16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Kuka kesyttää Aroniminkin?

Ryan Moore on Pennsylvanian kisan ennakkosuosikkeja. © GettyImages

Aroniminkin kenttää ei ole turhaan kutsuttu viheliäiseksi. Lyöntipaikoilta katsottuna sen väylät näyttävät inhimillisiltä, mutta jatkolyöntien koittaessa näkymät muuttuvat. Mikäli tarkat lähestymiset eivät kuulu pelaajan vahvuuksiin, lienee menestymistä Newton Squaressa turha haaveilla.

Viime vuonna debyyttinsä AT&T Nationalin kisakenttänä tehneen Aroniminkin kierroskeskiarvoksi muodostui 71.218 lyöntiä pelaajaa kohden. Tämä oli PGA Tourin kaikista 14 par-70-kentistä toiseksi korkein luku. Korkeata keskiarvoa korostaa vielä vuoden 2010 turnauksessa vallinneet hyvät olosuhteet.

Donald Rossin suunnitteleman kentän haasteellisuus selittyy pitkälti sen hankalien griinien ja niiden ympäristön johdosta. Korotetut ja muodokkaat viheriöt suorastaan hylkivät epätarkkoja lähestymisiä; siksi edes laadukkaan avauksen jälkeen ei pelaajalla ole vielä aihetta huokaista helpotuksesta. Aroniminkillä jos jollakin ovat hyvät scramblaus-taidot (missatun griinin paikkaus esim. yhdellä chipillä ja putilla) kuumaa valuuttaa.

AT&T Nationalissa menestystä odotetaan nelikolta: Ryan Moore, J.B. Holmes, Webb Simpson ja Nick Watney. Moore sijoittui viime vuoden turnauksessa kakkoseksi ja on edellisen PGA Tourin kisan perusteella myös hyvässä nosteessa: hän oli Travelers Championshipissä toinen Fredrik Jacobsonin voittaessa.

Holmes on pystynyt pitkin kautta tasaisiin esityksiin. Hän sijoittui vuoden 2010 AT&T Nationalissa viidenneksi ollen kisan kolmanneksi tarkin lähestyjä. Mikäli finaalikierroksen bogiton 66 lyönnin kierrostulos jäi sopivasti sielun syövereihin, voi Holmes olla kärkipäässä viikonvaihteessa.

Simpson on taitava väistelemään virheitä, mitä myös kiertueen bogey avoidance -tilaston yhdeksäs tila osoittaa. Tämä tietää Aroniminkillä hyvää pelaajaa ajatellen, joka sijoittui Connecticutissa jo kolmannessa turnauksessaan peräkkäin top-15:een.

Watneylla on kohtalaisen hyvät griiniosuma- ja bogey avoidance -tilastot. Vaikka hän karsiutui US Openissa, oli Travelers Championshipin 13:s tila osoitus tilanteen tasaantumisesta. Watney oli AT&T Nationalissa viime vuonna seitsemäs; tämä ei ole yllätys, sillä Aroniminkin kaltainen kenttä on hänelle kuin omiaan. Cadillac Championshipin voittajalta odotetaan Newton Squaressa paljon.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje