakissa, silloin pääsen mukaan kaikkiin isompiinkin kisoihin,” hän laskeskelee.

Kauden tähänastiset ansiot tuorein voitto mukaanlaskien ovat noin 45 000 euroa. Pulkkanen kuittaa voitosta myös World Ranking-pisteitä, joita Nordic Leaguen kisoissa alkoi saada edellisviikolla Oliver Lindellin voittaessa Aurinko Golfissa.

Myös Pulkkanen nousee saavutuksensa myötä WR:lla 900 ensimmäisen joukkoon. Mikäli uudistus olisi tullut voimaan kauden alussa, Pulkkasen kolme muuta ykköstilaa olisivat johdattaneet hänet selkeästi 500 ensimmäisen listatun ryhmään.

Putti ja itseluottamus aseina

Tapio Pulkkanen siirtyi ammattilaiseksi syksyllä 2012. Hän voitti samalla kaudella SM-lyöntipelin ja Finnish Openin näytöstyyliin, samoin ET:n esikarsinnan. Toinen vaihe oli liikaa, mutta vuoden 2013 alku oli sitäkin komeampi. Yksi kakkostila Challenge Tourilla, kaksi runner-up sijoitusta Nordic Leaguella loivat valtavat odotukset Pulkkaseen liittyen.

Pelin taso ja sijoitukset laskivat dramaattisesti ja monille yllättäen, vaikka kisoja CT:lla ja Nordic Leaguessa aukeni. Loppuvuosi oli vaikeaa, kausi 2014 kokonaisvaltaisesti jatkoa vaatimattomille suorituksille.

Kuluvan kauden aikana Pulkkanen on pelannut 15 kertaa Nordic Leaguen kisan. Voitto Saksassa tuli toukokuun alussa. Tämän jälkeen oli hiiljaisempi jakso menestyksen suhteen

Viisi viimeistä kisaa ovat olleet menestyksellistä matalalentoa ja tuottaneet kolme voittoa, neljännen tilan sekä sijaluvun 28. Aurinko Golfissa.

Challenge Tourin Gant Open sekä ET:n Made in Denmark ovat kovia testejä Pulkkaselle joka näkee eron Nordic Leaguen ja Challenge Tourin välillä selkeänä.

”Challenge Tourilla on huomattavasti tasaisempi pelaajakatras. Kymmeniä pelaajia, jotka onnistuessaan taistelevat voitosta. Nordic Leaguessa tämä määrä on pienempi, ” hän analysoi.

Mutta mistä kotkalainen on saanut voittoisan vireen ja pärjääkö tämänhetkisellä pelillä isommissa kinkereissä?

”Itseluottamus on nyt hyvällä tasolla. Saksan kisan ykköstila laukaisi isoja asioita. Pääsin siinä voittotaistoon kuin sattuman kautta. Puttipeli on ollut vahvaa, samoin avaukset. Lyöntipituuni on suurin vahvuus. Avaan huomattavasti muita pelaajia harvemmin draiverilla, lyön samaa mittaa spoonillani ja varmemmin, ” hän määrittää.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)