26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Ilonen yhdeksäs Korean ET-turnauksessa

Mikko Ilonen pelasi toisen vahvan turnauksen peräkkäin Euroopan Tourilla. Korean kisan top-ten sijoitus on uran 18:s. © Getty Images

Mikko Ilonen (69-73-69) käynnisti Ballantine`s Championshipissa hurjan nousun päätöspäivänä. Hän oli 68 jatkoon päässeesta paras ensimmäisellä yhdeksiköllä kirjautettuaan korttiinsa neljä birdietä. Vaikka sisääntulo ei ollut aivan yhtä lennokas, nousi hän kuitenkin lopputuloksissa hienosti yhdeksänneksi. Sunnuntain kierrostulos 69 oli päivän toiseksi paras.

Korean turnauksen voitti Australian Marcus Fraser (-12) neljän lyönnin erolla seuraaviin. Iloselle jäi kakkostilaan eroa vain kolme lyöntiä.

Ilonen teki Koreassa samalla suomalaista golfhistoriaa sijoittumalla kolmannen kerran neljässä viimeisessä Euroopan Tourin kisassaan kymmenen joukkoon.

”Tämä oli harkkapäivät mukaanlukien paras kierroksistani. Sain reippaan alun ja ote pysyi hyvin loppuun asti. Sisääntulo on huomattavasti vaikeampi. Erityisen iloinen olen päätösreiän parista. Se reikä oli tänään melkoinen vedenjakaja”, Ilonen sanoi.

Yhdeksännen sijan Ilosen kanssa jakoivat mm. kisan suuret ennakkosuosikit Ernie Els sekä Thongchai Jaidee. Palkintorahaa Ilonen kuittaa kolmen kierroksen mittaiseksi typistyneestä kisasta noin 41.500 euroa.

Turnauksen

Turnauksen voittoa puolustanut Thongchai Jaidee sijoittui Mikko Ilosen kanssa kisassa jaetulle yhdeksännelle sijalle. &copy Getty Images

Pinx Golf Club on ollut Iloselle varsin mieluisa kisakohde. Kahdella aiemmalla kerralla sijoitukset ovat olleet 24:s ja 19:s.

”Tämä on monella tavalla siisti paikka. Kenttä tarvitsee tuulen, muuten se on liian helppo. Sunnuntaina tuulen suunta vaihtui aiemmista, se toi vaatimuksena peliin sellaisia lyöntejä joita ei alkupäivinä tarvittu.”

Iloselle top-ten sijoitus oli uran 18:s ja kaudella 2010 kolmas, neljässä viimeisessä kisassa, joka on luonnollisesti oma komea ennätys.

Voitettuaan elokuussa 2007 Skandinavian Mastersin Ilonen pelasi yli kaksi vuotta sijoittumatta kertaakaan kymmenen joukkoon. Tähän ajanjaksoon mahtui toki melkoinen määrä top-25 sijoituksia.

Ilosella on palkintorahoja kaudelta 2010 kasassa nyt jo yli 222.000 euroa, siten odotukset kesäkauden Euroopassa käynnistyessä ovat perustellustikin varsin korkealla. Hän nousee rahalistalla 33:nneksi. Toistaiseksi parhaalla kaudellaan 2007 Ilonen oli ET:n rankingissä 34:s.

Jejun saarelta Ilonen lentää sunnuntaina Souliin, josta matka jatkuu Helsingin kautta suoraan Madridiin, ja sieltä seuraavaan kisapaikkaan Sevillaan.

”Pelaan Espanjan avoimet tulevana viikonloppuna. Sen jälkeen on vuorossa parin viikon harjoitussessio, toukokuun lopussa osallistun luonnollisesti PGA:n mestaruuskilpailuihin Wentworthissa”, Ilonen kertoi lähitulevaisuuden ohjelmastaan.

Marcus

Marcus Fraser oli onnesta sekaisin voitettuaan tämänvuotisen Ballantine’s Championshipin. &copy Getty Images

Kisan voittaja Fraser johti turnausta alusta loppuun saakka, tuulettaen Jejun saarella uransa toista ykköstilaa Euroopan Tourilla. Fraserin ensimmäinen ET-voitto oli peräisin seitsemän vuoden takaa. 31-vuotias australialainen teki kolmella kisakierroksellaan ainoastaan kaksi bogia, joten hänen esityksensä Ballantine’s Championshipissä oli kauttaaltaan kaikin puolin jämäkkä.

Tuntuu uskomattomalta, en oikein itsekään tiedä kuinka tein tämän. Minulla on ollut niin monta mahdollisuutta voittaa seitsemän vuoden aikana. On vaikeaa tunnistaa etukäteen milloin on juuri sinun päiväsi”, Fraser sanoi lehdistötilaisuudessa.

Fraserin avausvoitto Euroopan Tourilla tuli vuonna 2003 Venäjän avoimissa, voitto on tämän jälkeen ollut seuraavaksi lähimpänä Australian Mastersissa, jossa hän kärsi play off –tappion maanmiehelleen Rod Pamplingille.

”Toinen voitto on aina vaikeampi saavuttaa kuin ensimmäinen.”

Brett

Brett Rumford täydensi toisella sijallaan australialaisten hyvää panosta Koreassa. &copy Getty Images

Fraser myönsi pitkän kuivan kauden hiertäneen häntä jo sen verran, että tulevaisuus ammattilaisurheilijana ehti jo epäilyttää.

”Kolme-neljä vuotta sitten ajattelin jo antaa periksi. Pelasin surkeasti, svingi ei kehittynyt ja mikään ei tuntunut kulkevan parempaan suuntaan”, Fraser muisteli vaikeita aikojaan.

”Ajattelin, että taidan tuhlata vain aikaani. Kuljin ohdakkeista tietä, mutta onneksi palasin amatööriaikojeni valmentajan, Denis McDaden luokse. Sen jälkeen asiat alkoivat mennä taas oikeaan suuntaan.”

”Olen tehnyt viimeiset pari vuotta lujasti töitä päästäkseni tähän tilanteeseen. En totta puhuen uskonut, että yltäisin vielä voittoon. Viime vuonna tähän aikaan en voinut osallistua setäni hautajaisiin, mutta omistan tämän saavutukseni hänelle”, Fraser tunteili.

Gareth Maybin ja Brett Rumford jakoivat Koreassa toisen sijan, neljä lyöntiä Fraserille hävinneinä. Päivän kovin nousija, Malesian kisan voittaja Seung-yul Noh sekä Oliver Fisher jakoivat puolestaan neljännen sijan, tuloksellaan -7.

Elsin ja Jaideen ohella muista voittajasuosikeista Anthony Kim (-3) oli 16:s ja Henrik Stenson (-2) 22:s.

Marcus Fraser pähkinänkuoressa:

Syntymäpaikka: Corowa, AUS

Kotipaikka: Melbourne, AUS

Ikä: 31 vuotta

Mitat: 183 cm, 89 kg

Perhesuhteet: Vaimo Carlie

Harrastukset: Musiikki ja kaikenlainen urheilu

Ammattilaiseksi: 2002, kahdeksas kausi Euroopan Tourilla

Voitot Europan Tourilla: 2

Marko Kuivasaari

Ilosen asemat ennallaan Koreassa

Harvemmin

Harvemmin otsikoissa paistatteleva Marcus Fraser iskee sunnuntaina Jejun turnauksen johtopallossa. &copy Getty Images

Mikko Ilonen käväisi toisella kierroksella jo kymmenen parhaan joukossa, mutta nihkeä sisääntulo söi tulosta. Hän on Jejun saarella kisailtavassa Ballantine’s Championshipissä 24:ntenä, tuloksellaan -2. Marcus Fraser otti johtopaikkansa takaisin.

Mikko Ilonen (69-73) nousi lauantaina Ballantine´s Championshipissä ensimmäisen yhdeksän reiän jälkeen jo seitsemänneksi avauskierroksen 22. tilalta.

Kortissa oli tässä vaiheessa neljä birdietä ja edessä kentän helpoin par-viitonen, mutta birdie jäi syntymättä. Ilonen pelasi viimeiset kahdeksan reikää kolme yli ja putosi tuloslistalla 24:nneksi, heikennystä kaksi sijaa avauskierrokseen nähden.

Eroa johtavaan Marcus Fraseriin (-9) on seitsemän lyöntiä, kärkikymmenikköön kolme.

”Kierroksessa oli paljon hyvää ja huonoa. Jossiteltavaa jäi lähipeliin, chipit ja putit eivät olleet kontrollissa. Pinx Golf Clubin kentän viheriöt eivät ole minun makuuni, ne ovat ruoholtaan tiheitä, vaikeasti luettavia ja putattavia”, Ilonen pohti tuoreeltaan kierroksen jälkeen.

Päivän käännekohdat osuivat sisääntulon alkuun, hetkeen jolloin suomalaisen ”birdiejuna” tuntui olevan kovassa vauhdissa.

”Kympillä oli hyvä paikka birdieen, 11:llä chippi karkasi kahdeksan metriä pitkäksi”, Ilonen harmitteli.

Lunta tupaan tuli nimenomaan kahdella viimeisellä. 17:llä Ilonen missasi reilusti alle metrisin par-putin. Heikon avauksen ja lähestymisen myötä hän teki bogin myös päätösreiällä. ”Luonnollisesti harmittaa, mutta nyt puhalletaan hetken aikaa. Sunnuntaina kykenee vielä oikein hyvällä tuloksella nostamaan itseään jopa kymmenen joukkoon”, hän valoi uskoa.

Anthony

Anthony Kimin peli ei kulkenut lauantaina odotusten mukaisesti. &copy Getty Images

Sumuisen sään sekoittama Ballantine’s Championship jatkui lauantaina torstain ”aamuvuorolaisten” kierroksella, jonka jälkeen kilpailun cut-raja vedettiin +1:n kohdalle.

Ennakkosuosikeista Y.E. Yangin lähtö laulukuoroon oli tiedossa jo perjantaina, muita yllätysputoajia ei Oliver Wilsonin lisäksi nähty.

Muista eturivin pelaajista Thongchai Jaidee pelaa finaalikierroksen johtopallossa. Samalla etukäteen aavisteltu erikoinen visio toteutui, sillä thaamalainen on lyönyt edellisen kilpailulyöntinsä ennen sunnuntain starttia perjantaina.

Jaideen kanssa päivän viimeisessä ryhmässä pelaavat myös kisaa johtava Fraser sekä Estanislao ”Tano”Goya. Tuloksessa -8 olevat Jaidee ja Goya jakavat toisen sijan yhdessä Gareth Maybinin kanssa.

Myös Ernie Elsillä (-7) ja Henrik Stensonilla (-5) on yhä hyvät mahdollisuudet kääntää kisa edukseen. Sen sijaan Anthony Kim joutui antamaan lauantaina hieman periksi. Jenkki putosi tuloksen 74 myötä tasatulokseen Ilosen kanssa.

Ilonen ei kuitenkaan pelaa päätöskierrostaan Kimin kanssa, vaan suomalaisen matkaan sunnuntaina starttaavat Taiwanin Yih-Shin Chan sekä Espanjan Pablo Larrazabal. Heidän lähtönsä on klo 3.15 Suomen aikaa, kärkiryhmän Fraser-Jaidee-Goya lähtiessä liikkeelle klo 4.50.

Marko Kuivasaari

Mikko Ilonen 22:ntena Koreassa – Jaidee nousi kärkeen

Thongchai

Thongchai Jaideen peli oli perjantaina kohdillaan. Thaimaalainen jatkaa taistelua Korean turnauksen voitosta sunnuntaina. &copy Getty Images

Mikko Ilonen (-3) sai perjantai-aamuna valmiiksi Koreassa pelattavan ET-kisan avauskierroksen, joka jäi torstaina pimeyden johdosta kesken. Hän on tuloksellaan 69 sijalla 22, Ballantine’s Championshipissä, joka jouduttiin sääolosuhteiden vuoksi typistämään 54 reiän mittaiseksi. Kärkipaikan jakavat kaksi kierrosta pelanneet Thongchai Jaidee sekä Tano Goya.

Mikko Ilonen löi perjantaina paikallista aikaa aamulla vain seitsemän lyöntiä Pinx Golf Clubin kentällä, Jejun saarella pelattavassa Euroopan Tourin kilpailussa. Hän viimeisteli torstaina kesken jääneen kierroksensa kahdella parilla, saaden tuloksekseen 69 (-3). Tämä riittää tässä vaiheessa sijalukuun 22. Kilpailijoita on Koreassa mukana kaikkiaan 156.

Kuten jo torstaina oli hieman aavisteltavissa, Ballantine’s Championship päätettiin tuomariston toimesta lyhentää haittaavan sumun johdosta kolmen kierroksen eli 54 reiän mittaiseksi.

Iloselle tämä merkitsee sitä, että hänelle jäi perjantaina käytännössä koko päivä harjoittelua ja lepoa varten. Torstaina ”aamuvuorossa” olleet pelaajat pelaavat toisen kierroksensa vasta lauantaina.

Kahdella aiemmalla kerralla Koreassa kilpaillessaan Ilonen on ollut 24:s ja 19:s, molempina vuosina kuitenkin ennen päätöspäivää kymmenen parhaan joukossa.

Perjantaina n. puolet kilpailijoista pelasi toisen kierroksen kokonaisuudessaan. Samassa rytäkässä myös kärkipaikka vaihtui, sillä niin Thongchai Jaidee kuin Tano Goya menivät lyönnillä vasta 18 reikää pelanneen Marcus Fraserin ohitse.

Jaideen tulos 67 oli perjantain parasta antia, ja näin viime vuoden voittaja on tiukasti myös tämänvuotisen Ballantine’s Championshipin voittokamppailussa mukana. Kärkikaksikon 36 reiän tulos on 136 (-8) lyöntiä.

Fraserin seuraksi jaetulle kolmannelle tilalle nousi myös Brett Rumford, joka tosin pelasi perjantaina kolme lyöntiä avauspäivää huonommin.

Jaideen ohella kisan muista ennakkosuosikeista Ernie Els ja Anthony Kim ovat hyvissä asemissa pelattuaan ensimmäisen kierroksensa 68 lyönnillä. Henrik Stenson jakaa Ilosen kanssa saman tuloksen, 69 lyöntiä.

Sen sijaan Y.E. Yangin (+6) pelit päättyvät varmuudella kahteen kierrokseen. Kotiyleisön suuri suosikki oli Jejun saarten kisassa yllättävän vaisu, kuten kierrostulokset 77 ja 73 osoittavat. 36 reiän jälkeen vedettävä cut-raja tulee tämänhetkisen ennusteen mukaan asettumaan parin kohdalle.

Kisan supistaminen hyvissä ajoin kolmen kierroksen pituiseksi antaa jatkossa mahdollisuuden sikäli erikoiseen tilanteeseen, että johtopallossa sunnuntaina esiintyvä pelaaja on saattanut lyödä edellisen kilpailulyöntinsä perjantaina.

Marko Kuivasaari

Ilonen hyvässä tahdissa sumuisella Jejun saarella

<bMikko Ilonen sai onnistuneen alun sumun kiusaamassa Ballantine’s Championshipissä. &copy Getty Images src=”/wp-content/uploads/2010/04/10042000292489.jpg” width=460>

Mikko Ilonen aloitti Jejun saarella, Koreassa pelattavan Euroopan Tourin turnauksen hyvin. Hän on tilanteessa -3, pelattuaan pimeyden keskeyttämää avauskierrostaan 16 reikää. Ilosen sijoitus on tässä vaiheessa jaettu 14:s. Yli kuusi tuntia sankan sumun vuoksi keskeytyksissä olleen kisan kärjessä on kierroksensa loppuun pelannut Marcus Fraser, tuloksellaan 65 (-7).

Mikko Ilonen löi hyvät alkutahdit Jejun saarella torstaina käynnistyneessä Ballantine’s Championshipissä. Päästyään yli kuusi tuntia sumun takia keskeytyksissä olleessa kisassa liikkeelle, oli hänen pelinsä virheetöntä aina etuyhdeksikön kuudennelle reiälle saakka. Onneksi päivän 15. reiällä tullut bogi jäi kuitenkin päivän ainoaksi, jonka vastapainoksi Ilonen teki neljä birdietä.

Ilonen ehti pelata lopulta pimeyden päättämällä avauskierroksella 16 reikää, ja on kisassa tuloksellaan -3 jaetulla 14. tilalla.

”Peli oli varsin hyvää viimeisiä reikiä lukuun ottamatta, niillä löin 2-3 heikkoa lyöntiä osittain väsymyksenkin myötä. Alkukierroksella olisin voinut upottaa enemmänkin putteja”, Ilonen sanoi.

”Se jäi harmittamaan, että edellämme pelannut ryhmä oli todella hidas. Tämän johdosta joudumme perjantaina aamulla pelaamaan kierroksen loppuun seitsemältä. Nämä hidastelijat ehtivät tietysti 18:n tiille avaamaan ja saivat pelata kierroksensa loppuun. Meillä lepo jää lyhyeksi.”

Ilosen päivä oli varsin pitkä. Hän tuli kentälle paikallista aikaa kello kuusi ja poistui sieltä 13,5 tuntia myöhemmin.

”17:llä (kentän kahdeksas) lähestymiseni on hieman viheriön ulkopuolella. Siitä kahdella sisään ja viimeisellä reiällä (par-5) sitten birdie tuloskorttiin”, Ilonen suunnitteli perjantaiaamun tulostavoitteensa.

”Sumua on luvattu myös perjantaille. Toivottavasti kuitenkin pääsisimme kentälle heti aamusta. Mikäli homma etenee uuden aikataulun mukaan ilman keskeytyksiä, on mahdollista että pääsisimme ainakin aloittamaan toisen kierroksen iltapäivällä.”

Kisan aloitti räväkimmin Mark Foster, joka teki neljän ensimmäisen reiän sisään kaksi birdietä ja yhden eaglen. 10 reiän jälkeen tilanteessa -7 ollut vuoden 2003 Dunhill Cupin voittaja ei kuitenkaan jäänyt päivän päätteeksi keulapaikalle. Takaa tullut Marcus Fraser teki virheettömällä kierroksellaan seitsemän birdietä ja meni kärkeen tuloksellaan 65. Foster on hänestä lyönnin päässä.

Kolmannen sijan jakavat 16-18 reikää pelanneet Jamie Donaldson, Rick Kulacz sekä Ted Oh, tilanteessa -5.

Kisan suurimmista voittajasuosikeista, Anthony Kim ja Ernie Els (-4) ovat jaetulla kuudennella tilalla. Sen sijaan Thongchai Jaidee ja Y.E. Yang ehtivät pelata torstaina loppuun vain yhden reiän.

Kisajärjestäjillä on tiedossa seuraavinakin pelipäivinä paljon pohdittavaa, mikäli sumuiset aamut toistuvat jatkossa. Jo nyt alle puolet kilpailun pelaajista eivät päässeet starttaamaan lainkaan ensimmäiselle kierrokselleen.

Marko Kuivasaari

<bPablo Larrazabal matkalla kohti klubirakennusta sankan sumun keskellä. &copy Getty Images src=”/wp-content/uploads/2010/04/10042209113547.jpg” width=460>

Jejun saarella, Koreassa pelattavan Ballantine’s Championshipin avauskierros on keskeytetty sakean sumun vuoksi. Toistaiseksi vain 39 pelaajaa on päässyt liikkeelle, joista pisimmälle (6 reikää) ehtinyt Mark Foster johtaa kisaa tilanteessa -4. Mikko Ilosen kierros pysähtyi heti ensimmäisen avauksen jälkeen.

Euroopan Touriin kuuluva Ballantine´s Championship on ollut avauspäivänä pitkään keskeytyksissä sumun takia. Mikko Ilosen aamustarttia myöhäistettiin tunnilla, kun suomalainen lopulta pääsi kentälle, hän ehti vain lyödä avauksensa väylälle kunnes kierros taas keskeytettiin.

”Sen jälkeen on ollut pari yritystä, ollaan käyty palloilla zoomaamassa seuraavia lyöntejä, mutta järjestäjät eivät kuitenkaan ole lopulta vihreää valoa näyttäneet”, Ilonen sanoi kuusi tuntia alkuperäisen starttiaikansa jälkeen.

”Tuuli on yltynyt ja saattaa olla, että pääsemme vielä tänään pelaamaan. Ennuste sumun osalta on kaiketi samantyyppinen seuraaville päiville, joten aikataulujen kanssa tulee haasteita, Ilonen jatkoi.

Kisan johdossa on Englannin Mark Foster, joka on kuuden reiän jälkeen tilanteessa -4. 3-6 reikää pelanneet Marcus Fraser, Pablo Larrazabal sekä Mardan Mamat ovat lyönnin jäljessä.

Hankalat olosuhteet tuntuvat riivaavan huolella Ballantine’s Championshipiä, sillä edellisvuonna Jejun saarella pelatussa kilpailussa oli kylmä ilma.

Marko Kuivasaari

<bThongchai Jaidee tietää että pilke silmäkulmassa peli kulkee parhaiten. &copy Getty Images src=”/wp-content/uploads/2010/12/10042022120807.jpg” width=460>

Mukavasti meneillään olevalla kaudella pelannut Thongchai Jaidee on yksi Ballantine’s Championshipin suurimpia voittajasuosikkeja. Helppoa ei viimevuotisen voiton puolustaminen tule thaimaalaiselle olemaan, sillä kisaan ovat starttaamassa kovista nimistä mm. Ernie Els, Anthony Kim ja Henrik Stenson. Kiinassa tiukasti voitosta taistellut Mikko Ilonen uskoo olevansa nyt paremmassa kunnossa kuin Suzhoun turnauksessa.

Pian on tasan vuosi siitä, kun Thongchai Jaidee nappasi uransa toistaiseksi makeimman voiton Jejun saarella, Koreassa pelatussa Ballantine’s Championshipissä. Harvinaisen koleassa ja tuulisessa säässä pelattu kisa huipentui kolmen pelaajan, Jaideen, Gonzalo Fernández-Castañon sekä isäntämaan Kang Sung Hoon, uusintaan.

Jaidee ratkaisi tuolloin pelin edukseen jo ensimmäisellä jatkoreiällä, upotettuaan kaksimetrisen birdieputin reikään.

Paitsi hyvien muistojen myös hyvin sujuneen alkukauden tuoman energian myötä Jaidee palaa Jejun saaren 2,2 miljoonan euroon turnaukseen mukanaan iso annos virtaa.

”Olin jo ennen viime vuoden turnausta pelannut hyvin, siksi osasin odottaa menestystä”, Jaidee sanoi Euroopan Tourin sivuilla.

”Iso voittoshekki tuntui hienoilta, mutta laitoin rahat pankkiin voidakseni pitää vaimoni tyytyväisenä. Tärkeintä oli silti nousta maailmanlistalla 50 parhaan joukkoon; se avasi minulle portteja isompiin turnauksiin.

Jaidee on sijoittunut kauden mittaan jo neljästi kymmenen parhaan joukkoon Euroopan Tourin turnauksissa. Näistä merkittävimmät ovat Omega Dubai Desert Classicin kolmas sija sekä reikäpelin maailmanmestaruusturnauksen viides sija.

Sen sijaan pari viikkoa sitten pelattu US Masters katkesi Jaideelta kesken kaiken kyynärpäävamman kiusaamana kisan toisella kierroksella. Tämän jälkeen 40-vuotias thaimaalainen käväisi Atlantassa saamassa hoitoa vammaansa NBA-pelaajien käyttämältä spesialistilta. Viime viikonvaihteen Kiinan turnaus osoitti, että Jaideen kyynärpäävaivat ovat taaksejäänyttä elämää – tästä käy hyvänä osoituksena Volvo China Openin kahdeksas sija.

Pärjääminen kivenkovissa kisoissa vaatii aina pelaajalta oman mielenrauhansa ja sopivan pelihuumorin. Hyväntuulinen Jaidee sanookin olevansa onnellinen saadessaan pelata golfia ammatikseen.

”Tämä on vain hauskaa. En tunne minkäänlaisia paineita, koska golfin pelaaminen on helppoa verrattuna siihen, mitä moni ihminen joutuu elääkseen tekemään. Tämä on maailman parasta työtä, joten minulla ei ole valittamista – yritän aina pelata hymy kasvoillani.”

Jos on toinen peräkkäinen voitto Jejun saarella Jaideen mielessä, tulee hänen edessään joka tapauksessa olemaan monta pahaa kantoa kaskessa. Kisassa ovat mukana mm. kaksi kisaa putkeen PGA Tourilla voittanut Ernie Els, kolmanneksi Augustassa sijoittunut Y.E. Yang, pitkästä aikaa Kiinassa parempia otteita esittänyt Henrik Stenson sekä Houstonissa voittanut ja muutenkin viime aikoina loistavasti pelannut Anthony Kim.

<bMikko Ilonen odottaa itseltään hyvää tulosta Korean ET-kisasta. &copy Getty Images src=”/wp-content/uploads/ihmiset/golffaajat/10032120025158.jpg” width=460>

Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti Mikko Iloseen, joka sijoittui Volvo China Openissa hienosti neljänneksi. Se oli Ilosen toinen top-5 sijoitus neljän viikon sisään, sillä hän oli Hassan Trophyssä kolmas.

”Odotukset ovat korkealla. Mikäli keli pysyy hyvänä, täällä täytyy pelata reilusti alle parín menestyäkseen”, Ilonen ennakoi tiistai-iltana.

Ilonen saapui Koreaan maanantaina, harjoittelu jatkui tulopäivän jälkeen tiukkana myös tiistaina.

”Kiinan kisa antoi uskoa ja olen tehnyt hyviä treenejä. Lajiharjoittelu on koostunut tietyistä ”drilleistä”. Fysiikkapuolella keskivartaloon kohdistuneen tekemisen ja viikonlopun kisan myötä kroppa on hieman väsynyt. Keskiviikkona otan löysemmin. Valmius tuloksentekoon on mielestäni nyt erinomainen.”

Ilonen on pelannut kolmessa viimeisessä kisassaan – Andalusian avointen karsiutuminen mukaan lukien – kymmenen kierrostaan yhteensä 28 alle, koko kauden keskiarvokin on lupaavasti 70,96.

”Pinx Golf Clubin kenttä istuu varsin hyvin silmääni, pystyn hahmottamaan helposti lyöntejäni. Se tuntuu lisäksi vetävän hyvin vettä, sillä maanantaina vettä tuli taivaan täydeltä, kenttä oli silti tiistaina moitteettomassa kunnossa.”

Edellisvuonna Ilonen oli kisassa kolmen päivän jälkeen jaetulla kuudennella tilalla jääden lopulta 19:nneksi.

Euroopan, Aasian ja Korean kiertueiden yhteiskilpailu on Kiinan avoimia suurempi. Voittaja kuittaa 366.000 euroa, tämän lisäksi ainakin Els ja Kim saavat osallistumisestaan erillisen korvauksen.

Euroopan Tourin ansiolistalla jo sijalla 37 oleva Ilonen starttaa torstaina pelattavalle avauskierrokselle yhdessä Intian vahvarakenteisen Gaganjeet Bhullarin sekä viime vuonna amatöörinä Irish Openin voittaneen Shane Lowryn kanssa klo 01.50 Suomen aikaa.

Muita Ballantine’s Championshipin avauskierroksen lähtöaikoja:

01:00 Anthony Kim – Chih-bing Lam – Pablo Larrazábal

01:10 Ernie Els – Wen-chong Liang – Peter Hanson

01:20 Henrik Stenson – Graeme McDowell – Chapchai Nirat

06:10 Thongchai Jaidee – Y.E. Yang – Ross McGowan

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje