16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Korea ylivoimainen naisten MM-kisoissa, Suomi 34:s

Buenos Airesissa pelatuissa naisten MM-kilpailuissa Korean joukkue karkasi ylivoimaiseen voittoon. Heidän kolmikkonsa vei henkilökohtaisen sarjan kolme ensimmäistä sijaa. Kolmen viimeisen päivän aikana hopealle sijoittunut USA jäi kuudella lasketulla kierroksella KESKIMÄÄRIN 4,3 lyöntiä voittajille.

Ruotsin ykköspelaajalla Caroline Hedwallilla oli kisan aikana hyvät ja huonot hetkensä. Edellisellä kerralla kisan henkilökohtaisen sarjan voittanut Hedwall oli nyt 13:s. Ruotsin joukkue oli kuitenkin niin tasainen, että he saivat kotiinviemisikseen pronssia.

Talissa Finnair Mastersissa muutama vuosi sitten vieraillut Filippiinien Dottie Ardina oli henkilökohtaisen sarjan kahdeksas.

Suomalaisilla valovuosi kärkipäähän

Suomen joukkue paransi katastrofaalisen avauspäivän jälkeen sijoitustaan joka oli lopulta 34:s. Noora Tamminen oli henkilökohtaisesssa sarjassa 100:s, Sanna Nuutinen 104:s ja Linda Henriksson 130:s.

Tamminen hävisi kisan voittajalle kierrosta kohden 7,75 lyöntiä, kisassa 21:ksi sijoittunut pelaajakin oli parasta suomalaista jokaisella kierroksella yli neljä lyöntiä edellä. Joukkuekisassa tavoitteeksi asetettuun 20:een sijaan jäi matkaa 20 lyöntiä, 2,5 laskettua kierrosta kohden. Nämä ovat naisten tiiauspaikoilta pelattuna hälyttävän suuria eroja joita joita ei kurota kiinni lyhyessä ajassa.

Golfliiton valmennuksen johdossa loppukesästä aloittaneella Janne Marvailalla on iso työmaa ja paljon visaisia pähkinöitä ratkaistavanaan myös naisten kilpagolfin kehittämisessä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje