7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Links-kenttä otti luulot pois – suomalaisilta kauden heikoin esitys Irish Openissa

Tapio Pulkkanen kääntää seuraavaksi katseensa ensi viikon Scottish Openiin. Kuva: Getty Images

Kierroksen puolivälin virheet maksoivat Tapio Pulkkasen jatkopaikan.

Tämänvuotinen Irish Open -turnaus päättyi suomalaisten osalta isoon pettymykseen. Mukana olleesta kolmikosta vain Tapio Pulkkasella (+1) oli pienet mahdollisuudet edetä jatkoon, mutta nämäkin haaveet kärsivät kolauksen kierroksen keskivaiheilla.

Pulkkanen pelasi joka tapauksessa perjantaina parhaan suomalaistuloksen kilpailussa. 69 lyönnin kierros alkoi bogilla, mutta etuysillä tulleet kaksi birdieä kohensivat hieman osakkeita.

Seuraavien neljän reiän jaksossa livahtaneet kolme bogia olivat kuitenkin raskaita, vaikka Pulkkanen virhesuman perään pian kaksi birdieä tekikin. Kierroksen loppusuoralla ”Hattu-Tapiolta” olisi vaadittu vielä enemmänkin onnistumisia, mutta cut-raja pakeni lopulta kahden lyönnin päähän.

”Tänään olin hyvällä pelipäällä. Kierroksen puolivälissä tuli musta neljän reiän jakso, mikä sisälsi kolme bogia ja yhden lyhyen missatun birdie-paikan. Lopussa oli kirin aineksia, mutta putit nuolivat reunoja tällä kertaa”, hän sanoi.

Pulkkanen jakoi Lahinch Golf Clubin links-kentällä pelattavassa turnauksessa 75. sijan.

Kim Koivu (+6) käytti toiseen kierrokseen 74 päätyen sijalle T134. Kaksi lyöntiä heikomman tuloksen pelannut Kalle Samooja (+11) jakoi edellisviikolla Valderramassa kunnostautuneen Tanskan Thomas Bjørnin kanssa 152. sijan.

Samooja oli vielä ennen viimeistä reikää koko joukon hännillä, mutta 18. reiän eaglen nosti turkulaisen pois jumbopaikalta.

”Ei tässä ole juuri lisättävää torstaihin. Viikon ehdoton highlight osui viimeiselle väylälle, kun löin hybridillä metriin ja siitä eagle
koteloon”, Samooja kertoi.

Irish Openin paalupaikalle nousi kokonaistilanteessa -9 oleva Zander Lombard. Englannin Eddie Pepperell väijyy eteläafrikkalaista lyönnin päässä.

Pohjoismaalaisista parasta tahtia Rolex-sarjaan kuuluvassa ET-kisassa ovat ylläpitäneet kuudetta sijaa jakavat Ruotsin Niklas Lemke ja Tanskan Thorbjorn Olesen (-6).

Kisan kolme parasta top 10:een sijoittunutta ja vielä vailla Open-paikkaa olevaa pelaajaa saa sunnuntaina ”matkalipun” Portrushiin. Tällä hetkellä tiketeissä ovat kiinni Lemke, Australian Wade Ormsby sekä Korean Hyowon Park.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje