16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Champions Tour - Kilpagolf

Orlandon isä-poika-turnaus Langereiden heiniä

Bernhard Langerilla on kautta aikain toiseksi eniten voittoja Euroopan kiertueella. Kuva: Getty Images

<a href=Bernhard Langer pelasi poikansa Jasonin kanssa Father Son Challenge -turnauksen voittoon. Kuva: Getty Images" src="/wp-content/uploads/2014/12/14121515073147.jpg" width="505">

Bernhard Langer pelasi poikansa Jasonin kanssa Father Son Challenge -turnauksen voittoon. Kuva: Getty Images

Bernhard ja Jason Langer voittivat viikonvaihteessa Orlandossa pelatun Father Son Challenge –turnauksen. Kilpailussa oli mukana 20 paria, jonka muodostivat nimensä mukaisesti isä ja poika. Kilpailun sääntöjen mukaan myös tytär voi pelata tässä turnauksessa isänsä parina. Turnaus kuuluu Champions Tourin epäviralliseen ohjelmaan, joten isien on oltava vähintään 50-vuotiaita.

Langereiden tulos Ritz-Carlton Golf Clubin –kentällä pelatussa 36 reiän kisassa oli 123 eli 23 alle parin. Bernhard Langerin tyttären Christinan piti alun perin pelata isänsä kanssa, mutta hän joutui vetäytymään kisasta selkävaivojen vuoksi. Näin 14-vuotiaasta Jason Langerista tuli kilpailun kaikkien aikojen nuorin voittaja.

Entinen ennätys oli Stefan Langerilla, joka oli voittamassa vuoden 2005 isä-poika-turnausta 15-vuotiaana. Bernhard ja Stefan Langer voittivat vuodesta 1995 lähtien pelatun kilpailun myös vuonna 2006.

”Uskomaton, suorastaan maaginen viikko, niin kuin koko vuosi”, Bernhard Langer sanoi. ”Olen seurannut Jasonin pelaamista usean vuoden, ja hän pelasi nämä kaksi päivää paremmin kuin koskaan aiemmin. Se on uskomatonta tällaisen paineen alla. Olen niin ylpeä hänestä.”

”Ajattelin, että voisimme päästä kymmenen, parhaimmillaan viiden joukkoon, jos pelaisin todella hyvin. Mutta mitään tällaista en osannut odottaa”, Jason Langer sanoi. ”Olen tyytyväinen omaan esitykseeni. Upotin muutaman putin tänään, ja isäni – kuten saattoi odottaa – pelasi vahvasti.”

Bernhard Langerille, 57, kausi 2014 oli täysosuma. Hän voitti Champions Tourilla viisi turnausta ja kiertueen rankingin (Charles Schwab Cup). Voitoista kaksi (Senior Players Championship ja Senior British Open) oli majoreita.

Langerin kannattajajoukot olivat vahvasti sitä mieltä, että hänen näyttöjensä olisi pitänyt riittää tämänvuotiseen Ryder Cupiin. Hän on pelannut urallaan kymmenessä Ryder Cupissa, viimeksi vuonna 2002. Langer oli vuoden 2004 voittoisan joukkueen kapteeni.

Saksalainen on voittanut urallaan 42 turnausta Euroopan kiertueella, mikä on toiseksi eniten Seve Ballesteroksen jälkeen. Champions Tourilla Langer on saavuttanut 23 voittoa.

Pari Davis Love III ja hänen Dru-poikansa sijoittuivat Orlandossa toiseksi. Eroa Langereihin jäi kaksi lyöntiä.

”Yritimme mielestäni molemmat hieman liikaa. Olimme kärsimättömiä”, Davis Love III sanoi. ”Löimme tarpeeksi hyvin voittaaksemme tämän kilpailun, mutta lähipeli ei ollut täysin raiteillaan.”

Parit Curtis ja Tom Strange sekä Vijay ja Qass Singh (-20) jakoivat kolmatta sijaa.

Kisan seuratuimpiin pareihin kuulunut Jack NicklausJack Nicklaus II päätyi sijalle 15 tuloksellaan yksitoista alle.

”Meillä oli runsaasti birdiepaikkoja”, Jack Nicklaus sanoi. ”Birdiet jäivät vähiin, ja tulos oli sen mukainen. Itse en ollut oikein terässä, mutta Jackie pelasi ihan moitteettomasti.”

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje