Getty Images
Major |
16.6.2018

U.S. Openissa kuohuu – Phil Mickelson pelasi tahallaan liikkuvaa palloa

Mickelson selvisi kahdella rankkarilla tempusta, josta moni olisi toivonut hänelle diskausta.

Phil Mickelson kunnostautui U.S. Openin kolmannella kierroksella erittäin kyseenalaisella tavalla. Mickelson, joka tuossa vaiheessa oli kierrostaan neljä yli parin, puttasi 13 reiällä palloaan, kun se selvästi vielä liikkui.

Kyseessä ei ollut vahinko, vaan selvästi tahallinen teko, sillä Mickelson juoksi pallonsa perään putattuaan ohi ja huomattuaan, että pitkäksi mennyt putti todennäköisesti valuu pitkälle reiästä.

Mickelsonille tuomittiin reiällä kahden lyönnin rangaistus, vaikka sääntöjen puitteissa myös diskaus olisi ollut mahdollinen tuomio. Tulos par 4 -reiällä oli lopulta 10.

Nähtäväksi jää, riittääkö USGA:lla rohkeutta diskata Phil Mickelsonin kaltainen supertähti kilpailusta. Kierroksen jälkeinen haastattelu tullaan katsomaan myös tarkasti, sillä epäurheilijamainen ja golfin hengen vastainen teko vaatii monen mielestä selityksen – ja hyvän sellaisen.

Kommentit

Kiva tietää tällainenkin mahdollisuus. Elikkä pallon lähtiessä hitaasti kohti bunkkeria kipaise perään ja puttaa takaisin kupin viereen – selviät vähemmällä kuin bunkkerista yrittäen.

Muuten USOpenista – yleisö on luokatonta kaljamölisijää. TV-lähetyksen äänet ihan syvältä – jostain syystä on jatkuvasti joku mikki auki ja poimii kuorma/linja-autojen jyrinät ja mainoslentäjän koneen äänen. Ja – kuten @jiikoo sanoo – ”kenttä on viritetty ihan jakomielitautiseen kuntoon”

Vierumäen golfkursseilla opetettiin jo 15 vuotta sitten, että säännöt pitää tuntea, jotta niitä voi käyttää myös hyväksi.
Se vouhotus eilisessä Viaplay:n selostuksessa oli aivan uskomatonta, kyllä siinä pimahtivat kuuntelijat eikä suinkaan studion epäilemä Mickelson.
Kommentti ”ei ehtinyt nyt juosta pallon perään” jonkun seuraavan näytetyn putin jälkeen oli suorastaan luokaton ja ala-arvoinen.
Täällä keskustellaan ja pidetään hyvin tiukkaan kiinni golfin säännöistä ja yhtäkkiä pitäisikin toimia ’monen toiveen mukaan’.
Tapahtuu mitä tapahtuu tässäkin asiassa jälkeenpäin, voisi selostajilta toivoa jonkinlaista tilannetajua kuuntelijoiden suuntaan. Selostuksen taso muutenkin laski huomattavasti kahdesta ensimmäisestä päivästä ja sitten tämä lähetyksen loppuun saakka kestänyt tuohtunut spekulointi vielä siihen päälle, kiitos ei.
Kentän viritystä on syytäkin arvostella. Esittelyssä kehuttiin kentän olevan linkskentän tapainen, josta syystä eurooppalaiset ovat etulyöntiasemassa (kaikki Euroopan kentähän ovat linksejä)! Ylipitkä heinä tylsän tasaisella alueella mahdottominen nostettuine greeneineen on ihan jotain muuta.

Ihan ymmärrettävää toimintaa turhautumistilanteessa, kun kenttä on viritetty ihan jakomielitautiseen kuntoon. Säännöthän sanovat, että liikkuvaa palloa lyödessä seurauksena on VAIN kaksi rangaistuslyöntiä, Philihän pelasi ihan sääntöjen mukaisesti tässä tilanteessa joten lässyttäminen diskauksesta on golfsääntöjen puitteissa ihan turhaa.

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.