28.9.–5.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Ilonen harjoitusleirillä Hua Hinissa

Mikko Ilonen on täynnä latausta golfiin vietettyään kuutisen viikkoa kotimaassa © Getty Images

Mikko

Mikko Iloselta poistettiin helmikuun alussa tulehtunut umpilisäke , hieman tämän jälkeen myös niskasta pieni ’patti’. Suomen golfin ykköspelaaja joutui jättämään väliin Dubain ja Intian osakilpailut, alkuperäisestä ohjelmastaan hän karsii myös viikon kuluttua pelattavan Sicilian Openin. ’ Harjoittelu käynnistyi todenteolla helmikuun viimeinen päivä, jolloin fysiotreenarini Pierre Johansson saapui höykyttämään minua Vierumäelle neljän päivän ajaksi. Testit osoittivat, että fyysinen suorituskyky ei ollut laskenut kovinkaan paljoa. Pääsimme hyvään tekemisen makuun ja myös lyömisessä on hyvä tuntuma päällä. Olen täydessä kunnossa, nyt tarvitaan vaan lajitreeniä ruoholla ja pelituntumaa ennen varsinaisia kisoja’, Ilonen kertoi. Hän aloitti maanantaina kymmenpäiväisen harjoitusleirin Black Mountainin kentällä, sparraajaksi lähti Aasian Tourille kortin omaava Joonas Granberg. Turkulaisen kilpailukausi käynnistynee maaliskuun lopulla Intiassa. Kauden aikana hän pääsee pelaamaan tämänhetkisellä kategoriallaan 15-16 kisaa. Ilonen palaa Euroopan Tourille Malagassa, Paradorin kentällä 24-27.3 pelattavassa Andalucia Openissa. Maaliskuun lopulla hän pelaa Marokossa, huhtikuussa ovat ohjelmassa Kiinan avoimet sekä Korean osakilpailu. Kolmessa viimeksimainitussa Ilonen oli kymmenen joukossa kaudella 2010. Kauden 2011 molemmissa kisoissaan Ilonen on päässyt jatkoon, sijaluvut ovat olleet 41:s ja 58:s.

Kahden kuukauden mittainen tauko ei suinkaan ole Ilosen uran pisin ET:lta. Menetettyään kauden 2005 päätteeksi kortin päätourille, hän pelasi seuraavan kilpailunsa ET:lla vasta kesäkuussa 2006.

”Kyllä oli erittäin mukava lähteä reissuun, harjoittelemaan ja pelaamaan. Kuuden viikon jakso Suomessa talviaikaan alkoi jo tuntua varsin pitkältä”, Ilonen raportoi Bangkokin lentokentältä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje