9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista

9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista
Champions Tour - Kilpagolf

Langer varmisti Champions Tourin kuninkuuden

Bernhard Langer, 57, menestyy Champions Tourilla vuodesta toiseen. Kuva: Getty Images

Michael Allen (-15) otti voiton kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa Champions Tourilla. Hän päätti urakkansa kolmeen peräkkäiseen birdieen, ja jätti toiseksi sijoittuneen Marco Dawsonin kahden lyönnin päähän. Voitto oli Allenille kauden toinen ja kaikkiaan seitsemäs yli 50-vuotiaiden kiertueella.

”Joka kerta tulee ajateltua, pystynköhän vielä voittoon. Hienoa päästä jälleen tuon riman yli”, Allen sanoi.

Woody Austin (-12) oli Texasissa pelatun kilpailun kolmonen.

Champions Tourin suurin tähti Bernhard Langer päätyi tulokseen -10. Se riitti jaettuun kuudenteen tilaan yhdessä Jay Haasin kanssa. Tällä kaudella viisi turnausta (kaksi majoria) voittanut Langer varmisti samalla kauden kokonaiskilpailun voiton siirryttyään Charles Schwab Cupissa tavoittamattomaan pistejohtoon.

”Olen kaveri, joka yrittää aina parastaan kun pallo on tiin päällä. Lähden voitto mielessä myös ensi viikon kisaan”, Langer sanoi. ”Siellä (Charles Schwab Cup Championship) on paljon rahaa jaossa.”

Palkintorahaa reilut 2,9 miljoonaa dollaria tienannut Langer on pelannut tällä kaudella 20 kilpailua Champions Tourilla, ja sijoittunut näissä 17 kertaa kymmenen joukkoon. Colin Montgomerie oli hänen suurin uhkaajansa kokonaiskilvassa, mutta skotti jäi AT&T Championshipissä sijalle 47.

Saksalainen on kiertueen historian toinen pelaaja, joka varmisti pistetilaston voiton ennen kauden finaaliturnausta. Ensimmäisenä tähän pystyi Hale Irwin vuonna 2002.

Scottsdalessa, Arizonassa pelattavan päätöskisan voittajalle on luvassa n. 450 000 taalan ykköspotti. Turnaukseen otetaan pistetilaston 30 parasta.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje