7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Ursula Wikström ja Tiia Koivisto pirteästi liikkeelle Cape Townin LET-kilpailussa

Heti kärkikymmenikön takana olevan Wikströmin mielestä peli antaa mahdollisuudet paljon parempaankin tulokseen.

Naisten Euroopan kiertueen kauden viides turnaus käynnistyi suomalaisten osalta varsin myönteisissä merkeissä. Parhaiten avauskierroksen selvitti Ursula Wikström, joka jakaa 12. sijaa tuloksellaan 73 (+1).

Vantaalainen teki kierroksellaan kaksi birdieä ja kolme bogia, joista viimeinen riisti paikan top 10:ssä.

”Muutamia huonoja avauksia, mistä sitten syntyi bogeja. Putissa vähän yliluin linjat koko ajan ja kiepsauttelin putteja eli scorea ei syntynyt”, Wikström sanoi.

”Pelin elementit ovat sen verran hallussa, että huomenna ollaan iskuvalmiudessa.”

Kautensa avannut Tiia Koivisto (73) esiintyi torstaina Coffs Harbour Golf Clubilla ennakkoluulottomasti. Niukasti ilman vahvaa kategoriaa LET:n karsintafinaalissa jäänyt pelaaja käytti kierrokseensa lyönnin verran Wikströmiä enemmän.

Koiviston ensimmäisen kierroksen saldo käsitti kolmen birdien ohella viisi bogia.

SA Women’s Openin kolmas suomalainen, niin ikään ensimmäistä kisaansa tänä vuonna pelaava Sanna Nuutinen aloitti Cape Townissa tuloksella 77. Kahden birdien, kolmen bogin ja kahden tuplabogin kierros oikeuttaa 18 reiän jälkeen sijaan T69.

Turnauksen johdossa on Asleigh Buhai (69). Namibian Bonita Bredenhann, Espanjan Silvia Banon ja Saksan Karolin Lampert ovat lyönnin päässä eteläafrikkalaisesta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje