PGA Tourin mestaruutta himoitsevan Rahmin range-lämmittely ei suuria luvannut, mutta kentällä nähtiin jotain ihan muuta - Golfpiste.com

22.–29.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][5]
KilpailuaSuomalaista

22.–29.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

PGA Tourin mestaruutta himoitsevan Rahmin range-lämmittely ei suuria luvannut, mutta kentällä nähtiin jotain ihan muuta

Jon Rahm oli Tour Championshipin toisella kierroksella iskussa. Kuva: Getty Images

Jon Rahmin otteissa tuntuu olevan sitä enemmän puhtia mitä heikommin harjoitusalueella sujuu.

Kierrokselle on mukava lähteä onnistuneen range-käynnin jälkeen. Mutta vaikka osumat eivät harjoitellessa erityisen hyviä olisikaan, ei sen välttämättä tarvitse merkitä sitä, että peli kulkisi kentällä huonosti.

Tästä saatiin jälleen hyvä osoitus, kun rangella kehnon lämmittelysession viettänyt Jon Rahm löi kovat numerot tauluun Atlantassa pelattavan PGA Tourin finaaliturnauksen toisella kierroksella. Tuloksellaan 63 hän nousi Tour Championshipissä kolmanneksi, kuuden lyönnin päähän kärjessä jatkavasta Scottie Scheffleristä.

Rahmia eivät huonosti sujuneet range-lämmittelyt liiemmin hetkauta, päinvastoin hän sanoi pelanneensa yhden uransa parhaista kierroksistaan heikon harjoittelutuokion jälkeen Torrey Pinesissä vuonna 2017, jolloin espanjalainen otti ensimmäisen voittonsa kiertueella.

”Löin rangella peräkkäisiä soketteja, ja pelasin heti perään loistavan kierroksen. Lämmittely oli käytännössä kamala.”

Samanlaisia fiiliksiä Rahm koki voittamassaan Irish Openissa. Rangella homma ei toiminut ollenkaan, kunnes hän pääsi irti pelaten tuloksen seitsemän alle.

”En ole pelaaja, joka ennakoi tulevaa suoritustaan range-lämmittelyn perusteella”, hän totesi.

Yhdeksänneltä sijalta kolmanneksi noussut Rahm aloitti FedEx Cupin finaalin lähtötilanteesta -3 eli seitsemän lyöntiä pistetilaston ykkösen Scottie Schefflerin perässä. Ero maailmanlistan kärkipelaajaan on kaventunut yhdellä lyönnillä, mutta edessä on vielä kaksi kierrosta East Lake Golf Clubin kentällä.

Saman tuloksen Rahmin kanssa perjantaina pelannut Xander Schauffele saavutti Schefflerin etumatkaa ollen enää kaksi lyöntiä jäljessä. Kolmatta FedEx Cupin mestaruuttaan tavoitteleva Rory McIlroy (-10) on seitsemäntenä, mutta yhdeksän lyönnin eron kiinnikurominen vaatii pohjoisirlantilaiselta ilmiömäistä kiriä viikonloppuna.

Lue seuraavaksi: Tour Championshipissä jahdataan PGA Tourin mestaruutta, ennätyksiä ja jättimäisiä palkintosummia

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje